Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Kieltokylttien lähiöt
17.8.2009 klo 0.39 | Niko Lipsanen
asuminen kuvasarjat maantiede paikat rakennukset uusimaa yhteiskunta
Yksi lähiöiden ikävistä puolista on se, että ne ovat täynnä kieltokylttejä. Ainakaan koiria ei haluta minnekään, mutta monessa paikkaa pitää erikseen kieltää kulkeminen ja moni muukin asia.
On kylttejä kantakaupungeissakin, mutta vähemmän. Siellä täytyy kieltää lähinnä autoilijoita, jotka muuten jättäisivät autonsa mihin ikinä saisivatkaan sen mahtumaan. Muut liikkujat sen sijaan pystyvät paremmin hahmottamaan ympäristöä, koska ruutukaava on selkeä ja luettava.
Lähiöissä talot on sijoiteltu väljemmin ja hajanaisemmin. Rakennusten väliin jää kaikenlaisia maalänttejä, joiden status on epäselvä. Siksi tarvitaan kieltotauluja.
Kävin viime viikolla Espoon Kivenlahdessa. Siellä näin yhden malliesimerkin siitä, mitä tarkoitan.
Merivalkama-nimeä kantava katu ei ehkä ole erityisen kaunista kaupunkiympäristöä, mutta kadun päähän rakennettu talo muodostaa hauskasti portin merelle. Se on kiva yksityiskohta. Sellaisia toivoisi näkevänsä enemmänkin.
Mutta ei se olekaan portti, vaan piha. Läpikulku kielletty. Jos rantaan haluaa, pitää etsiä reitti jostakin muualta.
Talon ympäri kiertää polku, jota pitkin pääsee rantaan (vaikkei polun suuntaan katsoessa ranta näykään). Polun varteen on erikseen pitänyt laittaa merkki, joka kertoo, että sitä pitkin saa kävellä.
Tässä on vielä samainen ”piha” rannan puolelta. Kuten näkyy, jalkakäytävä jatkuisi hyvin luontevasti rakennuksen muodostaman portin läpi. Edes pintamateriaali ei matkalla vaihdu.
Laitetaan tähän nyt vielä yksi kuva siitä, miltä rantaraitti siellä talon toisella puolella näyttää.
Miksi ihmeessä pitää rakentaa talo, joka huutaa satojen metrien päähän olevansa portti merelle, mutta ei sitä olekaan? Piristävä yksityiskohta muuttuikin esimerkiksi siitä, miksi lähiöt ovat niin ankeita.
Olen ottanut kaikki tällä sivulla näkyvät kuvat Espoon Kivenlahdessa 11.8.2009 (kuvien lisenssi).
Tähän artikkeliin on jätetty 6 kommenttia ja/tai paluuviitettä.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Vasenkätiset kursorit
Niko Lipsanen 17.8.2009 klo 0.40:
”Merivalkama” on muuten hyvä esimerkki siitä, millaisia nimiä lähiöissä kaduille annetaan. Ne eivät voi olla perinteisiä katuja, teitä ja kujia, vaan jotain, mistä pitää erikseen kertoa, että se on katu.
Merivalkaman poikkikuja on nimeltään Merenpeili. Lähistön kaduille ja kujille on annettu sellaisia nimiä kuin Vilkkupoiju, Merenkäynti, Meriusva, Aallonkohina ja Vaahtopää – noin muutaman mainitakseni.
Mainittakoon lisäksi, että toiseksi alimmaisen kuvan oikeassa reunassa ei ole haamu, vaan siellä varjossa ovella seisoo ihminen. Laitoin vähän naamaa peittoon, kun hän seisoo kuvaa otettaessa yksityisellä piha-alueella, vaikkei se siltä näytäkään.
eb 17.8.2009 klo 10.23:
Kiitos näistä kaupunki- ja lähiöaiheisista jutuistasi. Näitä on hauska lukea ja katsella kuvia.
Tuohon katujen ja kujien nimeämiseen on tullut itsekin kiinnitettyä huomiota, täältä Turustakinlöytyisi lukuisia ja lukuisia esimerkkejä tästä omituisesta tavasta nimetä katuja niin, että nimi ei viittaa millään muotoa katuun tai kujaan (itsekin asun sellaisella kadulla). Kai se sitten kuullostaa niin paljon komeammalta, kun kadulla on enemmän paikkaan kuin katuun viittaava nimi.
Niko Lipsanen 17.8.2009 klo 14.57:
Eipä kestä. Pitää varmaan kirjoittaa näitä enemmän.
Kadunnimissäkin on muotijuttuja, ja nyt se on tuo, etteivät ne kuulosta kaduilta. Tietysti tämä on siinä mielessä johdonmukaista, että lähiöissä katutila on usein epäkatumaista. Jos se ei näytä kadulta, niin tarviiko sen olla sitä nimeltäänkään?
Tietääpähän kuitenkin jo kadunnimestä, minkä aikakauden alueella asuu. 1960- ja 1970-lukujen kerrostalolähiöissä muotia olivat erilaiset luontoaiheisiin viittaavat nimet, nyt taas nämä epäkadunnimet. 1900-luvun alun eksotiikkavillitys ei taida ainakaan Helsingissä näkyä kuin Toukolan ja Arabian kadunnimissä.
Susanna 30.9.2011 klo 11.25:
Moi Niko!
Googlettelin huvikseni hakusanalla Kivenlahti ja löysin juttusi. Hienoja kuvia ja hyviä huomioita. Olen kanssasi lähes 100 % samaa mieltä, että joku outo ankeus lähiöitä riivaa, eikä se johdu pelkästään talojen rumuudesta tms. Kaupunkitila ei perinteisesti ole ollut niin tarkkaan merkittyä ja jaoteltua vaan on ollut sellaisia epämääräisiä välitiloja mistä ihmiset ovat voineet löytää keitaita fiilistelyyn ja oleiluun. Lähiöissä se luultavasti koetaan uhaksi.
Kuulun neljän aikuisen ja kolmen lapsen muodostamaan ryhmään jonka tarkoituksena on tehdä tutkimusmatkoja lähiöihin. Käytiin tällä viikolla Kivenlahdessa. Käy lukemassa blogia jos huvittaa ja kiinnostaa!
Niko Lipsanen 1.10.2011 klo 12.14:
En ole itse ikinä lähiössä asunut, vaan muutin maaseudulta suoraan kantakaupunkiin. Jokin niissä kuitenkin tökkii. Monessa asiassa tuntuu, että niihin on yhdistetty kaupungin ja maaseudun huonot puolet. Se näkyy sitten muun muassa tuona kieltokylttiviidakkona.
Mielenkiintoinen blogi teillä. Pitääpä ottaa se seuraukseen.