Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Liftaamisesta Guadeloupella
30.3.2008 klo 22.39 | Niko Lipsanen
Matkustaminen bussilla on Guadeloupella helppoa ja edullista. Matkailijan kannalta erityisen kätevää on se, että matka maksetaan vasta bussista poistuessa. Voi hypätä kyytiin, ja kun näkee jonkun kiintoisan näköisen paikan, hyppää pois. Matkan määränpäätä ei tarvitse päättää etukäteen.
Viikonloppuisin liikennettä on kuitenkin vähän, ja jos ei aivan pääteitä pitkin ole matkustamassa, niin bussivuoron osuminen kohdalle voi olla aika sattumasta kiinni. Silloin pitää joko liftata, ottaa taksi tai vuokrata oma kulkuväline. Kokeilimme liftaamista, mutta se ei osoittautunut erityisen helpoksi.
Turisteilta oli turha toivoa kyytiä. He eivät vuokra-autojensa kanssa pysähtyneet liftareiden kohdalla. Mutta eipä sitä tehnyt paikallinen musta väestökään.
Liftasimme yhden viikonlopun aikana kuuteen eri kyytiin, ja viisi niistä saimme saarella asuvilta valkoisilta. Vain ensimmäisen kyydin tarjosi paikallinen rastamies parhaat päivänsä kauan sitten nähneen autonsa kanssa. Lisäksi yhden kyydin tarjosi pariskunta (?), jossa toinen osapuoli oli musta ja toinen valkoinen.
En tiedä, miksi paikalliset eivät ottaneet kyytiin. Turistit nyt tavallaan ymmärtää; vieraalla maalla on usein vähän varovaisempi. Ja monilla paikallisista on tietysti suuret perheet ja auto jo valmiiksi täynnä. Mutta silti. Olisimmekohan saaneet kyytejä helpommin, jos olisimme olleet mustia?
Viimeistä kyytiä odotimme pitkään. Iltahämärä alkoi jo lähestyä, mutta kyytiä ei kuulunut. Olimme Guadeloupen pääkaupungin, Basse-Terren, rantakadulla ja tarkoituksenamme oli päästä Trois-Rivières’n pikkukaupunkiin. Ei kovin pitkä matka, mutta busseja ei kuitenkaan ollut. Lopulta eräs saarella asuva nainen pysähtyi ja otti meidät kyytiin. Hän ei ollut menossa kyseiseen kaupunkiin, mutta ajoi kuitenkin sitä kautta. Hän kertoi ottaneensa meidät kyytiin, koska oli nähnyt vähän aikaisemmin meidän antavan katukoiralle ruokaa.
Kannattaa siis olla kiltti koirille! Karibialla monetkaan eivät ole, ja sitä kyydin tarjonnut nainenkin kovasti harmitteli.
Lisäys 7.2.09: Matkakuvasivuilla nyt uusia kuvia Guadeloupelta.
Kuvassa (jutussa mainittu) koira viimeistelee salamiannostaan Basse-Terren rantakadulla Guadeloupella. Otin kuvan 18.11.2007.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.