ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Etusivu uusiksi!

Etusivun koira

Tai ainakin etusivun kuva.

Domnik.netin etusivulla on noin puolitoista vuotta ollut maisemakuva Dominican eteläosista. Nyt maisema vaihtui koiraksi. Koska sivuston domainnimi kuitenkin tarkoittaa Dominicaa, on kuvaan päässyt dominicalainen koira.

Kuvan koira näyttää iloiselta, ja varmaan sitä onkin. Olihan se juuri ennen kuvan ottamista saanut vaimoltani Marilta rotia ja koiranruokaa. Roti on paikallinen pikaruoka, jossa pitaleivän tapaisen kääreen sisällä on kanaa, perunansukuista mössöä ja currya. Oikein hyvää, mutta tällä kertaa sitä jäi vähän yli. Koiranruokaa meillä oli mukanamme, koska saarella oli paljon kulkukoiria, joista monet vaikuttivat kovin nälkiintyneiltä.

Kaikki dominicalaiset eivät ole koiria kohtaan kovinkaan ystävällisiä, joten siinäkin mielessä on kiva laittaa sikäläisen puistokoiran kuva Dominica-aiheisen sivuston etusivulle. Kunhan saan aloitettua englanninkielisen blogin, kirjoittelen dominicalaisten koirien kohtelusta lisää sinne.

Kovin paljon kävijöitä sivuston etusivulla ei kuitenkaan ole. Siellä on ollut laskuri marraskuusta 2002 asti, eikä sen lukema silti näytä edes sitä määrää, joka koko sivustolla käy kuukausittain. Mutta miksipä kävisikään, sillä ei etusivulla juurikaan mitään ole. Suurin osa kävijöistä tulee Googlella ja päätyy suoraan sinne, mitä olivat etsimässäkin.

Etusivun kuva pysynee jatkossakin Dominica-aiheisena. Kun tuoreita kuvia sieltä on nyt koneella runsaasti, niin ehkä jatkossa vaihdan sitä kuitenkin vähän useammin (jos nyt raaskin ottaa koirakuvan pois).

Kuvan koira on kuvattu Dominican pääkaupungin Roseaun kasvitieteellisessä puutarhassa 12.12.2007. Aiemmin etusivulla ollut kuva löytyy vanhoista Dominica-matkakuvistani otsikolla ”Näköala Galionista Soufrieren kylään päin.”

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 23.5.2016 klo 2.45:

    Mainittakoon, että etusivu on sittemmin laitettu uudemmaltikin uusiksi, ja nykyisin siellä on kuva tuon koiran sijaan minusta itsestäni. Koiraa ei ole kokonaan poistettu sivuilta, vaan sen kuva löytyy edelleen sivulta:

    http://www.domnik.net/info/