Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Ateenaan voisi mennä uudestaankin
12.12.2008 klo 7.28 | Niko Lipsanen
Ateenan mellakkauutisia lukiessa on tullut muisteltua muutaman vuoden takaista Kreikan-reissua. Myös Panteionin yliopisto, jossa tuolloin oli kaupunkihistorian konferenssi, näyttää olevan osa rähinäaluetta. Silloin ei mellakoitu.
Itse asiassa minulle jäi mielikuva Ateenasta varsin rauhallisena ja leppoisana kaupunkina. Se ei ilmeisesti vastaa useimpien siellä käyneiden kuvaa ilman mellakoitakaan. Mielikuvaani vaikuttaa varmasti se, että hotellimme oli rauhallisessa Koukakin kaupunginosassa Akropolin eteläpuolella ja tuo alue tuli Ateenasta tutuimmaksi. Jos olisin majoittunut ruuhkaisemmille alueille Akropolin pohjoispuolella tai turistien täyttämään Plakaan, niin kuva olisi voinut muodostua varsin toisenlaiseksi. Vaikka oli Plakassakin ihan mukavia kulmia (oheinen kuvakin on sieltä).
Tietysti ilmastolla on oma osansa. Olin Kreikassa loka-marraskuun vaihteessa 2004, ja oli mukava päästä pois Suomen koleasta syksystä ja istua katuterassilla nauttimassa milloin olutta, milloin kaakaota ja leivonnaisia (ja ne kaikissa konferenssi-illanvietoissa tarjoillut pikkuleivokset olivat myös aivan ihania).
Myös kreikkalainen ruoka oli hyvää ja rasvaista. Juuri tuolla Koukakissa oli paljon edullisia pieniä ravintoloita, joista sai todella hyvää ruokaa.
Ja olihan se komeaa käydä Akropolilla ja tutustua arkeologisen museon upeisiin kokoelmiin. Agoraa vilkaisin vain aidan takaa – samanlaisia pylväitä kun tuntui maassa makaavan aidan toisellakin puolella (itse asiassa aika alkoi loppua kesken, ja erilaisia historiallisia kohteita oli tullut nähtyä jo melko runsaasti).
Ikävintä matkassa oli se, kun ei osannut kieltä. Kreikkalaiset aakkoset eivät ole ongelma, niiden nyt luulisi kuuluvan kaikkien akateemisesti koulutettujen yleissivistykseen. Silti vaikka osaisi lukea sanat, mutta ei ymmärrä mitä ne tarkoittavat, niin sillä ei pitkälle pääse.
Kreikkalaiset kyllä tuntuivat osaavan hyvin englantia – myös Ateenan ulkopuolella. Pienissä kyläbaareissakin ouzoa siemaillessa vanhat ukot tulivat juttelemaan sujuvasti englanniksi. Monella oli sukulaisia Yhdysvalloissa, ehkä se vaikutti. Ja joka toisen nimi oli Niko. Mutta silti oli vähän kielipuoli olo.
Pähkäilin tässä mielessäni, mitkä olisivat suosikkikaupunkejani, ja Ateena voisi itse asiassa saada pronssia. Pitäisiköhän minun julkaista täällä blogissa muutkin mitalisijat?
Valokuvassa on pieni kuja Akropolin rinteellä Plakassa. Otin kuvan 27.10.2004 (kuvan lisenssi).
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.