Kattilassa oli jotain epämääräistä töhkää. Heitin sen lavuaarin ja tiskasin kattilan keittääkseni pastaa. Vasta sitten vaimo muistutti keitelleensä kattilassa inkiväärijuomaa. Tai kyllähän minä vähän aikaisemmin näin, kun hän sitä keitti, mutta luulin sen jo tulleen valmiiksi. Viemäriin menivät, mutta onneksi inkivääriä saa kaupasta lisää. Kunnollista, maistuvaa inkiväärijuomaa ei sen sijaan taida enää saada kuin itse tekemällä.
Kun olin Dominicalla kahdeksan vuotta sitten, monesta paikasta sai todella tiukkaa inkiväärimehua (tai inkivääriolutta, ginger beer, kuten sitä tavataan kutsua). Sellaista, josta tuli kunnolla vedet silmiin. Viime syksynä sitä ei saanut siellä mistään. Ei kuulemma mene enää kaupaksi.
Suomessa vahvinta taitaa olla Old Jamaica -niminen tölkkijuoma. Siinä on inkivääriä jo sen verran, että se on ihan hyvää. Laimea inkiväärimehu kun on suorastaan pahaa. Mutta ei siitäkään vedet silmiin tule.
Joku vuosi Maailma kylässä -festareilla Kaisaniemessä sai jonkun länsiafrikkalaisen hepun tekemää tuhtia inkiväärijuomaa. Toivottavasti sitä on taas toukokuussa tarjolla.
Linkki: Ginger Beer Recipes
Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:
Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.
Kirjoituksen kommentointi on sallittua ja suorastaan toivottavaa. Eikä haittaa, vaikka jutun julkaisusta olisi jo aikaa; myös vanhempiin kirjoituksiin voi rohkeasti lisätä omat kannanottonsa.
Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/03/inkivaariolut-ginger-beer/trackback
Kirjoita kommentti