Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Crème brûlée -suklaa maistuu hyvältä
S-marketin hyllystä löytyi Rainbow-tuotenimen alla markkinoitu crème brûlée -täytteinen suklaapatukka. Koska crème brûlée (tai paahtovanukas) on yksi jälkiruokien helmistä, vaikutti suklaakin kokeilemisen arvoiselta tuttavuudelta. Joten pitihän sellainen ostaa ja maistaa.
Paahtovanukkaan maku jää ehkä aavistuksen turhan laimeaksi. Vahvempi kerman ja sokerin maku ei tekisi suklaapatukalle yhtään pahaa. Mutta hyvää se joka tapauksessa on. Ei varmasti jää ainoaksi ostokerraksi (tai ei itse asiassa ole jäänytkään, sillä kävin ostamassa uuden saadakseni otettua oheisen valokuvan).
Samaan sarjaan kuuluu myös praliné-suklaapatukka, mikä sekin on ihan ok. Mutta näistä kahdesta crème brûlée on kuitenkin selvästi makoisampaa.
Hintaa patukalla oli 45 senttiä ja kilohinnaksi tuli tasan kymppi. Ei siis ole patukaksi edes kovin kallista (toki kalliimpaa kuin levysuklaat).
S-ryhmän kaupoissa ei tule yleensä kovin paljon käytyä, koska en pidä siitä, että liike-elämä on turhan läheisissä kytköksissä julkisen vallan kanssa, kuten se S-ryhmän tapauksessa on. Mutta ei niitä täysin voi välttääkään, kun asuu kuitenkin jotakuinkin S-ryhmän liikkeiden saartamana. Suuremmat ruokaostokset teen kyllä jatkossakin K-kaupoissa ja Lidlissä, mutta tämä uusi suklaapatukka saattaa olla hyvä syy pistäytyä välillä S-marketissakin (tai Alepassa, jos niitä sielläkin on).
Kuvassa on Rainbow Crème Brûlée -suklaapatukka. Se kelpaisi varmaan kuvan Hyena-koirallekin, mutta sille sitä ei annettu. Otin kuvan tänään 30.7.2008.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.