Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
4.2.2008 klo 5.09 | Niko Lipsanen
Olimme eilen Lähetyskirkon messussa (vaimoni Mari ja minä). Liturgina ja saarnaajana oli Heikki Hilvo. Ennen saarnaa hän kertoi, että vielä 1970-luvulla saarnat saattoivat kestää puolesta tunnista tuntiin ja ihmetteli, että kuka niitä jaksoi kuunnella. Riippuu tietysti saarnaajasta, mutta minä ainakin jaksaisin. Kymmenen minuutin saarnassa kun ei kovin syvälle ehdi päivän aiheeseen pureutua.
Seurakunnissa on nykyisin monenlaisia teemamessuja. Yhteistä niille kaikille tuntuu olevan, että juuri saarnan osuudesta nipistetään. Esimerkiksi Tuomasmessuissa saarna on usein aika köykäinen. Taizé-messussa saarna on korvattu hiljaisella mietiskelyllä (en ole koskaan, osin juuri tuosta syystä, Taizé-messussa käynyt). Olisiko missään teemamessua meille, jotka mielellämme kuuntelisimme pidempiä ja pohdiskelevampia saarnoja?
Messut eivät tietystikään ole ainoita tilaisuuksia, joissa uskonnollista pohdiskelua pääsee kuulemaan. Olen pari kertaa ollut Kohtaamispaikkana krypta -illoissa ja Lähetyskirkon raamattuluennoilla. Viime kesänä kävin kerran myös Ruoholahden kappelilla kuuntelemassa kirkkohistoria-aiheista luentoa. Tuomiokirkolla on ilmeisesti joskus myös saarnajatkoja, mutta niille en ole ikinä osallistunut.
Mutta silti. Jos 30 vuotta sitten ainakin jotkut jaksoivat kuunnella pitkiä saarnoja, niin eikö niille voisi olla tilausta nytkin? En tosin tiedä, kuinka syvälle teologisiin kiemuroihin niissä tuolloin mentiin, ja kuinka pohdiskelevia saarnat olivat. Enkä tietysti tiedä, olisiko pitkistä saarnoista edes kiinnostunut kukaan muu kuin minä ja jaksaisinko minäkään nousta, jos ne olisivat aamulla aikaisin toisella puolella kaupunkia. Täällä Etelä-Helsingissä kun on ajateltu aamu-unisia: Agricolan messu on puoliltapäivin ja Lähetyskirkon messu vasta kahdelta (ja Tuomasmessu illalla).
Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.
2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008
Artikkeleiden aiheet:
Etusivu : 2008 : Pitkien saarnojen puolesta
skriivaaja 4.2.2008 klo 21.08:
Pituus on subjektiivinen käsite. Kyse on samasta ilmiöstä kuin elokuvien ja saljojen kohdalla. Ennenhän normaali tv-ohjelma oli pituudeltaan 20 min. ja tuntia pidettiin liian pitkänä. Sama homma leffoissa. 2h oli vielä 5 vuotta sitten ehdoton maksimi, mutta silti esim. taru sormusten herrasta kesti 3h per jakso eikä ees tuntunut pitkältä.
ei kyse ole siitä kuinka kauan kerrotaan vaan siitä MITEN kerrotaan. Hyvä kertoja tempaa mukaansa ja saa ajan katoamaan. Viis siitä onko kyse saarnasta, elokuvasta laulusta vai mistä.
Niko Lipsanen 5.2.2008 klo 4.40:
Joo, eihän se pelkästä pituudesta ole kiinni. Pitkä ja huono saarna varmasti on kaikista pahin vaihtoehto. Ja välillä lyhytkin saarna voi olla hyvä.
Mutta kymmenen minuutin saarna ei mahdollista kovinkaan pitkälle meneviä kehittelyjä mistään aiheesta. Siksi olisi hyvä, että olisi mahdollisuus myös pidempiin saarnoihin.