Domnik.net : Sivukartta : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

Valokuvat Creative Commons -lisenssillä

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 9.9.2008 klo 14.11

Aiheet: , ,

Aamun sarastus

Olen jo pidemmän aikaa lisenssoinut valtaosan nettiin laittamistani valokuvista Creative Commons -lisenssillä, joka sallii muidenkin käyttää kuviani tietyin ehdoin. Siitä kun ei minulle ole mitään haittaa, jos joku niitä kuvia käyttää. Tuskin suurin osa niistä, joille kuva ilmaiseksi kelpaa, kuitenkaan olisi valmis siitä maksamaan. Varmuuden vuoksi olen kuitenkin rajannut kaupallisen käytön lisenssin ulkopuolelle. Jos joku haluaa hyötyä ottamistani kuvista taloudellisesti, niin silloin minunkin kuuluu saada osani.

Koska tässäkin blogissa jotakuinkin kaikki kuvat ovat itse ottamiani, olen nyt alkanut lisätä myös niihin lisenssimerkinnän. En kuitenkaan linkitä suoraan alkuperäiseen lisenssiin, vaan omille sivuilleni tekemääni lisenssitiivistelmään.

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin, jos päätän vaihtaa kuvien lisenssiä (esim. päivittää sen uudempaan), onnistuu se helposti muokkaamalla lisenssisivua. Toisekseen, hyödynnän tällä tavoin lisenssin kohtaa “Teoksen tekijä on ilmoitettava siten kuin tekijä tai teoksen lisensoija on sen määrännyt”. Määrään siinä, että käytettäessä kuvaa www-sivuilla tekijä on ilmoitettava linkillä joko sille sivulle, jolta kuva on otettu, tai sitten Domnik.netin etusivulle.

Tein tuon lisäyksen, kun huomasin monia ottamiani kuvia käytettävän eri www-sivuilla. Ne löytyvät helposti googlettamalla nimeäni. Kovin harva oli kuitenkaan viitsinyt linkittää sivujani takaisin, ja nekin, jotka linkittivät, ohjasivat linkin usein suoraan kyseiseen kuvatiedostoon. Lisäsin linkitysehdon, koska minusta se on ihan reilu diili: joku saa käyttää ottamaani kuvaa ilmaiseksi, ja minä saan linkin sivuilleni.

En itse asiassa ole aivan varma, kuinka juridisesti pitävä tuo minun lisäehtoni on. Mutta toivotaan, että se tehoaa jatkossa. En ole erikseen kieltänyt käyttämästä nofollow-määreitä tai muita hakukoneiltapiilotustekniikoita, mutta jos noita kovin laajasti käytetään, niin pitänee sitten harkita sitäkin.

Aivan kaikki sivustoni kuvat eivät ole Creative Commons -lisenssien alla eivätkä tule olemaankaan. Olen jättänyt ulkopuolelle muun muassa suurimman osan henkilökuvista. Toki ihmisiä voi kadulla näkyä vaikka suhteellisen tunnistettavastikin, mutta potretit eivät pääsääntöisesti ole ulkopuolisten käytettävissä. Vaikka Creative Commons -lisensseillä ei voikaan siirtää mallinoikeuksia eteenpäin, on tämä mielestäni selkein tapa. Lisäksi sivuillani on myös joidenkin muiden henkilöiden kuin itseni ottamia valokuvia. Nämä on lisenssoitu vain siinä tapauksessa, että olen saanut kuvan ottajalta siihen luvan.

Ja olen minä jonkin verran valokuvia sivuiltani myynytkin. Ja joitakin olen antanut pienimuotoiseen kaupalliseen käyttöön ilmaiseksikin, kun on kysytty. Lisenssihän ei millään tavoin estä sitä, etteikö kuvien tekijänoikeuksien haltija voisi hyödyntää kuvia kaupallisesti ja luovuttaa siihen oikeuksia muillekin.

Kuvassa näkyy aamuista peltomaisemaa Kalugan oblastissa Venäjällä. Otin kuvan 10.6.2007 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Uusimmat kirjoitukset

Yleisimmät aiheet | kaikki »

 

Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.

Kirjoituksen kommentointi on sallittua ja suorastaan toivottavaa. Eikä haittaa, vaikka jutun julkaisusta olisi jo aikaa; myös vanhempiin kirjoituksiin voi rohkeasti lisätä omat kannanottonsa.

RSS feed Kommentit RSS 2.0 -virtana

Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/09/creative-commons/trackback

Keskustelu

Yksi kommentti tai paluuviite kirjoitukseen “Valokuvat Creative Commons -lisenssillä”

  1. Paluuviite: www.blogispotti.fi (9.9.2008 14.20)

Kirjoita kommentti

Domnik.net   Etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

In English   En français   Tämä blogi pyörii WordPress-alustalla   Stats