Luomakunnan sunnuntai

1.6.2008 klo 22.55 | Niko Lipsanen

aiheet uskonto,

sijainnit uusimaa,

Tänään oli luomakunnan sunnuntai. Sopiva paikka sunnuntain saarnalle oli siten pienen metsikön keskellä sijaitseva Otaniemen kappeli, jonka sisältä näkee komeasti ulos luontoon. Messuvuorossa oli pastori Eva Kanerva. Vanhan testamentin lukukappaleena luettiin osa luomiskertomuksesta viulun ja kanteleen säestämänä. Messu oli muutenkin varsin monipuolinen musiikin suhteen, sillä lisäksi kuultiin myös niin pianon kuin perinteisten urkujenkin soittoa ja laulettiin yksi laulu myös ilman säestystä.

Saarnan aluksi pastori Kanerva lainasi presidentti Paasikiven sanoja tosiasioiden tunnustamisesta. Viittaus taisi liittyä siihen, että meidän on tunnustettava ihmisen aiheuttama uhka luomakunnalle ja otettava se tosissaan. Tästä päästiin Changemaker-verkoston iskulauseeseen ”Tee parannus – maailmanparannus”. Kanervan mielestä luomakunta-teema olikin muun muassa tätä kautta kytkettävissä sunnuntain toiseen aiheeseen, joka oli ”kutsu Jumalan valtakuntaan”.

Luomiskertomusta seuraa syntiinlankeemus. Kanerva sanoi, että maailman ilmiöitä tarkastaltaessa on arvioitava, mikä on seurausta Jumalan luomistyöstä ja mikä syntiinlankeemuksesta; mikä on aitoa ja alkuperäistä, mikä syntisen ihmisen mulkeroimaa (Kanerva taisi käyttää jotain toista käsitettä). Esimerkkeinä, mutta ainakaan suoraan kantaaottamatta, hän mainitsi päivän teemaan liittyvien ympäristökysymysten ohella suhtautumisen seksuaalietiikkaan, toisiin kulttuureihin ja toisiin uskontoihin. Kanerva viittasi myös intialaiseen jesuiittapappiin Anthony de Melloon, jonka mukaan todellinen sielu haluaa vain rakastaa, ja muut tunteet tulevat muualta.

Saarna jäi minulle vähän sekavaksi, mikä osin johtui siitä, että Kanerva oli yhdistänyt siihen päivän molemmat mahdolliset teemat eikä siltaa niiden välille tuntunut kaikesta huolimatta löytyvän kuin kohdittain. Enemmän vaikutti kuitenkin se, että luomakunta näyttäytyi niin hienona alttaritaulun paikalla olleen ikkunarivistön takaa, että huomioni herpaantui pitkäksi aikaa sinne. Orava kiipeili pitkin sakastin seinää, västäräkki istahti ristille ja pikkulintuja lenteli edestakaisin. Ja tietysti myös puut ja muut kasvit ovat osa suurta luomakuntaa.

Kun huomioni palasi takaisin saarnaan, Kanerva puhui mahajana-buddhalaisuudesta ja siitä, kuinka sen parissa kaikkia eläimiä pidetään äiteinä. Buddhalaisuudessa tämä on seurausta uskosta uudelleensyntymiseen, mutta Kanervan mukaan asiasta löytyy silti yhtymäkohtia myös kristilliseen ajatteluun. Minulle vain ei auennut, mitä kautta. Olisin mielelläni kuullut enemmän tästä kristillisestä puolesta ja jättänyt sinänsä ihan kiinnostavat buddhalaiset opetukset jonnekin muualle kuin jumalanpalveluksen saarnaan.

Ajoittaisesta sekavuudesta huolimatta Kanervan saarna oli puhutteleva ja jätti ajatuksia mieleen. Jos Kanerva ei saarnaisi kaukana Espoossa, tulisi varmaan mentyä joskus uudestaankin häntä kuulemaan.

Messun jälkeen oli kirkkokahvit. Pulla oli oikein hyvää.

Otaniemen kappelissa on alttarin takana koko seinän levyinen ikkunarivistö. Kuvassa yksi ikkunoista, ja sen takana risti, joka siis seisoo ulkona heinien osin peittämällä kalliolla. Otin kuvan tänään 1.6.2008 messun jälkeen.

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...