Olen tämänvuotisessa paastossa noudattanut pääosin samaa tapaa kuin aiempinakin vuosina, että viikot olen kasvisruoalla ja ilman herkkuja. Sunnuntaina saa sitten kalaa ja pullaa yms. (mutta ei esim. suklaata tai makeisia). Siksipä sunnuntaikalasta on tullut tärkeä perinne, ja vuorokauden ensimmäinen kala-ateria tulee nautittua heti puolenyön jälkeen. Tänä sunnuntaina se ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen.
Kävin lauantaina lähikaupassa, jonka kalavalikoima ei ole järin monipuolinen. Mukaan tarttui paketillinen seitiä, jonka valmistin keittämällä. Kun sitten puoliltaöin aloitin aterian, ihmettelin hieman kalan omituisentuntuista koostumusta. Arvelin sen johtuvan siitä, että blogeja lukiessani se saattoi jäädä vähän liian pitkäksi aikaa kiehumaan (mikä voi tietysti olla oikeakin syy). Söin puolet paketin sisällöstä, mutta katsoin sitten, sanotaanko kääreeessä mitään keittoajasta. Silloin huomasin parasta ennen -päiväyksen: 27.10.2007.
Kyseessä on pieni ruokakauppa, ja se on auki myös sunnuntaisin. Menin sinne puoliltapäivin ja suuntasin ensimmäiseksi pakastekaapille. Sieltä löytyi muitakin vanhentuneita pakkauksia ja ainakin yksi, jonka parasta ennen päiväys oli ollut viime vuoden huhtikuussa. Siis melkein vuosi sitten. Ei taida olla kyseisen seitin menekki kovin huikeata.
Ilmoitin asiasta henkilökunnalle, ja he keräsivät seitit pois hyllystä saman tien. Sain tietysti rahat takaisin (ilman kuittiakin), ja lisäksi sain valita hyllystä korvaavan tuotteen tilalle. Otin toisen valmistajan seitifilepaketin, sillä pitihän sitä vielä sunnuntaikalaa syödä. Ihan riittävä hyvitys minulle, kun en mitään vatsanpuruja vanhentuneesta seitistä saanut enkä viitsinyt tutussa lähikaupassa hankalaksikaan ryhtyä (en myöskään mainitse kaupan nimeä, koska en halua asiakkaiden kaikkoavan sieltä – haluanhan säilyttää lähikauppani).
Olen aikaisemminkin katsonut päiväyksiä tuoretuotteita ja muita vähemmän aikaa säilyviä ruokia ostaessani. Mutta luulenpa, että jatkossa katson ne tarkemmin myös pakasteista. Kuinka on mahdollista, että pakasteseitit pysyvät hyllyssä melkein vuoden deadlinen jälkeen? Ei kai ne sinne kauppaan valmiiksi vanhentuneinakaan ole tulleet.
Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:
Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.
Kirjoituksen kommentointi on sallittua ja suorastaan toivottavaa. Eikä haittaa, vaikka jutun julkaisusta olisi jo aikaa; myös vanhempiin kirjoituksiin voi rohkeasti lisätä omat kannanottonsa.
Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/03/vuoden-vanha-seiti/trackback
Keskustelu
Yksi kommentti tai paluuviite kirjoitukseen “Vuoden vanha seiti”
Kirjoita kommentti