ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Pitkien saarnojen puolesta

Olimme eilen Lähetyskirkon messussa (vaimoni Mari ja minä). Liturgina ja saarnaajana oli Heikki Hilvo. Ennen saarnaa hän kertoi, että vielä 1970-luvulla saarnat saattoivat kestää puolesta tunnista tuntiin ja ihmetteli, että kuka niitä jaksoi kuunnella. Riippuu tietysti saarnaajasta, mutta minä ainakin jaksaisin. Kymmenen minuutin saarnassa kun ei kovin syvälle ehdi päivän aiheeseen pureutua.

Seurakunnissa on nykyisin monenlaisia teemamessuja. Yhteistä niille kaikille tuntuu olevan, että juuri saarnan osuudesta nipistetään. Esimerkiksi Tuomasmessuissa saarna on usein aika köykäinen. Taizé-messussa saarna on korvattu hiljaisella mietiskelyllä (en ole koskaan, osin juuri tuosta syystä, Taizé-messussa käynyt). Olisiko missään teemamessua meille, jotka mielellämme kuuntelisimme pidempiä ja pohdiskelevampia saarnoja?

Messut eivät tietystikään ole ainoita tilaisuuksia, joissa uskonnollista pohdiskelua pääsee kuulemaan. Olen pari kertaa ollut Kohtaamispaikkana krypta -illoissa ja Lähetyskirkon raamattuluennoilla. Viime kesänä kävin kerran myös Ruoholahden kappelilla kuuntelemassa kirkkohistoria-aiheista luentoa. Tuomiokirkolla on ilmeisesti joskus myös saarnajatkoja, mutta niille en ole ikinä osallistunut.

Mutta silti. Jos 30 vuotta sitten ainakin jotkut jaksoivat kuunnella pitkiä saarnoja, niin eikö niille voisi olla tilausta nytkin? En tosin tiedä, kuinka syvälle teologisiin kiemuroihin niissä tuolloin mentiin, ja kuinka pohdiskelevia saarnat olivat. Enkä tietysti tiedä, olisiko pitkistä saarnoista edes kiinnostunut kukaan muu kuin minä ja jaksaisinko minäkään nousta, jos ne olisivat aamulla aikaisin toisella puolella kaupunkia. Täällä Etelä-Helsingissä kun on ajateltu aamu-unisia: Agricolan messu on puoliltapäivin ja Lähetyskirkon messu vasta kahdelta (ja Tuomasmessu illalla).