Domnik.net : Sivukartta : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

Hesari ei enää linkitä blogeihin

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 1.10.2008 klo 8.14

Aiheet: , , , ,

Helsingin Sanomat otti viime loppuvuodesta käyttöön Twingly-blogihakukoneen, jonka luomien linkkien avulla uutisista pääsi siirtymään niitä kommentoiviin blogikirjoituksiin. Lehti kertoi silloin, että “[n]näin HS.fi laajentaa uutiskeskustelua oman sivustonsa ulkopuolelle.” Nyt nuo linkit ovat kuitenkin vähin äänin kadonneet.

Linkit oli sijoitettu melko huomaamattomasti uutisen loppuun “Tästä blogattua” -painikkeen taakse. Voi olla, että ne ovat kadonneet jo jokin aika sitten, sillä eipä niitä tullut usein katseltua. Alkuun klikkailin mielenkiintoisten uutisten painikkeita, mutta harvoinpa siellä takana mitään oli. Sitten tapa jäi. Omat linkkini Hesarin uutisiin tulivat kyllä aina näkyviin.

Palvelu kaatui varmaan siihen, että tuskin sitä painiketta kovin moni muukaan jaksoi käyttää; se kun ei ollut erityisen käytettävä. Parempi olisi ollut, jos blogilinkit olisivat olleet suoraan näkyvissä ilman mitään erillisiä paineluita. Tai, jos Hesari ei halunnut tuoda ulkopuolisia blogeja ihan niin näkyvästi esiin, niin olisi siihen painikkeen yhteyteen voinut edes merkitä, löytyykö sieltä niitä linkkejä vai ei (ja jos löytyy, niin kuinka monta).

Luulenpa hyvinkin, että jos tuo palvelu olisi toteutettu vähän paremmin, olisi siitä voinut tulla bloggaajien keskuudessa suositumpikin. Nyt monella varmaan Twinglyn pingausosoitteen lisääminen blogin asetuksiin tekemättä. Paremmin toteutettuna toiminto olisi palvellut paremmin myös uutisten lukijoita.

Tässä olisikin nyt hyvä tilaisuus jollekin kilpailevalle uutispalvelulle. Jos haluaa linkkejä blogeista, niin kannattaa antaa niitä myös takaisin. Olisiko vaikkapa Uusi Suomi -verkkolehdellä intoa tarttua tähän?

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Uusimmat kirjoitukset

Yleisimmät aiheet | kaikki »

 

Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.

Kirjoituksen kommentointi on sallittua ja suorastaan toivottavaa. Eikä haittaa, vaikka jutun julkaisusta olisi jo aikaa; myös vanhempiin kirjoituksiin voi rohkeasti lisätä omat kannanottonsa.

RSS feed Kommentit RSS 2.0 -virtana

Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/10/hesari-ei-enaa-linkita-blogeihin/trackback

Keskustelu

Yhteensä 6 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Hesari ei enää linkitä blogeihin”

  1. Mulukku 1.10.2008 klo 18.53:

    Liian monessa blogikirjoituksessa varmaankin arvosteltiin Hesarin toimituksellista linjaa.

  2. PerttuT 4.10.2008 klo 19.31:

    On Uusi Suomi sen jo tavallaan ottanut. Esimerkiksi Vierityspalkkiin on linkitetty useamman kerran jo. Muutkin mediat ovat meidän aiheita käsitelleet mutta ilman linkkejä. Poikkeuksena lähinnä Usarin lisäksi Digitoday ja Tietokone. Erityisesti Digitoday linkittää nykyisin ansiokkaasti lähteisiin, blogeihin ja muualle.

  3. Niko Lipsanen 4.10.2008 klo 21.52:

    Digitodayssa taisikin olla tuosta linkittämisestä jonkinlaista keskustelua aikaisemmin.

    Uusi Suomi linkittää kohtuullisen aktiivisesti blogeihin; pääasiassa omassa palvelussaan sijaitseviin, mutta välillä muuallekin. Tässä haeskelin kuitenkin enemmän tuollaista trackback-tyyppistä toimintoa, jollainen Hesarin Twingly-viritelmä oli. Sen avulla voisi helposti katsoa, missä blogeissa uutisesta keskustellaan.

  4. Samuel 12.10.2008 klo 20.31:

    Ei luulisi olevan ainakaan tekniseltä puolelta mahdoton urakka toteuttaa hs.fi:n kirjoituksiin trackback-ominaisuutta. Ehkäpä kuitenkin Twingly-purkka oli liian epäonnistunut, jotta tätä otettaisiin ikinä käyttöön.

    Sinänsä surullista, että jokin erinomainen asia kaatuu teknisen toteutuksen heikkouteen.

  5. Niko Lipsanen 13.10.2008 klo 11.52:

    Luulisihan tuon olevan aika yksinkertaista. Mutta jos ei Hesari, niin sitten jokin toinen lehti.

    Kun kaikki julkaisevat nykyään melkein samoja uutisia sanasta sanaan, niin tuo olisi kätevä tapa saada blogeista tulevat linkit osoittamaan juuri siihen oman lehden uutiseen ja samalla tarjota lukijoillekin lisää näkökulmia aiheeseen.

  6. Paluuviite: www.blogispotti.fi (1.10.2008 10.54)

Kirjoita kommentti

Domnik.net   Etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

In English   En français   Tämä blogi pyörii WordPress-alustalla   Stats