Domnik.net : Sivukartta : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

Helsinki-viikossa on 10 päivää

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 28.5.2008 klo 2.59

Aiheet: , ,

Helsinki-päivä on 12.6., mutta tänä vuonna Helsinki ei tyydy yhden päivän juhlintaan. Helsinki-päivän ympärille tulee tänä kesänä Helsinki-viikko. Ja koska viikkokin on näin isolle kaupungille aika vähän, niin sitäkin on pidennetty 10 päiväksi. Viikko alkaa perjantaina 6. kesäkuuta ja jatkuu sunnuntaihin 15.6. asti.

Ohjelmassa on vanhaa tuttua Helsingin kesäohjelmistoa: sambakarnevaalit, maakuntajuhlat (tänä vuonna Pohjois-Karjala), musiikkia (kuten tietysti Kaivopuiston konsertti) ym. Parinakin vuonna olen käynyt Helsinki-päivänä Erottajan paloaseman tornissa ihailemassa maisemia. Sinne en varmaan tänä vuonna kiipeä, mutta jos muita korkeita paikkoja on tarjolla, niin voin harkitakin.

Itse asiassa mielenkiintoisimmalta ohjelmalta kuulostavat kaupunkikävelyt eri kaupunginosissa. Vaikka olenkin jo kameran kanssa kävellyt melkein kaikki Helsingin kaupunginosat läpi, niin joillekin heikommin tuntemilleni kulmille voisi tuolloin mennä, jos oikein opastuksenkin saa.

Ohjelman pitäisi löytyä osoittessa www.helsinkiviikko.fi, mutta ainakaan tätä kirjoittaessani osoite ei toiminut.

Lisäys: Nyt näyttää yllä linkitetty Helsinki-viikon www-sivusto taas toimivan.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Uusimmat kirjoitukset

Yleisimmät aiheet | kaikki »

 

Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.

Kirjoituksen kommentointi on sallittua ja suorastaan toivottavaa. Eikä haittaa, vaikka jutun julkaisusta olisi jo aikaa; myös vanhempiin kirjoituksiin voi rohkeasti lisätä omat kannanottonsa.

RSS feed Kommentit RSS 2.0 -virtana

Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/05/helsinki-viikko/trackback

Kirjoita kommentti

Domnik.net   Etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

In English   En français   Tämä blogi pyörii WordPress-alustalla   Stats