ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Huomenna on palmusunnuntai

Huomenna on palmusunnuntai, joka on paastonajan viimeinen sunnuntai. Siitä alkaa hiljainen viikko tai piinaviikko, miten sitä sitten haluakaan kutsua.

Tämä paasto ei ole tuntunut niin pitkältä kuin edelliset. Aika on lentänyt lähes siivillä. Ehkä se johtuu Marin minulle suunnittelemasta paastoruokavaliosta, jonka ansiosta lihattomuus ja suklaattomuus ei ole ollut aivan yhtä tuskaa kuin useimpina vuosina. Tai ehkä tähän vain alkaa tottua.

Palmusunnuntaina liikkuu taas virpojia. Jokavuotinen vääntö läntisen trulliperinteen ja itäisen virpomisen välillä on taas ainakin joillakin palstoilla taas käynnissä. Lapsuudestani en kyllä muista kumpiakaan, mutta en minä tuota noitaperinnettä oikein ymmärrä. Ainakaan se ei millään lailla liity juuri palmusunnuntaihin.

Täällä Helsingissä virpojia on käynyt ovellani vain kerran. Se oli viime vuonna. Asusteet taisivat olla vähän trullimaiset, mutta virpoivat kuitenkin. Sellaista perinteiden sekoittumista siis. Onneksi olin jo hankkinut suklaamunia, joten oli mitä antaa palkkioksi. Harmi, etten tullut ottaneeksi valokuvaa. Olisi ollut tähänkin blogikirjoitukseen kuvitusta.

No, ehkä tulevat tänä vuonna uudestaan.

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.