ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Blogispotti uudistuu

2.7.2008 klo 22.52 | Niko Lipsanen

Blogispotti.fi-palvelun kankeus ja vähäinen käyttäjämäärä puhutti viime toukokuussa, ja keskusteluun itsekin. Blogispotin kehittäjät ottivat kritiikistä vaarin, ja lupailevat parannuksia palveluunsa.

Tärkein uutuus lienee se, että blogimerkinnöille voi suosikkiäänten ohessa antaa jatkossa myös kuoppausääniä. Tämä toiminto hieman arveluttaa itseäni, koska en ole juurikaan mieltänyt blogimerkintöjen spottaamista äänestämiseksi. Blogispotin tunnuslause on ”blogikansalaisen työkalu” ja, kuten viittaamassani kirjoituksessa korostin, työkaluna minä sen haluaisin pitääkin.

Olen vain pari-kolme kertaa spotannut jonkin kirjoituksen kannatusmielessä. Yleensä lisään suosikkeihini sellaiset kirjoitukset, jotka haluan ottaa itselleni talteen myöhempää aiheeseen palaamista varten. Yleensä ne tietysti ovat sellaisia kirjoituksia, jotka ovat mielestäni hyviä. Toisaalta paljon hyviä merkintöjä jää myös spottaamatta, jos ne eivät sisällä mitään sellaista, johon uskoisin haluavani palata myöhemmin.

Tässä kontekstissa kuoppausäänten merkitys jää minulle hämäräksi. Miksi antaisin jollekin merkinnälle miinusääniä? Siksikö, että kirjoittajalla on vääriä mielipiteitä? Vai siksikö, että joku toinen on kirjoittanut samasta aiheesta paremmin, ja haluaisin nostaa sitä kirjoitusta suhteessa ylöspäin. Ei kiinnosta. Ehkä siitä voi olla hyötyä, että saadaan kuopattua selkeät spämmit ja blogien etusivuille osoittavat linkit. Niitä juttuja voin minäkin olla kuoppaamassa, mutta toisaalta jokin ”ilmoita asiaton merkintä” -toiminto voisi olla tuollaiseen selkeämpi.

Toinen uusi toiminto on linkkien kommentointi. Aikaisemmin sanoin, että se ”voisi olla ihan hyväkin idea”, mutta olen tullut sittemmin vähän skeptisemmäksi. Useimmissa blogeissa on kommentointimahdollisuus itsessään. Ketä hyödyttää se, että aiheesta käytävä keskustelu hajoaa useampaan paikkaan? Tämä ongelma esiintyy esimerkiksi Kulutusjuhla-blogissa, jossa on paljon linkkejä muissa blogeissa käytävään kulutusaiheiseen keskusteluun. Usein aiheesta sitten keskustellaan niin Kulutusjuhlassa kuin alkuperäisenkin merkinnän perässä.

Se on kuitenkin hyvä, että mitään kaveritoimintoja Blogispottiin ei ilmeisestikään ole tulossa. En kaipaa uusia sosiaalistumissivustoja.

Se mitä jään kaipaamaan, olisi omien suosikkien parempi hallinta. Nyt systeemi on varsin kankea, eikä spottien joukosta ole helppo löytää kulloinkin hakemiansa kirjoituksia. Ainakin pitäisi olla mahdollista erottaa omista blogeistaan tekemät lisäykset erilleen. Jonkinlainen tägityssysteemi ja omiin suosikkeihin rajattu hakutoiminto voisi olla kätevä. Jos haku koskisi myös niitä kommentteja, niin silloin kommenttitoimintoa voisi ehkä hyödyntää omien aihetta tai merkintää koskevien muistiinpanojen jättämiseen.

Joka tapauksessa oikein hyvä, että uudistuksia on tulossa. Blogispotti on ollut vaarassa nuukahtaa, joten toivotaan, että uudistukset tuovat sinne lisää käyttäjiä ja virkeyttä.

Tähän artikkeliin on jätetty 7 kommenttia ja/tai paluuviitettä. Liity mukaan keskusteluun!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. tekstiurakoitsija 3.7.2008 klo 9.27:

    Mä näkisin että kuoppausäänet ovat hyvä juttu läinnä sen takia että räikeät T-paitablogin kaltaiset mainostapaukset tippuvat auttamatta pois. Miinusääniä annettaneen silloin kun sisältö on selkeästi pelkkää mainosta tai muuten vaan ala-arvoista (jonka jokainen voi päättää itse).

    Toteutushan oli sellainen että kuse EI ole miinusäänestä, sillä bury ei vaikuta sijoitukseen. Kun miinusta on kuitenkin saatu tarpeeksi, poistetaan koko kirjoitus kerralla. Näin tämän käsitin.

  2. eb 3.7.2008 klo 10.24:

    Tekstiurakoitsija, se menee suurinpiirtein juuri noin. Tietty määrä peukkuja alaspäin tipauttaa jutun kokonaan pois, itse sijoitukseen tai spottausten määrään niillä ei ole vaikutuksia. Tietysti, mitä enemmän jutulla on spottauksia, sitä enemmän vaaditaan kuoppauksia.
    Niko tuossa ehdottaa jonkinlaista raportointi-systeemiä. Tuo voisi toimia räikeimmissä tapauksissa, jos halutaan herätellä ylläpitoa poistamaan joku ohi mennyt spammiviesti. Raportointi ei kuitenkaan toimisi kuin räikeimmissä tapauksissa, koska raportoijalla ja jutunl isääjällä voi olla erilainen näkemys siitä, mikä on arvokasta ja mikä arvotonta. Tällöin ylläpito joutuisi ottamaan vastaan ehkäm elkoisenkin määrän raportteja ja tutkimaan ja tekemään päätöksiä siitä, mikä ansaitsee paikkansa ja mikä ei. Spammienja mainosten kohdalla se olisi tietysti helppoa, mutta muissa tapauksissa saatettaisiin saada vain vihaisia ihmisiä.
    On järkevämpi antaa palvelun käyttäjien itse päättää, mitkä jutut on syytä poistaa. Kun poistoon vaaditaan useampi käyttäjä, on systeemi tasa-arvoisempi ja säännöt kaikille samat.

    Niko, oletko huomannut palvelussamme Oma kansio-toiminnon. Sinne voit tallentaa juttuja omista suosikeistasi. Voit myös poistaa niitä sieltä, kun et enää tarvitse ko. juttua.
    Spottaus, eli omiin suosikkeihin lisääminen on tavallaan äänestämistä, vaikka emme sitä korostakkaan. Spottaus on tavallaan positiivisen palautteen antamista jutun kirjoittajalle ja lisääjälle. Jos juttu on hyvä ja vaikka et siihen ole aikeissa enää toiste palata niinmiksi et antaisi jutulle ääntä ja kertoisi sillä muille palvelun käyttäjille, että tämä on hyvä, kannattaa lukea. Mitä enemmän juttu saa ”ääniä”, sitä enemmän se saa näkyvyyttä ja useamman käyttäjän huomion. Eikö hyvä kirjoitus nimenomaan ansaitse sen ja kirjoittaja lukijoita ja kenties jopa muutaman kommentin?

  3. Niko Lipsanen 3.7.2008 klo 16.50:

    Voi olla, että se kuoppaustoiminto sitten toimii juuri noihin spämmilinkkeihin. Ehkä se kannattaisi sitten selkeästi otsikoida sellaiseksi (spämminkuoppaus)? Minusta ei ole ainakaan erityisen hyvä idea, jos jotkut kuoppaavat merkintöjä niiden väärien mielipiteiden takia.

    Tuota Omaa kansiota en ollut huomannutkaan, kiitos vinkistä. Se selkeyttää tilannetta hieman, koska sinne voi erotella ne kirjoitukset, jotka eivät ole omista blogeista tai sitten äänestysspottauksia. Mutta ei sielläkään näytä olevan mitään mahdollisuuksia järjestellä spottauksia esim. tägeillä?

  4. eb 3.7.2008 klo 20.47:

    Niko, Oma kansio toimii samalla periaatteella kuin suosikit, omat tagit tai muut vastaavat eivät ole mahdollisia. Omien tagien lätkimisessä voisi olla kyllä järkeä, mutta asia vaatinee vähän pidempää hauduttelua ja teknisen toteutuksen mietintää. Sellaisen järjestelmän sisällyttäminen nykyiseen systeemiin voi osoittautua teknisesti liian isoksi remontiksi.
    Yksi mahdollisuus selkeyttää omia lisäyksiä ja suosikkeja olisi automaattisen spottauksen poisto. Eli juttu ei siis saisi automaattisesti lisääjän ääntä vaan laskenta alkaisi nollasta. Tällöin voisi esimerkiksi omista blogeista tulevat artikkelit jättää spottaamatta. Vai houkuttelisikohan se ykkönen kuitenkin enemmän kuin nolla ja se oma spottaus tulisi tehdyksi?
    Olet oikeassa, että kuoppaus-toiminnossa on oma riskinsä, väärinkäytökset ovat mahdollisia. Toisaalta, yksi kuoppaus ei tee vielä kesää, joten siihen täytyy sitten masinoida jo kavereita mukaan.
    Tuota kuoppaustoiminnon otsikointia on myös mietitty kovasti. Päädyimme nyt ainakin toistaiseksi peukkuihin, koska ne ovat vakiintuneet symbolit, jotka tunnistetaan. Toivomme, että vastakkaisten symbolien avulla toiminto on helpompi ymmärtää. Selkeä tekstilinkkikin voisi olla hyvä vaihtoehto, mutta lähdemme kokeilemaan ensin peukuilla ja muutetaan sitten, jos se on käyttäjiemme mielestä väärä valinta. Teitä käyttäjiä varten tätä palvelua tehdään ja mielipiteet otetaan kyllä huomioon.

  5. Niko Lipsanen 3.7.2008 klo 21.17:

    Peukut ylös ja alas ovat tunnisteina siinä mielessä ongelmallisia, että ne antavat käsityksen toisilleen vastakkaisista toiminnoista. Ilmeisesti kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kuoppaaminen oli suoranaisesti spottauksen vastatoiminto (tai näin tämän keskustelun tuloksena olen ainakin ymmärtänyt). Silloin sitä ei myöskään pitäisi kuvata vastakkaisella symbolilla.

  6. eb 3.7.2008 klo 22.29:

    Niin no, ovat ja eivät ole vastakkaiset toiminnot. Jos pilkkua viilataan niin toiminnot eivät ole täsmällisen vastakkaiset, koska peukku alas ei ole kokonaisuudessa sama kuin yksi miinusääni. Viesti ja periaate toiminnoissa on kuitenkin sama, peukku ylös = hyvä, peukku alas = huono. Jos nimeäisimme toiminnon vaikka Spammia!-nimikkeellä niin tämä rajoittaisi toiminnon käyttöä, koska käyttäjä ei välttämättä koe esimerkiksi markkinointitarkoituksessa lisättyjä viestejä spammiksi. Ne voivat olla käyttäjän mielestä vain ärsyttäviä tai vaikka vain huonoja. Tällöin käyttäjä voi klikata alaspäin osoittavaa peukaloa ja ilmaista näin, että juttu ei kuulu tänne.

    Tuttujen symbolien käytön ideana on myös aktivoida käyttäjiä sekä spottaamaan, että kuoppaamaan juttuja. Tarkoitus on yrittää aktivoida käyttäjiä yhteisöllisempään toimintaan ja sitä kautta saamaan Blogispotista vilkkaampi ja entistä elävämpi palvelu.

    Kehitystyö on kuitenkin vasta käynnissä,joten näitäkin asioita voidaan vielä muutella.

  7. Paluuviite: Blogispotti.fi (2.7.2008 22.54)

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2008/07/112/trackback (?)