AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Pornosivusto voi varastaa nimesi

20.4.2008 klo 20.36 | Niko Lipsanen

aiheet web,

Tuttujen ja vähemmän tuttujen nimien googlettaminen lienee yleinen harrastus. Minä ainakin teen sitä, ja minunkin sivuilleni tullaan usein sivuilla mainittuja nimiä hakien. Joskus tulokset voivat kuitenkin yllättää.

Tein haun erään tutun henkilön nimellä, ja kolmesta hakutuloksesta kaksi oli varsin epäilyttäviä. Ensimmäinen niistä oli epäilyttävä myös Keskusrikospoliisin mielestä, sillä sille pyrkiminen tökkäsi lapsipornosuodattimeen. Jälkimmäinen vei aikuisviihdepainotteiselle seuranhakusivustolle, jossa kolmikymppiset espoolaisiksi väitetyt neitoset kaipasivat yhteydenottoja.

Tekniikkana tässä huijauksessa on, että netistä kopioidaan massoittain sisältöä ja tehtaillaan aineistoa yhdistelemällä uusia sivuja. Mukana on myös ihmisten nimiä. Sitten kopioitu sisältö päätyy Googlen indeksiin, ja hakukoneen käyttäjä saa ne eteensä tehdessään haun vaikkapa työkaverinsa nimellä. Linkkiä klikkaamalla ei kuitenkaan päädy sivulle, jolle sisältö on kopioitu. Ne on tehty vain hakukoneita varten. Normaali netinkäyttäjä ohjataan esimerkiksi seuranhakusivuille.

Seuraukset voivat olla varsin ikäviä sellaisten henkilöiden kannalta, joiden nimet tuonne kopioituun aineistoon ovat päätyneet. Vähemmän valveutunut netinkäyttäjä ei välttämättä heti tajua kuvion juonta, vaan voi luulla hakemansa henkilön harrastavan seksipalvelujen tarjoamista tai olevan jopa jollain lailla sotkeutunut lapsipornoon, kun siitä poliisikin oikein varoittaa.

En kerro nimeä, jolla Google-haun tein. Tuskinpa hän kaipaa asiaan liittyvää julkisuutta. Löysin samoilta sivustoilta muidenkin henkilöiden, niin suomalaisten kuin muunmaalaistenkin, nimiä. En katso asialliseksi kertoa niitäkään. Toivottavasti kissa on riittävän harmiton esimerkki. Ne, jotka haluavat omin silmin tarkistaa, mistä tässä on kyse, voivat tehdä Google-haun lausekkeella ”kumpulan elmo” (muista ottaa lainausmerkit hakuun mukaan).

Ensimmäisenä hakutuloksissa on se alkuperäinen sivu, jolta sisältö on kopioitu. Jäljempänä on sitten niitä epäilyttävämpiä tapauksia. En suosittele klikkaamaan linkkejä, jos et varmasti tiedä, mitä olet tekemässä. Itse uskallan Linux-koneeni kanssa klikata melkein mitä vain, mutta en anna mitään takuita siitä, etteikö Windowsia käyttämällä tuolta voisi saada jotain pöpöjä mukaansa, vaikka ei tekisikään lähempää tuttavuutta ilmoituksissa palveluksiaan tarjoavien naisten kanssa (jotka tosin tuskin asuvat Espoossa).

Entä jos oma nimi on päätynyt kyseiseen käyttöön? Mitä voi tehdä? Rikosilmoituksen tekeminen tuskin auttaa, sillä sivut eivät sijaitse Suomessa. Nimensä poistaminen nimivarkauksien varalta kaikkialta verkosta on hankalaa, eikä sitä moni varmaan haluakaan. Useimpia kun tuskin haittaa, että nimi on näkyvissä asiallisissa yhteyksissä. Yksi vaihtoehto on tuottaa verkkoon niin paljon sisältöä omalla nimellä, että väärinkäyttöyritykset hukkuvat massan sekaan. Mutta sekään ratkaisu tuskin sopii kaikille.

Googlelle on mahdollista ilmoittaa, että sivut rikkovat sen asettamia sääntöjä. Paitsi sisällön kopioimisen, kieltää Google näyttämästä eri sisältöä hakukoneille ja varsinaisille käyttäjille. Jos sivut saa sääntörikkomuksiin vedoten poistettua Googlen indeksistä, niin eipä niitä juuri kukaan sen jälkeen löydä. Tätä tarkoitusta varten Googlella on ainakin joskus ollut lomake, mutta en sitä nyt löytänyt (osoitteen saa mielellään kertoa kommenteissa).

Ja ennen kaikkea: jos päädyt tuttavasi nimellä tuollaisille sivuille, niin kyse ei välttämättä ole siitä, että hän tarjoisi sen enempää pornopalveluita kuin olisi sekaantunut lapsipornobisnekseenkään. Ilmiölle olisikin hyvä saada julkisuutta jo ennen kuin tästä tulee yleisempikin ongelma. Kaikki eivät välttämättä heti ymmärrä, mistä on kyse. Nimivarkauden kohteeksi joutuneelle tästä voi olla vähintäänkin harmillisia seurauksia.

13 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. JK 22.4.2008 klo 11.01:

    Tarkoitatkohan tuota:
    https://www.google.com/webmasters/tools/removals

    Jep, tuo (Adult)Friend Finder on pahimmanlaatuinen koijari… He pöllivät varsin surutta ihmisten nimiä, valokuvia ja pornokuvia, ja verkon sijainnin perusteella yrittävät uskotella, että juuri sinun kaupungissasi lukuisat vähäpukeiset naiset etsivät seuraa.

  2. Niko Lipsanen 22.4.2008 klo 12.00:

    Tuon linkittämäsi poistolomakkeen jo löysinkin, mutta se ei ollut se, jota hain. Tai ehkä Google on muuttanut systeemejään, ja nykyisin se tehdään tuota kautta. Mutta tuolla lomakkeella voi lähettää poistopyyntöjä vain sellaisesta aineistosta, jossa on itseä koskevia henkilökohtaisia tietoja.

    Olen joskus löytänyt sellaisen lomakkeen, jossa sai ihan vain yleisesti ilmoittaa siitä, että joku sivusto rikkoo Googlen käyttösääntöjä riippumatta siitä, mitä sivuston sisältö on. Muistaakseni sille ei tarvinnut edes kirjautua. Onkohan sitä enää olemassa?

  3. Niko Lipsanen 28.4.2008 klo 22.01:

    Vaikuttaa siltä, että ”kumpulan” tarkoittaa jotain tosi pornoa bahasa indonesiaksi tai jollain muulla sen suunnan kielellä. Sillä perusteella on ilmeisesti sitten valikoitunut kohteeksi myös sellaisia suomalaisia sivuja, joilla kerrotaan jotain Kumpulan kaupunginosasta.

  4. Niko Lipsanen 5.5.2008 klo 23.47:

    Löytyihän se oikeakin lomake sieltä Googlen sivuilta. Tätä hain:

    http://www.google.com/contact/spamreport.html

  5. [nimi poistettu] 13.5.2008 klo 5.51:

    Mielenkiintoinen artikkeli, olen lukenut samantapaisista tapauksista englanninkielisiltä sivustoilta. Mielestäni tällaisesta pitäisi kirjoittaa laajemmin jossain, jotta tiedettäisiin mistä on kyse jos sattuu jonkun tutun kohdalle.. :P

  6. Niko Lipsanen 13.5.2008 klo 14.09:

    Joo, niinpä. Ilmeisesti tämä ei ole vielä osunut kovin monen kohdalle, kun ei siitä ole enempää juttua ollut.

  7. [nimi poistettu] 13.5.2008 klo 20.08:

    Itseasiassa nimelläni on tullut spam-sivuja myös, mutta ne taitavat olla vähenemään päin. Mutta ärsyttäviä ne ovat joka tapauksessa!

    Tässä jaetaan neuvoja ongelmaan:
    http://www.associatedcontent.com/article/398925/pornographic_hijacking_how_to_remove.html

  8. Niko Lipsanen 14.5.2008 klo 1.03:

    Mielenkiintoinen linkki, kiitokset siitä.

    Uteliaana googletin nimeäsi, mutta en ainakaan muutamalta ensimmäiseltä sivulta löytänyt mitään spämmiin viittaavaa. Mutta huomasin, että olet aktiivinen blogikommentoija. Tuo on tietysti hyvä tapa välttää spämmiongelmakin. On kuitenkin huomattavasti todennäköisempää, että nuo (nämä) oikeat blogipostaukset nousevat korkeammalle Googlessa kuin pornospämmi, joten laittamalla itse omaa nimeään näkyville eri puolille nettiä varmistaa, ettei omalla nimellä tule ei-toivottuja hakutuloksia ainakaan ensimmäisille tulossivuille.

  9. [nimi poistettu] 15.5.2008 klo 21.32:

    Niinhän se on, spämmi yleensä jää viimeisimmille tulossivuille. Ainakaan vielä ei ole pornosivua tullut kohdalle kuitenkaan… kaikki lähinnä tavallista spammia. Ainakin ensimmäinen tulossivu on hyvinkin helppo ”puhdistaa”, ottamalla omalla nimellään osaa johonkin suositulle sivustolle (sanomalehdet, artistien sivut yms). On näitä palveluja tyyliin http://www.reputationdefender.com, mutta tosiaan itsekin voi auttaa asiaa ja ilmaiseksi.

    Tässäkin on muuten samantapainen tapaus: http://ubuntuforums.org/showthread.php?t=564121

    Käväisin muuten Googlen ”verkkosivun poistotyökalu-sivulla ja siellä lukee nyt:

    ”En ole ollut yhteydessä sivuston omistajaan, mutta hakutuloksissa näkyy yksi seuraavista tiedoista:

    * Oma sosiaaliturvatunnus
    * Oma pankkitilin tai luottokortin numero
    * Oman allekirjoituksen kuva
    * Your full name or the name of your business appearing on an adult content site that’s spamming Google’s search results.”

    En olekaan ennen huomannut tuota viimeistä kohtaa. Hyvä että ongelma on tiedostettu. :P Ei ole kuitenkaan mitenkään kovin harvinaista että tällaista tapahtuu.

  10. Niko Lipsanen 16.5.2008 klo 11.50:

    Kappas vaan, tuo viimeinen kohta on tullut ihan äskettäin. Ei sitä siellä vielä silloin ollut, kun minä sivulla kävin. Ilmeisesti tästä on tulossa yleisempikin ongelma.

  11. [nimi poistettu] 16.5.2008 klo 19.26:

    Jep. Ärsyttää kyllä tuossa spämmissa se, että se voi johtaa harhaan. Esimerkki voisi olla, että spämmääjä luo sivun jonka ”teemana” on jokin laiton aine tai vastaavat. Sitten sinne päätyy ihmisten nimiä ja googlatessa ihmetys on suuri. Ei kai siinä auttaisi muuta kuin pyytää Googlea poistamaan tuollaiset sivut tms. Taidanpa aloittaa blogin ja kirjoittaa sinne enemmän aiheesta.

  12. A.N 13.7.2008 klo 18.55:

    mielestäni tästä jutusa voisi kirjoittaa vaikka lehteen http://www.hs.fi/uutisvinkki

  13. Niko Lipsanen 13.7.2008 klo 20.08:

    Kiitokset vinkkausvinkistä. Laitoin Hesariin vinkin ja linkin tähän kirjoitukseen. En oikein tiennyt mihin osastoon aihe olisi kuulunut, joten laitoin Online-toimitukselle. Katsotaan nyt, innostuvatko.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2008 : Pornosivusto voi varastaa nimesi

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan