Domnik.net : Sivukartta : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

Nyt myös englanniksi ja ranskaksi

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 28.11.2008 klo 7.36

Aiheet: , , , , , ,

Tein Aiheita-blogista nyt myös englannin- ja ranskankieliset versiot. Koko blogia ei kuitenkaan ole tarkoitus ryhtyä pitämään kolmella kielellä, vaan ulkomaalaisten kielille päätyvät ainoastaan merkinnät, joissa on kuvasarja. Tässä vaiheessa niitä on tämän blogin 183 artikkelista yhteensä kuusi kappaletta.

Kuvapainotteisissa merkinnöissä on se kiva puoli, että kuvia ei tarvitse kääntää – ainoastaan tekstit. Kun on nähnyt sen vaivan, että ottaa, järjestelee ja käsittelee kuvat, ja sitten vielä selvittää, mitä tulikaan kuvattua, niin kuvatekstien kääntäminen kahdelle ylimääräiselle kielelle ei ole enää kovinkaan suuri urakka. Monissa näistä merkinnöistä on toki muutakin tekstiä, mutta mitään sanasta sanaan käännöksiä ei ole tarkoitus tehdä. Itse asiassa kaikissa kuvamerkinnöissä ei ole englannin- ja ranskankielisissä versioissa edes täysin samat kuvat.

Englanninkielinen versio blogista on nimeltään Aiheita Photos ja ranskankielinen Photos Aiheita. Olin siis yhtä laiska nimen keksimisessä kuin tämän suomenkielisenkin blogin suhteen.

Teknisesti nämä uudet blogit eivät ole blogeja siinä mielessä, että en ylläpidä niitä millään blogialustalla. Ne ovat vain shtml-sivuja, jotka käyttävät samaa tyylitiedostoa tämän blogin kanssa ja sijaitsevat samalla alidomainilla. En halunnut asentaa niitä varten uusia Wordpress-asennuksia, koska kuvasarjamerkintöjä tulee aika harvakseltaan. Minulla on jo valmiiksi ihan tarpeeksi monta Wordpressiä päivitettävänä aina, kun tulee uusi tietoturvapäivitys. Toisaalta en halunnut toiskielisiä juttuja tänne suomenkielistenkään sekaan sotkemaan.

Voi olla, että jokin elegantimpikin ratkaisu olisi ollut olemassa, mutta päädyin tekemään näin. Jonkinlainen kommentointitoiminto pitää vielä lisätä. Harkinnassa olisi käyttää joko Haloscania, josta minulla on vähän aikaisempaakin kokemusta, tai sitten Scripts Millin omalle sivustolle asennettavaa härpäkettä.

Ehkäpä tämä innostaa minua jatkossa tekemään useammin tänne merkintöjä, joissa samasta aiheesta on useamman valokuvan sarja. Joitakin mahdollisia aiheita on jo mielessänikin.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Uusimmat kirjoitukset

Yleisimmät aiheet | kaikki »

 

Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.

Kirjoituksen kommentointi on sallittua ja suorastaan toivottavaa. Eikä haittaa, vaikka jutun julkaisusta olisi jo aikaa; myös vanhempiin kirjoituksiin voi rohkeasti lisätä omat kannanottonsa.

RSS feed Kommentit RSS 2.0 -virtana

Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2008/11/aiheita-englanti-ranska/trackback

Keskustelu

Yksi kommentti tai paluuviite kirjoitukseen “Nyt myös englanniksi ja ranskaksi”

  1. Niko Lipsanen 8.12.2008 klo 22.38:

    Muutin englannin- ja ranskankielisten blogien osoitteita. Laitoin ne samoille alidomaineille vastaavankielisten matkakuvasivujen kanssa. Ne sopivat paremmin sinne muiden kuvien joukkoon, vaikka joukossa on tietysti muitakin kuin matkakuvia.

    Yritän järjestellä näitä alidomainejani niin, että kullakin käytettäisiin pääsääntöisesti vain yhtä kieltä. Voi sitten laittaa kieliasetukset kohdalleen Googlelle, mikä toivottavasti parantaa näkyvyyttä hakukoneissa.

    Jos joku on ehtinyt linkittää blogit tai blogijuttuja vanhoista osoitteista, niin ei hätää. Vanhat osoitteet on uudelleenohjattu osoittamaan uusiin sijainteihin. Sama koskee syötettä.

Kirjoita kommentti

Domnik.net   Etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

In English   En français   Tämä blogi pyörii WordPress-alustalla   Stats