Domnik.net : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

Eurovaalit: Ehdokas valittu

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 7.6.2009 klo 0.23

Aiheet: , , ,

MAINOS:

Euroopan lippu

Olen tässä blogissa jo useamman kerran pohtinut, kenelle antaisin ääneni. Tänään on vaalipäivä, joten valintaa ei voi enää siirtää pidemmälle.

Vaalikoneista MTV3 ja IRC-Galleria tarjosivat Risto E.J. Penttilää (kok), Helsingin Sanomat taas Heikki Auttoa (kok). Puolue siis on ainakin selvä, eikä siitä mitään epäilystä ole ollutkaan.

Ylen konetta en tehnyt, sillä Yle on edelleen boikotissa.

Kokoomuksen listalla on paljon hyviä ehdokkaita, mutta ei ketään sellaista, joka nousisi ylivoimaisesti toisten yli. Edellisten vaalien ehdokkaani Sirpa Pietikäinen on suvereeni ympäristökysymyksissä, mutta hänessä mättää moni muu asia (ks. aiempi kirjoitukseni). Penttilä ja Autto ovat varteenotettavia ehdokkaita hekin, mutta eivät kuitenkaan aivan nappiin.

Vaalikoneilla oli kuitenkin ratkaiseva merkitys äänestyspäätökseni muodostumisessa. Katsoin läpi kaikkien potentiaalisten kokoomusehdokkaiden vastaukset ja erityisesti heidän kirjoittamansa perustelut. Ukko Metsola ei ehkä ollut kaikista eniten samaa mieltä kanssani, mutta riittävästi kuitenkin. Ja mikä tärkeintä, hän osasi perustella hyvin nekin asiat, joista olemme eri mieltä.

Siksi käyn huomenna kirjoittamassa niin selkeällä käsialalla kuin vain suinkin osaan äänestyslippuun numeron 49.

Myös vaalitaktiset syyt vaikuttavat. Äänestän mieluiten ehdokasta, jonka läpimeno ei ole varmaa, mutta jolla kuitenkin on hyvät mahdollisuudet. Metsola on juuri sellainen.

Kuvassa jälleen Euroopan lippu.

Uusimmat kirjoitukset

Yleisimmät aiheet | kaikki »

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Seuraa Twitterissä tätä blogia @aiheita tai sen kirjoittajaa @nlipsane.

 

Tämä kirjoitus on julkaistu Aiheita-blogissa, jota kirjoittaa Niko Lipsanen.

RSS feed Kommentit RSS 2.0 -virtana

Tämän kirjoituksen paluuviiteosoite (lisätietoa paluuviitteistä):
http://aiheet.domnik.net/ai-2009/06/eurovaalit-ehdokas/trackback

Keskustelu

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä. Kirjoita sinä ensimmäinen!

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan hyvin nuivasti.

Domnik.net   Blogin etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

Blogi käyttää WordPress-alustaa   Stats   Katso myös:   Kuva-Aiheita   Sivukartta   Tietosuojakäytäntö