Domnik.net : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

Netin uutispalvelut kuormituksen alla

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 23.9.2008 klo 15.59

Aiheet: , ,

MAINOS:

Kauhajoen ampumakohtaus on saanut ihmiset ryntäämään netin uutispalveluihin. Monen sanomalehden sivut toimivatkin nyt varsin takkuisasti. Myös Digitodayssa kirjoitetaan aiheesta. Siellä ja Taloussanomissa on siirrytty tekstipohjaiseen palveluun, josta on karsittu kuvat, grafiikka, mainokset ja tyylitiedostot pois. Tieto kulkee kuormituksenkin alla, vaikkakin vähän karumpana. Mutta karuja ovat nyt uutisetkin.

Molemmat iltapäivälehdetkin ovat sulkeneet videopalvelunsa, mutta ainakin Ilta-Sanomien sivusto tuntuu silti ajoittain takkuisalta. Nopeammin ne kuitenkin toimivat kuin monien muiden lehtien sivut (esim. Aamulehti ja Uusi Suomi). Hesari ja kevyillä grafiikoilla toteutettu Verkkouutiset tuntuvat kuitenkin toimivan.

Yksi on kuitenkin vakaasti entisellään, ja se on Yleisradio. Yle on normaalien taloudellisten realiteettien ulkopuolella, koska sen ei tarvitse rahoittaa toimintaansa markkinoilla. Televisiolupamaksut kerätään televisioiden omistajilta katsoipa sitten Ylen ohjelmia tai ei. Niinpä Ylellä on ollut varaa hankkia sen verran järeät palvelimet, että ne tällaisessakin tilanteessa toimivat jouhevasti. Ilmeisesti jopa enemmän kaistaa vievät Elävä arkisto ja Areena ovat käytössä.

On tietysti hyvä, että jossain pysyy palvelu päällä kuormituksenkin alla. Silti voi olla sitä mieltä, että Yle on yliresurssoitu. Miksi ei voisi tehdä kuten Taloussanomissa, ja käyttäjäpaineen alla karsia palvelua? Kaistaa vievät palvelut vaan pois verkosta ja uutiset tekstimuotoisina. Silloin palvelimet kyllä kestäisivät isonkin rasituksen. Kaupalliset palvelut tekevät niin, koska niissä joudutaan ajattelemaan myös kustannuksia.

Uusimmat kirjoitukset

Yleisimmät aiheet | kaikki »

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Seuraa Twitterissä tätä blogia @aiheita tai sen kirjoittajaa @nlipsane.

 

Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.

RSS feed Kommentit RSS 2.0 -virtana

Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/09/uutiset-kuormitus/trackback

Keskustelu

Tähän kirjoitukseen on yhteensä 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä. Liity mukaan keskusteluun!

  1. Niko Lipsanen 23.9.2008 klo 16.03:

    Ja kun toisaalla on kuormitusta, niin toisaalla sitten on väljempää. Tässä blogissa eilen julkaisemani kuvitettu kirjoitus asunnostamme keräsi päivässä kävijöitä enemmän kuin tässä blogissa normaalisti käydään viikossa. Kävijävirta näytti jatkuneen myös tänään aamupäivästä, mutta tyrehtyi aika nopeasti Kauhajoki-uutisten jälkeen. Ja mikäpä ihme tuo. Onhan noita uutisia tullut tässä itsekin luettua.

  2. Paluuviite: www.blogispotti.fi (23.9.2008 16.07)

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan hyvin nuivasti.

Domnik.net   Blogin etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

Blogi käyttää WordPress-alustaa   Stats   Katso myös:   Kuva-Aiheita   Sivukartta   Tietosuojakäytäntö