Domnik.net : Sivukartta : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

Hauduta tee oikein

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 13.6.2008 klo 2:25

Aiheet: , , , ,

Teetä tarjolla

Vaikkei joisikaan teetä monta litraa päivässä, kuten minä, niin kannattaa silti juoda hyvää teetä. Se ei välttämättä tarkoita samaa kuin kallis tee. Minäkin juon useimmiten jotain ihan perusteetä, halpaa ceylonia tai assamia (sellaista samantapaista, mitä saa pussiteenäkin). Vaikka teen laadullakin on väliä, hauduttaminen on kuitenkin se tärkein asia. Kalliin ja hyvälaatuisenkin teen voi helposti pilata hauduttamalla sen väärin.

Olen joskus saanut jopa Lipton-pussiteetä, joka oli herkullisen hyvää. Se vain oli haudutettu kunnolla pannussa. Oleellista on, että vesi on hyvälaatuista ja riittävän kuumaa (muttei välttämättä aivan kiehuvaa), haudutusastia puhdas, teelehtiä sopiva määrä ja haudutusaika on oikea. Haudutusaika riippuu teelaadusta. Usein se on kirjoitettu paketin päälle, mutta jos sitä ei kääreestä löydy, niin Google auttaa. Kannattaa hakea teelaadun nimellä, ja yleensä tulee vastaan sivuja, joilta löytyy ohjeita juuri siihen teelaatuun liittyen.

Kalliimpiakin teelaatuja kannattaa kuitenkin kokeilla, mutta haudutusaikoja kannattaa noudattaa tarkasti. Joitakin sencha-lajikkeita ei hauduteta kahta minuuttiakaan, kun taas monia valkoisia teelaatuja pidetään pannussa yli vartti. Monet paremmista teelaaduista voi myös hauduttaa kahteen kertaan. Ensimmäinen haudutus on tällöin yleensä lyhyt, pari minuuttia. Toisella kerralla lehtien annetaan sitten hautua pidempään. Monilla vihreillä teeillä (esim. juuri senchat) ensimmäisen haudutuksen tulos on raikkaan, mutta hennon hienostuneen makuinen. Toisella haudutuksella tulee pehmeämpi ja täyteläisempi lopputulos. Mutta jos jättää ensimmäisen haudutuksen liian pitkäksi aikaa veteen, saa vain kitkerää litkua.

Joskus on pakko tyytyä myös pussiteehen. Asiaa auttaa kummasti, jos senkin voi hauduttaa kunnon pannussa. Mutta aina siihen ei ole mahdollisuutta. Teepussien suurin ongelma on se, että niissä on liikaa teetä kupilliseen vettä. Sunnuntain kirkkokahveilla ratkaisemme vaimoni Marin kanssa ongelman yleensä siten, että teemme yhdestä teepussista kaksi mukillista juomaa. Teepussissa kun on aivan liikaa teetä yhteen kupilliseen. Pussia pitää kuitenkin siirrellä koko haudutuksen ajan kupista toiseen, jotta molemmat saavat samanlaisen lopputuloksen. Muutoin toinen saa teestä värin ja toinen parkkihapot.

Teepussin jakamista kutsutaan joskus kaverikuppimenetelmäksi. Ei sillä haudutetun teen veroista lopputulosta tule, mutta joka tapauksessa parempaa kuin yksi pussi per kuppi -menetelmällä.

Kuvassa on käynnissä venäläinen teetarjoilu Borovskin pikkukaupungissa Kalugan oblastissa. Taustalla lauletaan karaokea. Otin kuvan 9.6.2007.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.

Jos kirjoitus herätti mielessäsi ajatuksia, niin olisi oikein kivaa, jos kirjoittaisit ne julki tuohon alle. Kommentointilomake on sivun lopussa. Myös vanhempia kirjoituksia saa mielellään kommentoida.

RSS feed Kommentit RSS 2.0 -virtana

Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/06/tee-hauduttaminen/trackback

Kommentit

Yksi kommentti kirjoitukseen “Hauduta tee oikein”

Viittaukset muista blogeista

  1. Blogispotti.fi

Vastaa viestiin

Edellinen / Seuraava

Uusimmat kirjoitukset

Yleisimmät aiheet

Etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

Domnik.net   Tämä blogi pyörii WordPress-alustalla   Stats