Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Talvipiknikki
Olimme eilen talvisella piknikillä lähikalliolla. On talvessakin puolensa, kun ulos asti pääsee. Aurinko paistoi kauniisti ja pieni kylmyys ei haitannut, kun oli termarissa teetä ja trangialla paistui kuumia makkaroita.
Mutta Suomen talvessa mukavat hetket ovat ohimeneviä. Muutaman tunnin päästä auringonpaiste vaihtui lumimyrskyksi. Lumi olisi tietysti ihan kivaa, mutta kaupungin liikenne muuttaa sen hetkessä harmaaksi sohjoksi. Eikä lumi pitkään säily puistoissakaan, kun lämpötila on noussut jo plussan puolelle. Säätiedotuksessa luvataan vesisadetta.
Ehkä kaiken loskan ja rännän välissä tulee vielä pari kivaa talvipäivää ennen kevättä. Pääsisi taas vaikka piknikille.
Piknikkiä pidimme Piknikkikallioksi kutsumallamme paikalla tulevassa Rantakallionpuistossa. Puisto ei nimestään huolimatta ole aivan rannalla, vaan Eiran ja Eiranrannan välissä. Suosikkipaikkamme siellä on tasainen kallionlaki puretun satamaradan vieressä. Kalliolta näkee merelle, mutta se on vähän suojassa pahimmalta viimalta. Puisto rakennetaan tulevaisuudessa koirapuistoksi, joten silloin makkaroiden käristäminen siellä ei välttämättä enää ole paras mahdollinen idea.
Mutta nautitaan paikasta niin kauan kuin se vielä sopii piknikkikäyttöön.
Kuvassa olen minä juomassa kuumaa teetä Piknikkikalliolla. Minua katselee puolivakituinen hoitokoiramme Hyena. Kuvan otti vaimoni Mari 8.1.2009.
Jaa sosiaalisessa mediassa
Uusimmat kirjoitukset
- Mannerheim-kulkue Mikkelin Marski Festiin
- Valokuvia Kilpisjärveltä ja tuntureilta
- Blogeja ei enää kommentoida – eikä ihme
- Fazerin mansikkavaniljasuklaa on laimea kokemus
- Raittijärvi on kylä tiettömien taipaleiden takana
- Talvinen ulkoilmajumalanpalvelus Raittijärvellä
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulutus - tavaroita ja ostotottumuksia
- Maantiede - oma tieteenalani
- Matkat - matkajuttuja ja valokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Ruoka - syömistä ja juomista
- Savolaisuus - heimoasiaa
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muita nettijuttuja
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä. Kirjoita sinä ensimmäinen!

Miksi julkaista blogi kirjana?
Kirjoita kommentti
Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.
Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2009/01/picnic-talvi/trackback (?)