AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Del.icio.us on nyt Delicious.com

1.8.2008 klo 11.56 | Niko Lipsanen

aiheet web,

Delicious-kuvakaappaus

Kirjanmerkkipalvelu Delicious on uudistanut verkko-osoitteensa, ulkoasunsa ja ilmeisesti jotain sen takanakin. Delicious-blogissa kerrotaan, että vanha del.icio.us oli monille käyttäjille hankala. Kirjoitusvirheitä tuli ilmeisesti paljon, mitä en yhtään epäile. Uusi delicious.com on helpompi muistaa. Vanhatkin osoitteet toki toimivat edelleen, mutta ohjaavat uudelle domainille.

Palvelun ulkoasu näyttää kyllä ainakin vielä yllättävän hiomattomalla. Ainakin minun silmääni häiritsee se, että yläreunan pudotusvalikot ovat aivan kiinni Delicious-logossa. Saisi siinä vähän olla tilaa ympärillä. Katsoin sekä Operalla että Firefoxilla, ja molemmat näyttivät taiton samalla tavalla.

Muuten uusi taitto vaikuttaa minusta varsin hyvältä. Vanha oli toki karussa yksinkertaisuudessaan varsin viehättävä, mutta päivitys on varmaankin ollut tarpeen, jotta palvelu saa houkuteltua myös uusia käyttäjiä. Todennäköisesti siihen tottuu nopeasti. Esimerkiksi tägien esitystapa sivupalkissa on nyt paljon selkeämpi kuin aikaisemmin (en oikein ikinä tottunut siihen vanhaan). Myös uusien kirjanmerkkien lisäyssivu on aavistuksen entistä selkeämpi.

Ilmeisesti taustallakin on tapahtunut jotain. Hakutoimintoa on kuulemma monipuolistettu ja tägien lajittelua parannettu. En ole palvelun hakua ennenkään juuri käyttänyt, joten en varsinaisesti osaa sanoa, onko uudistus ollut parempaan päin. Jos se nopeampi on kuin ennen, niin onhan se nyt tietysti aina plussaa.

En ole missään vaiheessa ollut Delicious-palvelun tehokäyttäjä. Parin vuoden jäsenyyteni aikana olen kerännyt sinne kokonaiset 35 linkkiä. Olen kerännyt linkkejä ennemmin omalla aloitussivulleni, blogeihini ja muualle Domnik.netin eri linkkisivuille sekä esimerkiksi Blogispottiin. Delicious on ollut sitten se viimeinen vaihtoehto. Jos mitään muuta paikkaa en ole keksinyt, mutta olen kuitenkin halunnut ottaa linkin talteen, niin sitten olen laittanut sen sitten sinne.

En tiedä, muuttaako tämä uudistus käyttötottumuksiani suuntaan tai toiseenkaan. Todennäköisesti ei. Joka tapauksessa Delicious on ihan hyödyllinen palvelu, vaikkei sitä kovin aktiivisesti käyttäisikään.

Kuvakaappaus palvelun uudesta ulkoasusta on otettu Opera 9.51 -selaimella. Käyttöjärjestelmänä on Ubuntu 7.10.

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2008 : Del.icio.us on nyt Delicious.com

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan