ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Blogi toimii taas

25.1.2009 klo 5.34 | Niko Lipsanen

Blogi on viimeisen noin vuorokauden aikana toiminut vähän heikonlaisesti. Luulin ensin, että kyseessä on jokin tietokantahäiriö, mutta samaa tietokantaa käyttävä Lipsanen & Ruso toimi ihan mallikkaasti. Vian oli oltava siis jossakin muualla.

Ohessa on aiheesta pieni vikaselvitys. Se tuskin kiinnostaa muita kuin joitakin toisia itseasennetun WordPress-alustan käyttäjiä. Muiden ei kannattane vaivautua lukemaan tämän pidemmälle.

Kun WordPressissä jokin ei toimi, niin lisäosia on (tietokannan ohella) syytä epäillä ensin. Otin siis ensimmäiseksi kaikki lisäosat pois päältä, ja kas, blogi toimi. Sitten vain yksi kerrallaan laittamaan niitä takaisin päälle.

Recent Posts -lisäosan kohdalla jämähti. Mikään muu lisäosa ei häirinnyt blogin toimintaa, mutta kun sen laittoi päälle, ei blogi suostunut enää latautumaan.

Ongelma oli tietysti se, että kyseessä on varsin tarpeellinen plugin. Se on siis se, jonka avulla muun muassa haetaan tuohon blogimerkinnän sivupalkkiin linkit blogin uusimpiin kirjoituksiin. Yhtä lailla sen avulla tuodaan myös linkit aiempiin kirjoituksiin blogin etusivun alareunassa.

Saman voi tehdä muillakin lisäosilla, ja esimerkiksi toinen samanniminen lisäosa vaikutti monipuolisemmalta kuin entinen. Isoin ero on kuitenkin se, että kun tuossa vanhassa lisäosassa asetukset kirjoitetaan lähdekoodin sekaan blogin ulkoasupohjaan, niin tässä uudessa tarjolla on monisivuinen määritysvalikko WordPressin hallintapuolelle.

Tässä tapauksessa nuo käyttäjien toimintaa helpottavat määrittelysivut eivät kuitenkaan olleet etu, vaan haitta. Koska minulla on etusivun alareunan linkit jaettu kahdelle palstalle, niin tarvitsen lisäosan sinne kahteen kertaan: ensimmäisellä kerralla se hakee vasemmalle palstalle otsikot kuudennesta kahdenteenkymmenenteenkahdeksanteen. Toisella palstalla taas ovat otsikot väliltä 29.-50. Mutta erillinen määrittelysivusto ei mahdollista kuin yhden otsikkolistan per sivu.

Onneksi oli jäljellä vielä yksi ratkaisukeino: WordPressin päivittäminen. En ollut vielä vaihtanut julkaisualustaa sen uudempaan versioon 2.7, joten päätin kokeilla sitä.

Ja tadaa, nyt kaikki toimii. Se sama vanha Recent Posts -lisäosa pelittää jälleen, eikä minun tarvinnut muutella etusivun ulkoasua. Ja alla on nyt WordPressin uusin versio.

Sitä, miksi se lisäosa yhtäkkiä vain lakkasi toimimasta, en edelleenkään tiedä. Siihen ei ole tullut äskettäin edes päivityksiä, vaan käytössä oli jo valmiiksi sen uusin versio. Mutta jostain syystä se vain lopetti toimintansa. Onneksi nyt kaikki kuitenkin taas toimii.

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 25.2.2009 klo 2.04:

    Sama ongelma ilmaantui uudestaan ja tällä kertaa WordPressin päivittäminen ei ratkaissut mitään. Sen sijaan havaitsin, että ilmeisesti Recent Plugin ja WP Cache -lisäosat ovat jonkin sortin konfliktissa keskenään. Poistamalla jälkimmäisen blogi alkoi taas toimia.

    Yritin asentaa uudemman WP Super Cache -lisäosan, mutta en saanut sitä toimimaan. Mahdollisesti siis myös sen ja Recent Posts -lisäosan välillä on konflikti.