Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

9.7.2009 klo 7.03 | Niko Lipsanen

historia kirjat venäjä yhteiskunta

Toimittaja Ilkka Malmberg on kirjoittanut Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen (7/2009) artikkelin, jossa etsitään Suomesta paikkakuntia, joilla ei olisi sodittu. Loppupuoli artikkelista käsittelee isovihaa, jota Malmberg – ilmeisen oikeutetusti – kutsuu kansanmurhaksi.

Hämmentävää on se, kuinka vähän itsekään isovihasta tietää. Kyllä minä koulun historiasta muistan, että sellainen ajanjakso oli 1700-luvun ja, ettei se ollut mitään erityisen kivaa aikaa. Mutta kun kerrotaan 20–30 tuhannesta Venäjälle viedystä suomalaisesta orjasta, jotka pääasiassa olivat lapsia, joukkomurhista ja -raiskauksista, niin onhan se järkyttävää.

Toisen maailmansodan jälkeen isovihasta puhuminen ei ollut suotavaa. Koulukirjoissa esitettiin aiheesta varsin siivottu versio. Malmbergin viittaamassa Keskikoulun Suomen historia -teoksessa vuodelta 1964 ei esimerkiksi kerrota mitään orjista eikä lapsista. Virallinen totuus oli, että isovihan tuhoja oli aiemmin liioiteltu äärioikeistolaisia tarkoitusperiä varten.

Omat kouluni kävin parikymmentä vuotta myöhemmin, mutta Neuvostoliitto kaatui vasta ollessani lukiossa. Eipä siis ihme, että isovihakin pääsi menemään ohi varsin vähäisellä huomiolla.

Uudemmissakin koulukirjoissa isovihasta annetaan kuulemma varsin siloiteltu kuvaa. Ei asioista elämöidä pidä, mutta ei tuhoja pidä hyssytellä.

Kuten Malmberg sanoo, koulukirjakuvaukset kuulostavat siltä ”kuin Hitlerin Saksasta kirjoitettaisiin, että Kolmannessa valtakunnassa rajoitettiin juutalaisten liikkumisvapautta ja monet heistä joutuivat taloudellisiin ahdinkoon paettuaan Yhdysvaltoihin.”

Mieleen tulee myös, että mitäköhän koulukirjoissa nykyään hyssytellään. Kuinkahan realistisen kuvan vaikkapa maailmanuskontoja käsittelevät oppikirjat antavat Muhammadin elämästä ja islamin varhaisvaiheista?

Onneksi nykyään on Internet ja Wikipedia, eivätkä nuoret (tai muutkaan) ole koulun ja kirjaston varassa tiedonhankinnassa. Tiedonhankinta ei silti välttämättä ole kriittisempää, mutta ainakin siihen on paremmat edellytykset.