Domnik.net : Sivukartta : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

Aloitin uuden blogin

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 28.1.2008 klo 3.33

Aiheet: , ,

Kirjoitan politiikasta blogiin Lipsanen & Ruso ja aion kirjoittaa jatkossakin. Politiikka ei ole kuitenkaan kaikki, enkä myöskään ole sitä mieltä, että kaikki on politiikkaa. Tai vaikka olisikin, niin Lipsanen & Ruso -blogin profiiliin se kaikki ei sovi. Siksi aloitan nyt tämän uuden blogin.

Blogin nimi on “Aiheita”. Sen nimistä blogia tai kyseisellä sanalla alkavaa bloginnimeä ei näyttänyt olevan ainakaan Blogilistalla, eikä Googlekaan aiheita-haulla näyttänyt kyseistä nimeä kantavaa blogia ainakaan ensimmäisillä hakutulossivuilla. Tavallaan hassua, että se on vapaana. Onhan se aika yleissana kuitenkin. Mutta onhan se vähän tylsä. Kukaan ei kai ole vielä ollut tarpeeksi tylsä ottaakseen sitä käyttöön.

Muitakin nimivaihtoehtoja oli harkinnassa, esimerkiksi Karibiaa ja Savoa sopivasti yhdistelevä “Ananas ja muikku”. Siitä jäivät jäljelle nuo ananaksensiivut taiton yläkulmassa. Kuva on haettu WP Clipart -sivustolta ja on vapaasti käytettävissä. Mutta nimi ei jäänyt, koska se kuulosti liikaa ruokablogilta.

“Aiheita” on sopivan epämääräinen nimi, koska mitään tiettyä aihetta tällä blogilla ei ole. Poissulkevana määreenä on vain, että politiikkaa tänne ei todennäköisesti tule, koska sitä varten on oma bloginsa. Kirjoitan tänne ainakin maantieteestä ja paikoista, mutta voin tehdä merkintöjä myös bloggaamisesta, vasenkätisyydestä, teestä, koirista, hakukoneoptimoinnista tai vaikka uskonnosta.

Jos en kirjoittaisi omalla nimelläni jo politiikasta, olisin varmaan ottanut tämänkin blogin nimeksi oman nimeni. Mutta en halua tunkea Lipsasta molempien blogien otsikoihin, vaikka onhan se komea savolainen väännösnimi. “Lipsanen ilman Rusoa” olisi tosin voinut kuulostaa hauskalta.

Mutta jos olisin jäänyt märehtimään nimiasiaa, niin en ehkä olisi saanut koko blogia aloitetuksi. Itse asiassa tässä jo melkein kävi niin. Eli olkoon se nyt “Aiheita” ja jos keksin joskus paremman, niin vaihdan sitten.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Uusimmat kirjoitukset

Yleisimmät aiheet | kaikki »

 

Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.

Kirjoituksen kommentointi on sallittua ja suorastaan toivottavaa. Eikä haittaa, vaikka jutun julkaisusta olisi jo aikaa; myös vanhempiin kirjoituksiin voi rohkeasti lisätä omat kannanottonsa.

RSS feed Kommentit RSS 2.0 -virtana

Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/01/aloitin-uuden-blogin/trackback

Keskustelu

Yksi kommentti tai paluuviite kirjoitukseen “Aloitin uuden blogin”

  1. Niko Lipsanen 10.2.2008 klo 21.44:

    Poistin sittenkin nuo ananaksenviipaleet pois blogin yläkulmasta, koska ne saattavat olla ristiriidassa AdSense-mainosten ja kuvien keskinäiseen sijoitteluun liityvien Googlen sääntöjen kanssa.

    Sitä paitsi minulle kerrottiin, että ne näyttävät enemmän juusto- kuin ananasviipaleilta. Jätän kuvan tuohon alle, jotta kukin voi muodostaa asiasta oman mielipiteensä.

    Ananaksenviipaleet

Kirjoita kommentti

Domnik.net   Etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

In English   En français   Tämä blogi pyörii WordPress-alustalla   Stats