ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Mihin Twitteriä voi käyttää?

Twitter

Twitter on mikrobloggaussivusto, jolle voi lähettää maksimissaan 140 merkin pituisia viestejä. Yhteen viestiin ei mahdu paljon asiaa, mutta periaatteena vaikuttaa olevan, että viestien lyhyyden voi korvata tiheämmällä päivitystahdille.

Yhä useammilla on Twitter-tunnus, mutta ei kuitenkaan vielä niinsanotusti kaikilla. Suunnilleen vastaavassa vaiheessa hyppäsin mukaan Facebookiin, joten nyt oli sitten aika lähteä Twitteriin. Olen siellä joillakin muillakin sivustoilla käyttämälläni tunnuksella nlipsane.

Mikrobloggaus muistuttaa Facebookin statuspäivitystä, jossa voi lyhyesti kertoa senhetkiset kuulumisensa tai ajatuksensa. Ero on siinä, että Facebookissa päivitykset näkyvät vain kavereille, mutta Twitterissä oletusarvoisesti kenelle tahansa.

Twitterin yksinkertainen ulkoasu viehättää verrattuna Facebookiin, joka on paisunut kovin kömpelöksi. Statuspäivitys on Facebookissakin se mielenkiintoisin toiminto, valtaosa muusta on aika turhaa. Toki sieltä löytää helposti kavereiden yhteystiedot. En kovin usein päivitä statustani, mutta seuraan kyllä muiden päivityksiä.

Twitterin ja Facebookin voi linkittää toisiinsa niin, että twitteröinnit näkyvät automaattisesti Facebookissa. Minulle ei tosin vielä selvinnyt, voiko kirjoittaessaan jotenkin valita, mitkä viestit näkyvät molemmissa ja mitkä vain Twitterissä. Jos sitten käyttäisi vaikkapa Operan Facebook-vimpainta kavereiden statuksen seuraamiseen, niin tarve kirjautua Facebookiin vähenisi huomattavasti.

Ensimmäiseksi varsinaiseksi käyttötarkoitukseksi Twitter-tililleni olen kuitenkin päättänyt kokeilla matkaraportointia. Lähden perjantaina reiluksi viikoksi Armeniaan, ja en varmaankaan juuri käy sähköpostilla tai ainakaan Facebookissa. Twitteriin voi kuitenkin lähettää päivityksiä myös tekstiviestillä, jos nettiä ei ole käytössä.

Tosin mitähän maksaa tekstiviestin lähettäminen suomalaisella kännykällä Armeniasta siihen brittiläiseen numeroon, jota kautta Twitterin tekstiviestipäivitykset kulkevat? Ei kai se kauheasti voi maksaa, kun se kuitenkin on vain tekstiviesti?

Toisena mahdollisena Twitterin käyttötapana harkitsen kuvablogini syötteen korvaamista Twitterillä. Nykyisinkään syötteessä ei ole koko merkintää, vaan vain linkki, otsikko ja lyhyt kuvaus. Koska kuvablogini ei ole millään oikealla blogialustalla, kirjoitan sen syötteen tällä hetkellä käsin (se ei itse asiassa ole mitenkään hankalaa tai edes erityisen vaivalloista). Sen voisi kuitenkin varmaan korvata Twitterillä, jolloin blogin lukijat voisivat halutessaan tilata joko blogin Twitter-syötteen tai sitten seurata blogia suoraan Twitterin kautta.

Tuo tosin edellyttäisi, että blogille olisi oma Twitter-tili – tai itse asiassa kolme, kuten kieliversioitakin. Onkohan Ubuntulle saatavissa jotakin kätevää työkalua, jonka avulla lähettää viestejä useammalle eri Twitter-tilille?

Mutta aloitetaan Armenialla. Jos haluat tietää, kuinka matka siellä menee, niin seuraa Twitter-tunnustani.

Tähän artikkeliin on jätetty 6 kommenttia ja/tai paluuviitettä. Liity mukaan keskusteluun!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. ei sosiaalinen media 18.2.2018 klo 23.58:

    Taidan olla ainoa.

    Ei ole Twitteriä. Ei Facebookia. Ei Pinterestiä. Ei Instagramia.

    Google Plus löytyy, koska Google-tili. En pahemmin käytä.

    Tuntuu, että ihmiset pitävät hulluna, tajuamatta että itse ovat sellaisia – kun sosiaalisessa mediassa ovat. Tuntuu olevan suurikin järkytys kun sanon EI, en omista Facebookia, anna vain se sähköposti tai puhelinnumero…

    Liikaa näkyy tuo twitter ja facebook arjessa. Ihmiset eivät osaa enää ruokailla ottamatta kuvaa lounaastaan. Tai bilettää ottamatta kuvaa esittäjästään.

    Maailma on sekaisin. Enkä ole siinä mukana.

  2. Ei ole puhelinta 24.4.2018 klo 22.40:

    No ei siinä mitään, minulla ei ole edes puhelinta.

    Mokkulayhteys kyllä on, joka sekin hitain mahdollinen, kun en minä nettiä tarvitse kuin laskujen maksuun ja blogien lukuun. Minä en kuulu myöskään sosiaaliseen mediaan eli ei ole Twitter tai Facebook.

    Ihmiset ei edes usko sitä, että minulla ei ole What’sappia. Kun näytän heille puhelintani, en löydä sitä, koska sitä ei ole. Minuun voi ottaa yhteyttä tästä huolimatta – pimpottakaa ovikelloa?! Sähköposti löytyy ja kirjeet kulkee Postin avulla, mutteivät tiistaisin.

    Minua suoraan sanottuna sapettaa tämä nykykulttuuri että on oltava sosiaalinen netissä ja on oltava älypuhelimet ja puhelimet joilla voi katsella miten muut elää. Kun minä menen ulos, vähintä mitä haluan että puhelin piippaa koko ajan päivityksiä tai joku puhelinmyyjä soittaa kun yritän maksaa kaupankassalla.

    Soitan puheluita kyllä, Google Voicella, Suomi-puhelut kyllä ikävän kalliit 20 snt min – toisaalta eipä tule juteltua ****** tuntikaupalla.

    Nyt moni on kysynyt viimeistään tässä vaiheessa miten saan asiat hoidettua? Jos joku tarvitsee minua, ja esim. yritys laittaa tekstiviestin, niin annan mokkulanumeron. Se ei anna soittaa siihen, mutta viesti kulkee ja voin vastata siihen 9 snt kpl. Saman voivat tehdä kaverit ja sukulaiset ym. jos eivät käytä Hangoutsia tai sähköpostia jostain syystä. Tapaaminen ei ole vaikeutunut. Sovitaan aika ennakkoon, esim. huomenna kello 16 Tullintorilla, roskiksen vieressä S-Marketin edessä. Olen tasan silloin ja sitten mennään. Kun ei ole luuria, keskityn itse tapaamiseen, en puhelimeen. Mitä moni ei osaa by the way…

    Moni ajattelee, että vaikeutuu myös navigointi, mutta yksikään navigointi ei ole vienyt minua vielä umpikujaan. Katselen kotona karttaa koneella, otan tärkeimmät mutkat muistiin ja kun kävelen, paan muistiin talot ja kulmat, että osaan takaisin ja toisaalta on helppoa kysyä ihmisiltä vieressä – se ei vaadi puhelinta tai nettiyhteyttä. En tarvitse applikaatioita päiviini, kotona kyllä käytän konetta mielelläni?! Näinkin voi elää.

  3. Jenna I. 9.5.2018 klo 20.21:

    Tänään poistin Twitter-tilini vuosien jälkeen.

    Ei voinut paremmin mennä, niin paljon muuta elämää, kuin Twitter, Facebook, Instagram, Ask.fm, Snapchat ym ym ym ym ym.

    En tajua kuka edelleen istuu näissä palveluissa, aika menee hukkaan!

    Opettajani yläasteella sanoi, ettei ole mitään sen parempaa kuin oikeat ihmissuhteet. Eivät nämä puhuvat profiilikuvat mitään korvaa.

    Olen onnellisempi kuin koskaan kun jätin sosiaalisen median.

  4. Niko Lipsanen 14.5.2018 klo 13.25:

    Hyvä juttu, Jenna! Minulle nuo palvelut (ne, mitä niistä käytän) toimivat hyvinä alustoina keskustella ja pitää yhteyttä ihmisiin – toki naamatusten kohtaamisia unohtamatta. Mutta jos sinulle on parempi ilman niitä, niin hyvä niin.

  5. Jenna I. 2.6.2018 klo 10.01:

    Kiitos, Niko!

    Olen tosiaan iloinen valinnastani ja samalla luovuin älypuhelimesta, tai se prosessi on kesken vielä. Juhannuksesta käytän vain peruspuhelinta.

    Minulla ei ole koskaan ollut edes What’sappia. Minä kyllä soitan ihan tavallisilla puheluilla ja viesteillä, vanhemmat maksaa.

    Sain nyt yläasteen päätökseen ja seuraavaksi mennään opiskelemaan mielenkiintoista alaa, minusta tulee kiinteistönhoitaja!

    Toivon opiskelevani paremmin ilman jatkuvia ilmoituksia lähettävää älypuhelinta. Mutta tämän kesän on otettava rennosti luonnossa!

    Hyvä juttu, jos sinulle on ollut hyödyllistä olla Twitterissä, Facebookissa ym ym ym. Olen iloinen puolestasi! Minulle ko. palvelut eivät sopineet.

  6. Jyri Väätäinen 18.7.2018 klo 21.24:

    Minäkin lähdin sosiaalisesta mediasta. Ei harmita yhtään. Yksi syy lähtöön oli, että olen totaalisen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan. Poistin Facebookin 02/18, poistin Twitterin 04/18 ja poistin Skypen muistaakseni 03/18. Minullakaan ei ole Whatsappia. Mikä se edes on? Ilmainen puhelin loputtomiin puheluihin?

    Minä maksan puheluista 0,007 € min ja viesteistä saman verran kappaleelta. On oikein hyvä taksa, maksan ja juttelen napakasti, kaikkien aikaa siinä säästyy. Nyt kun en someta enää ja Netflix ei kiinnosta, netinkin voinut halventaa megan nettiin joka maksaa puheluineen n. 14-15 euroa kuukaudessa ja on 4G.

    Pohjahinta siinä on 13 euroa, mutta saan ensi vuonna siihen tarjouksen kytkettyä, ja se hinta tulee olemaan ebää 10 euroa. Syy miksi lähdin somesta on selvä, haluan panostaa oikeisiin ihmissuhteisiin. Lisäksi minulla ei ollut siellä ketään tärkeää, jota tuntisin niin hyvin, että voisi tavatakin. Tai oli, kaksi itse asiassa, kauppakoulun kaveri ja sitten toinen Helsingistä.

    Me edelleen jutellaan Hangoutsissa tai viesteillä ja tavataankin oikeassa elämässä. Lähden pian taas Helsinkiin kaverin luokse ja en todellakaan tarvitse siihen mitään sosiaalista mediaa. Jenna puhuu asiaa, miksi tällaisia sovelluksia pakkoasennetaan Samsungiin? Yksi voi olla se, että Facebook maksaa paljon.

    Facebookista olen nyt ulkona viisi kuukautta. Tunnen olevani vapaa, pää ei ole enää sekaisin tarpeettomasta ”tiedosta” ja kilpailusta siitä kenen muun Facebook-julkisivu on parempi kuin teidän tai meidän tai jotain. Olin täynnä sitä.

    En todellakaan jää kaipaamaan ja nyt elämässäni on ekstra-aikaa ja -tyytyväisyyttä!

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2009/05/twitter-bloggaaminen/trackback (?)