ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Valokuvia Sipoonkorvesta

Sipoonkorpi

Lupailin aiemmin, että kirjoittelen talven iloksi kesäisiä juttuja aurinkoisin valokuvin. Vähän vähille tuo on jäänyt, mutta kaivoin tähän kirjoitukseen muistoja viiden ja puolen vuoden takaa kesältä 2003. Kävimme silloin Marin kanssa yhden yön telttaretkellä Sipoonkorvessa.

Sipoonkorpi on laaja ja pitkälti varsin luonnontilainen metsäalue Sipoon, Vantaan ja tämän vuoden alusta alkaen myös Helsingin rajamailla. Suurin osa siitä on yhä edelleen Sipoon alueella.

Aloitimme reissun Vantaan Kuusijärveltä, joka on Sipoonkorven reunalla. Sinne pääsee kätevästi seutubussilla. Suuntasimme sieltä osin poluttomia taipaleita pitkin melko suoraan itään. Reitti vaati kiipeilemistä kallioharjanteiden yli, ja niitä oli aika monta. Kallio-osuuksien välissä oli sitten joko metsää tai suota. Kun lopulta pääsimme telttapaikalle Fiskträsket-järven rannalle, oli jo pimeää ja olimme aivan poikki.

Takaisin tulimme hieman eteläisempää reittiä, ja päätimme metsäretken Vantaan Sotunkiin. Sieltä pääsi paikallisbussilla Mellunmäen metroasemalle ja takaisin Helsinkiin.

Alla on 28 kuvaa tältä Sipoonkorpi-retkeltämme.

KuusijärviPolku kohti Sipoonkorpea

Tie metsässäPolku muuttuu pöheikköisemmäksi

Metsätie, jonka poikki kuljimmeJyrkkä kallio

Mättäitä suollaIlta-aurinko värjää mäntyjen rungot

Mari laskeutuu alas kallioltaKnutersintie

Tynnyreitä metsässäHelgträsk

Sumuinen laidunTakaisin kohti tietä

Teltta Fiskträskin rannallaFiskträsk

Fiskträsk-järven rantaaTakaisin metsään

Kiviä ja katajiaSaniaisia

Puita kalliollaPolku

Kallioinen rinnePieniä koivuja ja muita lehtipuita

Silta puron yliNybyggetintie

Sotungin peltoja VantaallaSotunki

Otin oheiset kuvat 26. & 27.7.2003 Tarkemmat päivämäärät eivät enää ole muistissani (kuvien lisenssi).

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.