Domnik.net : Sivukartta : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

Domnik.net mukana Oindex-vertailussa

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 5.5.2008 klo 23:36

Aiheet: , , ,

Uusi www-sivustojen kävijämääriä vertaileva Oindex-palvelu on julkaissut ensimmäisen listauksensa. Laitoin Domnik.netin sinne heti alusta alkaen mukaan. Sijoitus oli listan puolenvälin tienoilla (22.).

Ilmainen Oindex haastaa maksullisen TNS Metrix -palvelun. Tiedot se kerää sivuilta Google Analytics -seurantakoodin avulla. Olen sitä käyttänyt sivuillani jo jonkin aikaa, mutta johtuen sivuston tilkkutäkkimäisestä luonteesta seurantaa ei ole vielä läheskään kaikilla sivuilla. Näitä kun on rakennettu pitkän ajan kuluessa aina vähän erilaisilla systeemeillä. Esimerkiksi tämän blogin kävijät eivät Oindexin tilastoissa vielä näy, vaikka olenkin Analyticsin tänne asentanut. Seurantakoodi on kuitenkin eri kuin muilla sivuilla.

Eli ehkä sijoitus tästä vielä paranee (ainakin suhteessa, jos ei absoluuttisesti), kun lisäilen loputkin sivut seurantaan ja yhdistän mm. tämän blogin kävijät koko seurantaan.

Tärkein syy lisätä sivusto Oindexiin on tietenkin se, että sitä kautta sivut, ainakin toivottavasti, saavat julkisuutta ihan kivassa ja myönteisessä hengessä.

Palvelinlokista Awstats-ohjelmistolla kerätyt kuukausittaiset kävijätilastot ovat sivuillani olleet esillä jo kauan.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.

Jos kirjoitus herätti mielessäsi ajatuksia, niin olisi oikein kivaa, jos kirjoittaisit ne julki tuohon alle. Kommentointilomake on sivun lopussa. Myös vanhempia kirjoituksia saa mielellään kommentoida.

RSS feed Kommentit RSS 2.0 -virtana

Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/05/domniknet-mukana-oindex-vertailussa/trackback

Kommentit

Yksi kommentti kirjoitukseen “Domnik.net mukana Oindex-vertailussa”

  1. Niko Lipsanen 24.6.2008 klo 9:28 ():

    Jostain syystä Domnik.netin tiedot eivät näkyneet Oindexin uusimmassa listauksessa. Kummallista. Pitää tutkia asiaa.

Vastaa viestiin

Edellinen / Seuraava

Uusimmat kirjoitukset

Yleisimmät aiheet

Etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

Domnik.net   Tämä blogi pyörii WordPress-alustalla   Stats