ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Lumix TZ7 vaikuttaa kiinnostavalta

Panasonicin Lumix-sarjaan näyttää tulevan jatkuvasti uusia, mielenkiintoisia kameroita. Lokakuussa kirjoitin peilittömästä Lumix G1 -järjestelmäkamerasta. Nyt markkinoille on tulossa 12-kertaisella zoomilla varustettu pokkarikamera DMC-TZ6 sekä video-ominaisuuksiltaan hieman monipuolisempi DMC-TZ7.

Nykyinen kamerani on noiden uusien mallien edeltäjä Lumix DMC-TZ3. Siinä on kymmenkertainen zoom, joka kinofilmikamerassa vastaisi polttoväliä 28–280 mm. Tällaiselle etenkin katunäkymiä räpsivälle kaupunkikuvaajalle tuo laajakulmapää on erityisen merkityksellinen. Uusissa TZ6- ja TZ7-malleissa se levenee muutamalla millillä, sillä niiden zoom on kinovastaavuudeltaan 25–300 mm.

Kolme milliä ei välttämättä kuulosta paljolta kun zoomin yläpää heiluu jo kolmen sadan tienoilla. Milleillä on kuitenkin alapäässä huomattavasti enemmän merkitystä kuin yläpäässä. Kolme milliä laajemmalla objektiivilla saa kuvaan mahtumaan vähän enemmän (ero on moninkertainen verrattuna vastaavaan millimäärään zoomin telepäässä). Sillä voi olla ratkaiseva merkitys silloin, kun seisoo kadunkulmassa ja yrittää saada tien toisella puolella näkyvää rakennusta mahtumaan kuvaan. Ja saa kunnon laajakulmalla hienompia maisemapanoraamojakin.

Objektiivin laatuun olen ollut Lumixissani erittäin tyytyväinen. Välillä saa suorastaan hämmästellä, kuinka hyvin linssi piirtää, vaikkei sitä lasipinta-alaa siinä niin suhteettoman paljon olekaan. Kuinka voisikaan olla, kun kamera on kuitenkin niin pieni ja kevyt? Kai sillä sitten on jotakin merkitystä, että siinä linssirenkaassa lukee Leica.

Vaikka sitä välillä järjestelmäkamera himottaisikin, niin yhä vähemmän se tuntuu varsinaisesti tarpeelliselta. Lumix-pikkukameroiden laatu on jo niin hyvä, että tällaiseen dokumentaariseen matkailu- ja kaupunkikuvaukseen, mihin minä kameraa käytän, järjestelmäkamera ei toisi paljon lisää. Isommasta kamerasta saa vähän paremman otteen, ja tietysti järjestelmäkamera on monipuolisempi. Mutta paljon lisää monipuolisuutta ei tarvitse.

Ehkä järjestelmäkameran kanssa olisi ammattimaisempi tuntu ja järeämmällä kuvauslaitteistoilla voi joissakin tilanteissa saada enemmän uskottavuutta. Jos salamaa tarvitsisi, niin se näissä pikkukameroissa on aika surkea, mutta toisaalta lähestulkoon poikkeuksetta kuvat ovat parempia, kun sitä salamaa ei käytä.

Uutta kameraa tuskin kuitenkaan tulee lähiaikoina hankittua, sillä olen varsin tyytyväinen tähän nykyiseenikin. Mutta onhan se hyvä seurata, mitä markkinoilla tapahtuu, sillä on se asia taas jossain vaiheessa ajankohtainen.

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä. Kirjoita sinä ensimmäinen!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2009/01/panasonic-dmc-tz7-tz6/trackback (?)