Onko se jotain paasto-oireilua, kun koiranmakkaraa kuppiin laittaessaan alkaa itsellekin tulla nälkä. Tai sitten Lidlistä ostettu Optidog-koiranmakkara vain haisee poikkeuksellisen hyvältä. Minulle siitä tuli mieleen lihamureke. Koirakin tykkäsi siitä kovasti (tosin se nyt syö himolla melkein mitä vain).
Voisiko sekin olla paastonaikaisen kasvisruokavalion syytä, että hemoglobiiniarvoni on päässyt laskemaan poikkeuksellisen alhaiseksi? Kävimme tänään vaimon kanssa luovuttamassa verta, ja hemoglobiinikseni mitattiin 159. Joskus yläasteella minut passitettiin terveyskeskukseen, kun mittaustulekseksi saatiin 190. Ja kyllä se senkin jälkeen yleensä on ollut 170:n ja 180:n välillä.
Veripalvelun täti sanoi, että 159 on ihan hyvä, ja sain luovuttaa verta. Kai se sitten on. En minä edes tiedä, millä välillä sen pitäisi olla. Itse asiassa en edes tiedä, mitä hemoglobiini tarkoittaa. Tai mitä mittayksikköjä nuo hemoglobiiniarvojen numerot ovat. Kai tämäkin asia Wikipediasta selviäisi tai ainakin googlettamalla. En ole mikään terveysasioiden ekspertti.
Veripalvelun leipätarjonta oli paastoajan kannalta heikko. Kasvisvaihtoehtoa ei ollut. Otin juustoleivän, ja annoin siitä juustot vaimolle.
Onneksi paasto päättyy kohta. Mielessä pyörii koko ajan lähinnä ruoka.
Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:
Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.
Jos kirjoitus herätti mielessäsi ajatuksia, niin olisi oikein kivaa, jos kirjoittaisit ne julki tuohon alle. Kommentointilomake on sivun lopussa. Myös vanhempia kirjoituksia saa mielellään kommentoida.
Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/03/koiranmakkara-hemoglobiini/trackback
Vastaa viestiin