AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Ampparit uusi nahkansa

14.7.2008 klo 21.48 | Niko Lipsanen

aiheet web,

Ampparit.com on varmastikin useimmiten vierailemani nettisivu (tai ainakin heti omien aloituslinkkieni jälkeen). Kai se on jonkinasteista uutisnarkomaniaa, että koko ajan pitää tietää, mitä maailmalla ja lähempänäkin tapahtuu.

En juurikaan vieraile sanomalehtien tai muiden medioiden sivuilla suoraan, vaan meneen kaikkiin Amppareiden kautta. Siellä otsikot ovat kätevästi kaikki yhdessä paikassa. Tänään palveluun tehtiin joitakin muutoksia.

Muutaman tunnin ajan lukijoille tarjoiltiin vuoden 2004 uutisia ilmeisesti samalta ajalta peräisin olleella ulkoasulla. Täytyy sanoa, että leiskan suhteen edistystä oli tapahtunut. Uutisista en ole niin varma. Nyt ulkoasua koki uuden uudistuksen, tosin aika maltillisen. Palvelu on nyt hieman hiotumman näköinen kuin ennen. Joitakin pikkuvirheitä on vielä jäänyt, kuten se, että kirjautumisikkuna peittää Amppareiden logon (kokeilin sekä Operalla että Firefoxilla).

Uudistuksen murheenkryyni on kuitenkin juuri tuo kirjautuminen. Ampparit on ollut ja edelleen on siinä mielessä kätevä, että kirjautumiseen ei tarvita salasanaa. Mitään kovin salaistahan siellä oman profiilin takana ei ole. Jos haluaa muuttaa asetuksia (palvelun ulkoasua, linkkien aukeamistapaa, uutislähteitä ja -kategorioita), niin silloin salasana tarvitaan.

Ennen ei kuitenkaan tarvinnut välittää myöskään käyttäjätunnuksesta. Riitti, että kirjanmerkeissä tai aloituslinkeissä oli osoite muodossa, joka sisälsi käyttäjätunnuksen. Sitä ei tarvinnut erikseen kirjoittaa mihinkään, kun oli heti kirjautuneena sivulle tullessaan.

Tuo mainio toiminto on nyt kadonnut, ja käyttäjätunnus pitää erikseen kirjoittaa tullessaan sivulle. Ilmeisesti keksien avulla Ampparit kyllä muistaisivat, mistä tunnuksesta on kyse, mutta minulla on tapana heittää niitä keksejä menemään aika tiuhaan.

Kävin jo harmittelemassa kirjautumisen muuttumista Amppareiden blogissa, ja niin näyttää tehneen moni muukin. Toivottavasti ottavat kommentit huomioon, jotta tuosta ikävästä puutteesta päästään eroon. Pelkäänpä, että ainakin minulla kirjautumisen vaiva voisi vähentää Amppareissa käymistä (mikä tosin saattaisi olla jossain määrin ihan hyväkin asia).

Monet muut uudistukset vaikuttavat hyviltä. Uutiskategoriat ovat käyneet tarkemmiksi ja uutislähteitä on tullut palveluun lisää. Ilmeisesti mukaan voi liittää myös omia syötteitään. Nyt voi todellakin muokata palvelusta juuri sellaisen kuin kokee tarvitsevansa.

Viimeistään Amppareiden myötä paperilehdet ovat käyneet tarpeettomiksi, sillä kukapa haluaisi lukea päivän vanhoja uutisia luettuaan uudet jo netistä.

Yksi kommentti tai paluuviite

  1. Niko Lipsanen 22.7.2008 klo 18.43:

    Ampparit reagoi varsin nopeasti. Nyt palveluun kirjautuminen onnistuu taas suoraan linkin kautta. Lisäksi uutislähteiden ohelle palautettaneen pian kategoriatiedot, jota moni on kovasti toivonut.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2008 : Ampparit uusi nahkansa

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan