Suomessa toimii kansainvälinen kristillinen ympäristöjärjestö, jolla on ainakin kotisivujensa mukaan kovin pitkä nimi “A Rocha Suomi-Finland, Kristityt luonnon puolesta ry”. En tiedä yhdistyksestä juuri mitään. Toiminnan painopisteenä näkyy olevan luontoretkien järjestäminen sekä perheille suunnattu ympäristökasvatus. Varmaankin ihan hyvää työtä.
A Rocha järjestää syyskuussa myös kristillisen ympäristöseminaarin, jonka sisältö vaikuttaa mielenkiintoiselta. Harmi vaan, että se on minun kannaltani kaukana Turussa. Tuskin siis tulee lähdettyä paikalle, mutta mainostetaan sitä nyt kuitenkin täällä.
Seminaarin teemana on “Luomakunnalla on toivo!” Tilaisuuden pääpuhujana on pastori Dave Bookless, joka sukunimestään huolimatta on kirjoittanut kirjankin. Seminaarissa paneudutaan “ympäristönsuojelun teologiseen perustaan” ja järjestetään erilaisia työpajoja.
Seminaari pidetään Turun ruotsinkielisen seurakunnan tiloissa (Aurelia, Aurakatu 18) lauantaina 13.9.2008. Tarkempi ohjelma on A Rocha -järjestön sivuilla.
Valokuvassa oleva risti sijaitsee intiaanien hautausmaalla Dominican Karibiterritoriossa. Otin kuvan 2.12.2007 (kuvan lisenssi).
Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:
Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.
Jos kirjoitus herätti mielessäsi ajatuksia, niin olisi oikein kivaa, jos kirjoittaisit ne julki tuohon alle. Kommentointilomake on sivun lopussa. Myös vanhempia kirjoituksia saa mielellään kommentoida.
Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/08/kristillinen-ymparistoseminaari/trackback

Vastaa viestiin