Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Venemessuilta oppia asumiseen
5.2.2009 klo 8.13 | Niko Lipsanen
Huomasin, että venemessut ovat taas tulossa. Messut pidetään Helsingin Messukeskuksessa 7.–15.2.2009.
Luulenpa, että yksi keskeinen innoittaja siihen, että pidän pienistä asunnoista, on vanhempieni (tai lähinnä isäni) veneharrastus silloin, kun olin vielä lapsi. Isä tykkää rakennella, ja tuohon aikaan hän tykkäsi rakennella erityisesti veneitä. Meillä oli niitä kaksikin, ensin pienempi ja sitten vähän isompi. Niillä oli mukava seilailla pitkin Saimaata.
Usein pähkäilin, että miksei asuntoja rakenneta samalla tavalla tehokkaasti kuin veneitä. Isä sanoi, että ei veneessä asua voisi, koska ne ovat liian ahtaita. Mutta koska hän ei antanut väitteensä tueksi mitään mielestäni kelvollista perustetta, en uskonut. Enkä usko vieläkään.
Venemessuilla kävimme melkein joka vuosi. Talvella oli kuiva ja kesällä uiva. Niiltä sai hyviä ideoita tehokkaista sisustusratkaisuista.
Messuilla näki myös vähän hienompia veneitä ja oppi sen, ettei luksus ole aina pinta-alasta kiinni. Toki hienot veneet olivat pääsääntöisesti isompia kuin vähemmän hienot, mutta suurempaa asumispinta-alaa olennaisempaa oli laadukas toteutus. Luksusveneissä niin materiaalit kuin tekninenkin varustus oli toteutettu kansanmalleja tasokkaammin.
Kyllä niissä luksusveneissä monta sellaista on, joihin vähän ronkelimpikin kaveri voisi muuttaa – vaikka pinta-ala vähän kutistuisikin.
Tämä nykyinen kämppämme onkin aika lailla venemäinen. Se on pitkulaisen muotoinen ja reilun kahden ja puolen metrin levyisenä sellaisen tilavan matkaveneen kokoinen. Oleskelutilat on rakenneltu useampaan tasoon, kuten veneissäkin yleensä, ja kaikki mahdolliset kolot on otettu hyötykäyttöön.
Ja mikä parasta, niin keulaikkunasta näkyy meri. Ja kun ovesta pääsee suoraan jalkakäytävälle, niin siinä on kansitilaa jossa nauttia auringonpaisteesta kesällä. Siinä sitä sitten istutaan vähän kuin oltaisiin laiturissa jossakin hienommassakin marinassa, kun vastapäätä ovat Eiranrannan uudet luksuskämpät.
Voi kuitenkin olla, että jätän venemessut tällä kertaa väliin. Ne eivät oikein pääse oikeuksiinsa sisätiloissa. Ehkä voisi käväistä uivassa venenäyttelyssä sitten kesällä, kun se taas järjestetään.
Se keulaikkuna on tosin valitettavasti kämpän ainoa ikkuna. Olisi tietysti ihan kiva, jos olisi venetyyliin ikkunoita myös pitkin sivua, mutta kaikkea ei voi saada. Puuttuvia maisemia voi kuitenkin korvata kesäisillä valokuvilla ja merellisillä kartoilla.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.