ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Kännykättömän elämä tehdään vaikeaksi

Helsingin Sanomat kertoo, että Valtatie 1:n varrella joidenkin vessojen ovet voi avata tekstiviestillä. Eli kohta ei pääse edes tarpeilleen, jos ei omista kännykkää.

Kännykättömyys alkaa kai olla niin harvinaista, ettei sitä enää tarvitse ottaa huomioon. Tosin Linus Torvaldsillakaan ei ole kännykkää. En siis ole ainoa, joka joutuu turvautumaan puskaan, jos hätä yllättää ykköstiellä.

Minua haastateltiin kännykättömyyteni vuoksi syksyllä jopa lehteen. Juttu ei tosin ole vielä tullut ulos. Mutta ehkä sellainen on kohta pakko hankkia, jos yhä useammat arkipäiväisetkin toiminnot alkavat vaatia sellaisen omistamista. Ja ovathan ne nykyään houkuttelevampiakin, kun niillä voi pelkän puhumisen ja pikkuviestien lisäksi käyttää sähköpostia ja selata nettiä. Kunhan monipuolisempien mallien hankinta- ja käyttöhinnat asettuvat kohdalleen, niin ehkä sellaisen hankkimisen suunnittelemista voisi jossain vaiheessa ryhtyä valmistelemaan.

Maantieteilijän matkakuvat

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.