Domnik.net : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

Yrjönkadun uimahallissa on tunnelmaa

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 3.9.2008 klo 9.33

Aiheet: , ,

MAINOS:

Yrjönkadun uimahallin sisäänkäynti

Yrjönkadun uimahalli avasi taas ovensa kesätauon jälkeen. Samalla siellä juhlittiin hallin 80-vuotissynttäreitä. Halli on Suomen ensimmäinen julkiseen käyttöön tarkoitettu uimahalli ja edelleenkin varmasti upein.

Varsinainen syntymäpäivä hallilla oli jo 4. kesäkuuta, mutta silloin se oli vielä kesätauolla. Vuosien kunniaksi kaupunki oli kuitenkin järjestänyt halliin avoimet ovien päivät. Eilen tiistaina ovet olivat avoinna miehille ja tänään keskiviikkona naisille. Minäkin olin eilen paikalla.

Pelkäsin, että hallissa olisi ollut ilmaispäivän takia tungosta, mutta ei siellä juuri sen enempää ollut asiakkaita kuin yleensäkään. Varsin väljää siis oli. Uimahousuissa uivia oli kuitenkin tavallista enemmän. Yrjönkadullahan tavataan uida nakusillaan, mutta nykyisin uimapuvutkin ovat sallittuja.

Synttäreiden kunniaksi tarjolla oli kahvia ja kääretorttua. Myös toisen kerroksen kalliimmalle puolelle, jossa en ollut ennen käynyt, pääsi tutustumaan. Puulämmitteinen sauna tosin oli poissa käytöstä. Ohjelmassa oli myös ohjattua vesijumppaa, joten tulipa kokeiltua ensimmäistä kertaa sitäkin. Ihan hauskaa se oli, mutta tuskin siitä säännöllisempää harrastusta itselleni otan.

Uimahalli oli alunperin yksitysomituksessa, ja siirtyi kaupungille vuonna 1967. Sitä en tiedä, mikä taho hallin alunperin omisti, mutta eipä olekaan kaupungin itse rakennuttamat hallit yhtä hienoja. Ankeissa laatikkohalleissa ei ole ollenkaan samanlaista kylpylämäistä tunnelmaa.

Tunnelmaan vaikuttanee myös se, että ainakaan miesten vuoroilla hallissa ei yleensä ole juurikaan lapsia. Ei siis tarvitse kuunnella huutamista ja kirkumista, vaan voi vain rauhassa uida ja rentoutua.

Kuvassa on Yrjönkadun uimahallin sisäänkäynti. Sisällä hallissa valokuvaus on varsin ymmärrettävistä syistä kielletty. Otin kuvan eilen 2.9.2008 (kuvan lisenssi).

Uusimmat kirjoitukset

Yleisimmät aiheet | kaikki »

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Seuraa Twitterissä tätä blogia @aiheita tai sen kirjoittajaa @nlipsane.

 

Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.

RSS feed Kommentit RSS 2.0 -virtana

Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/09/yrjonkadun-uimahalli/trackback

Keskustelu

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä. Kirjoita sinä ensimmäinen!

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan hyvin nuivasti.

Domnik.net   Blogin etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

Blogi käyttää WordPress-alustaa   Stats   Katso myös:   Kuva-Aiheita   Sivukartta   Tietosuojakäytäntö