Kirjoittanut: Niko Lipsanen 23.10.2008 klo 12.31
Viime viikolla jäi sunnuntaimessu väliin, joten kävimme messussa jo lauantai-iltana. Lähikirkossamme Agricolassa oli tuolloin Taizé-messu, joka pidetään ranskalaisen ekumeenisen Taizé-yhteisön hengessä. Itse Taizéssä en ole koskaan käynyt paikan päällä, joten yhteisö ja sen tavat eivät ole minulle tuttuja. Taizé-messulauluja kuulee jonkin verran Tuomasmessussa, jossa olen muutaman kerran käynyt.
Kirkon etuosassa oli räsymattoja, joilla sai istua. Muutama siellä istuikin, mutta valtaosa kirkkokansasta istui normaaliin tapaan kirkon penkeissä. Niin myös me (vaimoni ja minä). Kovin paljon väkeä kirkossa ei ollut, mutta ehkä hieman enemmän kuitenkin kuin Agricolan kirkon normaalissa sunnuntaipäivän messussa.
Heti alkuun hämäsi se, kun liturgin puhe alkoi kuulua, mutta ketään ei tuttuun tapaan näkynytkään edessä seisomassa. Pappi puhui mikrofoniin penkissä istuen. Myös muu kirkkoväki istui koko messun ajan; seisomaan ei tässä messussa noustu kuin ehtoolliselle lähdettäessä.
Saarnaa ei ollut, vaan se oli korvattu hiljaisuudella. Virsikirjan virsiä ei laulettu, vaan niiden tilalla oli Taizé-lauluja, joissa tyypillisesti toistetaan vain yhtä lausetta kerta toisensa jälkeen.
Taizé-messu oli kiintoisa kokemus, vaikka enemmän kuin messulta se tuntui lyhyeltä retriitiltä. Päällimmäiseksi siitä jäivät mieleen hiljaisuus ja yksitoikkoinen (meditatiivinen?) laulu.
Messu järjestetään Agricolan kirkossa tänä syksynä vielä muutamana lauantai-iltana. Luulenpa, että ei tule uudestaan mentyä. Kaipaan messuun kunnon saarnaa, ja laulutkin saisivat olla hieman monipuolisempia. Mutta hyvä vaan, että seurakunta tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja. Toivottavasti Taizé-messun löytävät ne, joita hiljaisuus puhuttelee.
Kirjoita kommentti