ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Meri!

Merinäköalani

Ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen asuntomme ikkunasta avautuu taas merinäköala. Näkymän peittäneet parakit on viety pois. Viimeiseksi jäi yksi kontti, joka tietysti juuri ja juuri tukki näköalan. Pelkäsin jo, että se on joku työmaavarasto, joka jää siihen vielä koko kesäksi, vaikka muut parakit onkin poistettu. Mutta nyt sekin on poissa (tai itse asiassa siirrettynä vähän sivummalle, mutta poissa näköalan edestä joka tapauksessa).

Eihän tuo näköala tietysti yhtä hulppea ole kuin ennen Eiranrannan talojen nousemista, jolloin aavaa merta näkyi lähes koko ikkunan leveydeltä. Tosin ei sitäkään iloa ollut kauan kestänyt, sillä aiemmin ison osan näkymästä peittivät vanhan vedenpuhdistamon rakennukset. Jonkin verran enemmän merta silloin kyllä näkyi, kuten vertaamalla vanhempaan kuvaan (alla) voi huomata. Mutta onhan se Helsingistä luksusta, jos ikkunasta näkyy horisontti (vaikka olisihan se vielä kivempaa, jos myös Harmajan majakka edelleen näkyisi).

Saattaa kuitenkin olla, ettei ilo edelleenkään jää pysyväksi. Rannalle on nimittäin tulossa tekodyynipuisto. Korkein dyyninharja nousee noin neljään metriin merenpinnasta. Siitä tuskin on uhkaa merinäköalalleni, vaikka korkein kohta osuukin ihan kohdalle. Täältä katsoen muurin takana sijaitseva Eiranranta-katu on jo valmiiksi kolme metriä korkealla, joten ei metri lisää paljon vaikuta. Mutta kadun ja puiston väliin tulee rivi puita. Kun ne ajastaan kasvavat, muuttuu merinäkymä vihreäksi oksistoksi. Ehkä talvisin oksien välistä voi nähdä pilkahduksen sinistä (tai joskus harvoin valkoista).

Mutta iloitaan merinäköalasta nyt, kun sellainen taas on.

Vanha merinäköala

Ylemmässä kuvassa on merinäköalani kuvattuna eilen 4.6.2008. Alemman kuvan olen ottanut samasta kohtaa todennäköisesti joskus viime vuosisadan viimeisinä vuosina. Vanhemmassa kuvassa näkyvä voimalaitos on yhä paikoillaan. Uudemmassa kuvassa piipun reuna näkyy tummana juovana kuvan oikeassa reunassa.

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä