ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Luomuleipä halvempaa kuin tavallinen

31.3.2008 klo 21.53 | Niko Lipsanen

Olen jo viime syksystä asti kummastellut sitä, että Oululaisen revitty jälkiuunileipä on Kampin K-Supermarketissa halvempaa luomuna kuin tavanomaisesti tuotettuna. Välillä hinnat olivat olivat tasan, mutta nyt on taas saanut luomua halvemmalla. Luomuversio maksaa 1,25 ja ei-luomu 1,55 euroa. Kilohinnassa eroa on noin euron verran.

Tänään kaupassa käydessä oli leipähyllyjen luona sopivasti myyjä laittamassa tavaraa hyllyyn. Niinpä sitten kysäisin samalla hinnoittelusta. Myyjä kummasteli asiaa itsekin, ja sanoi käyvänsä tarkistamassa asian. Pelästyin jo, että tulikohan tehtyä moka. ”Korjataankohan” luomuleivän hinta kohta kalliimmaksi?

Myyjä löysi minut vähän myöhemmin makkaratiskin luota ja kertoi, että kyseessä on ketjutuote, jonka hinta on siksi halvempi. Edullisempi hinta on voimassa vappuun asti. Mikään merkittävämpi kampanja ei kuitenkaan liene kyseessä, koska edullisempaa hintaa ei mitenkään erikseen tuoda esille.

Se minua vain ihmetyttää, että ketkä sitten ostavat sitä tavanomaisesti tuotettua leipää? Onko todellakin olemassa asiakkaita, jotka ovat valmiita maksamaan lisähintaa siitä, että saavat leipänsä ei-luomuna?

Ihan yhtä paljon niitä luomuttomiakin leipiä hyllyssä oli, joten kai niidenkin kauppa käy. Vai onko kyse vain siitä, että tottumuksesta napataan sitä leipää mitä aina muulloinkin eikä kiinnitetä huomiota siihen, että vieressä samaa tavaraa olisi luomuna halvemmalla?

Muutama kymmenen senttiä tuskin monenkaan kukkarossa tuntuu sen enempää alennuksena kuin lisähintanakaan.

Oululainen luomujälkiuunileipä on meidän kotimme yleisin leipäostos. Se ei silti ole sen enempää minun kuin vaimonikaan suurin suosikki. Leipämakumme eroavat, ja useastikaan vaimo ei pidä samoista leivistä kuin minä. Ja päinvastoin. Näin siis etenkin ruisleipien ollessa kyseessä. Tuo jälkiuunileipä on molempien mielestä hyvää. Ja tietysti on kiva saada sitä luomuna ja vieläpä maksamatta luomulisää hinnassa.

Maantieteilijän matkakuvat

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 20.12.2008 klo 3.14:

    Vertailin taas hintoja käydessäni Kampin K-Supermarketissa. Luomujälkiuunileivän hinta on noussut 10 senttiä, ja on nyt 1,35. Luomuton maksaa edelleen 1,55. Ero on siis kaventunut, mutta edelleen luomu on halvempaa.