Kirjoittanut: Niko Lipsanen 19.5.2008 klo 7.02
Aloitan tällä kirjoituksella saarnabloggaamisen. Ihan jokasunnuntainen tapa tästä tuskin tulee, kun ei joka viikko tule käytyä kirkossakaan, ja aina ei saarnasta jää mitään mieleen. Mutta silloin jos jotain jää, kirjoitan siitä tänne (vaikka sitten ehtisi mennä maanantain puolelle, kuten nyt aloituskerralla).
Eilen oli Pyhän Kolminaisuuden päivä, ja kävin messussa Johanneksenkirkossa. Liturgian ja saarnan hoiti Johanneksen kappalainen Ermo Äikää.
Päivän teemana oli “Salattu Jumala”. Äikää aloitti saarnan kertomalla, että tämä on kirkkovuoden teemoista opillisin. Hyvä niin, sillä ainakin minun mieleeni ovat saarnat, jotka sisältävät teologista pohdiskelua. Sellaisia saisi olla enemmänkin.
Kovin syvälle teologisiin syövereihin ei kuitenkaan menty. Äikää kertoi, ettei Jumalan olemus ole tavoitettavissa järkeilyllä, eikä sellaista siksi kannata yrittäkään. Kolmiyhteisyys on kuitenkin kristillisen opin peruskiviä, eikä siitä sovi ottaa mitään pois. Tämän hän kertoi useamman kerran hieman eri sanoin.
Sitten jatkettiin päivän evankeliumiin (Joh. 15: 1–10), jonka ensimmäinen jae kuuluu: “Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri.” Äikää sanoi, että teksti kuvastaa kolmiyhteyttä. Kristus on puu Jumalan viinitarhassa, ja me olemme puun oksia. Minulta taisi kuitenkin mennä ohi, missä se Pyhä Henki tässä vertauksessa oli. Maan ravinteissako kenties?
Äikää puhui paljon vertauskuvin ja korosti kolmiyhteysopin merkitystä. Saarna jäi kuitenkin vähän sekavaksi, enkä oikein löytänyt siitä punaista lankaa. Se vaikutti enemmän osalta liturgiaa. Ehkä lähestymistapani on turhan rationaalinen, mutta olisin kaivannut hieman enemmän analyyttista pohdintaa, olihan nyt opillinen sunnuntaikin. Vai pitäisikö vain uskoa mitä Äikää sanoo, ja olla yrittämättäkään järkeillä?
Tulee väkisin mieleen yksi Sinfestin kristinuskoa oivaltavasti piikittelevistä stripeistä. Mutta ei pidä olla liian kriittinen. Ihan hyvä saarna se oli, vaikkei siinä mitään erityisen erikoista ollutkaan.
Saarnan jälkeen esirukousosiossa rukoiltiin Kiinan ja Burman luonnonturmien uhrien puolesta. Korvaani särähti kuitenkin se, että Äikää käytti jälkimmäisestä juntan sille antamaa nimitystä Myanmar. Sitä ei mielestäni pitäisi pitää kyseisen maan legitiiminä nimenä.
Kuvassa Johanneksenkirkko. Kuvaa en kuitenkaan ottanut eilen, vaan käydessäni siellä edellisen kerran pari viikkoa sitten 4.5.2008.
ruso 22.5.2008 klo 19.08:
Mainio idea tämä saarnablogi!