ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Nykytaide kuin juna-aikataulu

Espoon asema

Kokoomuspoliitikko Harry Bogomoloff on käynyt Helsingin juhlaviikoilla kuuntelemassa muun muassa Kalevi Ahon huilukonserttoa eikä ollut erityisen vaikuttunut kuulemastaan. Hänen mielestään kyseessä oli kauhea puolituntinen kakofonia.

En ole Ahon konserttoja kuunnellut. Luotan kuitenkin tässä Bogon arvioon. Todennäköisesti olisin ollut esityksestä jotakuinkin samaa mieltä.

Tätä kirjoittaessani Bogon kirjoitukseen sataa kommentteja. Niissä toistuu vanha tuttu kaava: Katriina Kajannes kertoo jonkun aikalaiskriitikon pitäneen ”Beethovenin sinfoniaa juopuneen musiikkina” ja Antti Liikkasen mielestä Bogon kannattaa Picasson näyttelyyn menemisen sijaan ostaa iltapäivälehti.

Jos siis pitää nykytaidetta, tai edes jonkun nykytaiteilijan tuotosta, huonona, on se vain osoitus siitä, ettei kykene ymmärtämään taidetta riittävän syvällisesti. Kritisoimalla taidetta osoittaa vain olevansa sivistymätön moukka, kuten esimerkiksi Markku Hyvönen käy Bogomoloffille varsin suoraan kommentoimassa.

Myös piraattipuolueen varapuheenjohtaja Harri Kivistö sanoo sanansa asiaan:

Mitä luovempi tahtoo olla ja mitä enemmän tahtoo luomansa kulttuurin eroavan olemassaolevasta sitä harvempi tuotoksista kykenee nauttimaan tai niitä aidosti arvostamaan.

Niinpä. Voihan sitä joku arvostaa vaikka hyvin laadittuja juna-aikatauluja. Junia täytyy olla sopivasti liikenteessä, on vastattava ruuhka-aikojen kysyntään, suunniteltava kohtauspaikat yksiraiteisilla osuuksilla, varmistettava vaihtoyhteydet risteysasemilla, sovitettava tavarajunat matkustajajunien sekaan ja niin edelleen.

Olen aivan varma, että maailmasta löytyy lukuisa joukko asianharrastajia, joille juna-aikataulujen lukeminen on kuin sinfoniaa kuuntelisi. Tällaiselle harrastajalle on varmasti järkyttävä kokemus matkustaa myöhässä kulkevassa junassa, joka soittaa taideteosta väärin.

Asiaan perehtymättömälle juna-aikataulujen taiteelliset arvot avautunevat yhtä huonosti kuin taiteellisin osa modernia musiikkia tai muuta nykytaidetta. Aikatauluista on tosin sen verran iloa, että niistä voi katsoa, milloin juna menee. Aikataulutaiteilijan laatimista kuvitteellisen rautatieverkoston kuvitteellisista aikatauluista lienee jo haastavampaa repiä irti viihdykettä.

Molemmat huvitukset ovat sinänsä varsin harmittomia harrastuksia: syventyy vain johonkin asiaan ja sen sääntöihin ja nauttii sitten esityksistä, joissa noita sääntöjä omaleimaisesti ja taidolla noudatetaan.

Jos joku yksityinen säätiö tai muu asiasta innostunut mesenaatti haluaa rahoittaa modernin huilukonserton toteuttamisen tai pienoisrautatien rakentamisen soittamaan aikataulusinfoniaa, niin mikäpä siinä. Ei sitä ole mitään syytä estää, vaikkei itse kummastakaan taidemuodosta erityisemmin nauttisi.

Julkisia verorahoja en kuitenkaan kumpaankaan taidemuotoon laittaisi. Aikataulutaiteilijat eivät tosin ole tainneet vielä keksiä sellaista edes vaatia.

Kuvassa on riitasointu. Turun satamaan menevä juna ei ole saapunut Espoon asemalle, vaikka aikataulun mukaan sen olisi pitänyt jo lähteä. Otin kuvan 11.8.2009 (kuvan lisenssi).

Tähän artikkeliin on jätetty 16 kommenttia ja/tai paluuviitettä. Liity mukaan keskusteluun!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. hthamalainen 28.8.2009 klo 19.26:

    Toisin sanoen et olisi valmis tukemaan verovaroin taiteen toteuttamista? Vai onko kenties olemassa jokin mittari, jolla voisit mitata taiteen merkittävyyttä, mahdollisesti jo etukäteen? Yleisömäärien mittaaminen on huono mittari, sillä useasti taide on edellä aikaansa ja sen finessit saatetaan löytää vasta myöhemmin.

    Bogomoloff ei varsinaisesti esittänyt rakentavaa kritiikkiä Kalevi Ahon Huilukonserttoa kohtaan – kuka tahansa voi istua vapaalippuineen Armanin puku päällä kasvattamassa poliittista taideimagoaan, siemailla väliajalla tyylikkäästi konjakkia pikkurilli pystyssä ja todeta musiikin olleen puolituntinen pläjäys ”kakofoniaa” tai ”sontaa”. Bogomoloffin blogikirjoitukselle on vaikea löytää perustelua. Hän ei yrittänytkään analysoida teosta, vaan valitti lähinnä sitä, että oli istunut muiden verovaroilla maksetulla lipullaan kaksituntisen konsertin ja näin kuluttanut äärimmäisen kallista aikaansa ja istumalihaksiaan. Todellinen taiteenystävä olisi edes yrittänyt ymmärtää Ahon musiikkia, tulkita sitä omalla tavallaan ja ehkä sitten päätynyt lopputulokseen, että hänen mielestään Aho on täysin epäonnistunut tehtävässään, eikä teoksella ole mitään ominaisuuksia, joita hän voisi arvostaa.

    Bogomoloffin kirjoituksen luettuaan, tulee mieleen voiko hän todella arvostaa Tsaikovskin 6. sinfoniaa vai mainitseeko hän pitävänsä teoksesta pelkästään sen tosiasian vuoksi, että se on kanonisoitu klassisen musiikin merkkiteosten joukkoon.

    Tuntuu siltä, että Bogomoloff ei ymmärrä, että taiteen tarkoituksena ei suinkaan ole suoranaisesti viihdyttää (toki se monesti viihdyttää yleisöään), vaan vaikuttaa. Jos taiteilijoille ei anneta vapautta ja tukea toteuttaa omia visioitaan, taide syöksyy kohti poliittista korrektiutta ja keskinkertaisuutta, kuten useat taidesensuuriin ryhtyneet hirmuvallat ovat teoillaan osoittaneet.

    P.S. Vaikka en kuullutkaan esitystä, pidän melko varmana että Ahon konserton muusikot olivat juuri oikeita henkilöitä teoksen esittäjiksi. Moderni musiikki asettaa esittäjille haasteita, joihin eivät voi vastata kuin ammattimuusikot.

  2. Niko Lipsanen 28.8.2009 klo 20.01:

    Nimimerkki hthamalainen kysyy:

    Toisin sanoen et olisi valmis tukemaan verovaroin taiteen toteuttamista?

    Ihanneyhteiskunnassani taiteiden tukeminen olisi yksityisten säätiöiden ja mesenaattien hommaa, eikä siihen valtio tai kunnat puuttuisi.

    Vajavaisessa reaalimaailmassa voin hyväksyä esimerkiksi sellaisen, että kaupunki katsoo tarpeelliseksi tukea jotakin taidetapahtumaa, koska se edistää matkailua tms. ja tuo siten tuottoa alueelle, vaikka itse tapahtuma pyörisikin tappiolla. Mutta mitä epämääräisempiin imagohyötyihin tuki perustetaan, sitä tarkemmat selvitykset hyötyjen tosiasiallisuuden taakse on vaadittava.

    Todellinen taiteenystävä olisi edes yrittänyt ymmärtää Ahon musiikkia, tulkita sitä omalla tavallaan

    Yrittäisikö todellinen taiteenystävä ymmärtää myös aikataulutaiteen hienoutta? Entä kaikkea muuta, mitä joku keksii taiteeksi kutsua, mutta mikä ei ainakaan heti kyseiselle taiteenystävälle taiteena avaudu?

    Bogomoloffin kirjoituksen luettuaan, tulee mieleen voiko hän todella arvostaa Tsaikovskin 6. sinfoniaa vai mainitseeko hän pitävänsä teoksesta pelkästään sen tosiasian vuoksi, että se on kanonisoitu klassisen musiikin merkkiteosten joukkoon.

    Yhtä lailla voidaan arvella, kuinka paljon nykymusiikin ystävissä on niitä, jotka sanovat arvostavansa sitä vain siksi, että kuulostaisivat kulttuurisesti sivistyneiltä. Menevät konserttiin ja kuuntelevat pari tuntia kakofoniaa ja sen jälkeen sormi jossakin elegantissa asennossa kehuvat ulkoa opettelemillaan latteuksilla, kuinka hieno esitys oli.

    En toki epäile, etteivätkö jotkut aivan aidosti pitäisi modernista musiikista. Ihmisillä on kaikenlaisia omituisia mieltymyksiä.

    Vastaesimerkkinä käyttämäni aikataulutaide on ainakin siinä rehellisempää, että harva varmaan tuntee sosiaalisesta painetta väittää suuresti arvostavansa sitä.

    Jos taiteilijoille ei anneta vapautta ja tukea toteuttaa omia visioitaan, taide syöksyy kohti poliittista korrektiutta ja keskinkertaisuutta, kuten useat taidesensuuriin ryhtyneet hirmuvallat ovat teoillaan osoittaneet.

    Toki taiteilijoilla on vapaus, eihän sitä kukaan ole yrittänyt kiistää. Tukeakin heitä saa ken vain aivan vapaasta tahdostaan niin haluaa tehdä. Taidesensuuriakaan ei ole kukaan vaatinut. Mistä sinä näitä olkinukkeja revit?

  3. hthamalainen 28.8.2009 klo 20.27:

    ”… koska se edistää matkailua tms. ja tuo siten tuottoa alueelle, vaikka itse tapahtuma pyörisikin tappiolla…”

    Taiteella ei siis mielestäsi ole itseisarvoa, vaan sen ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa järjestävälle taholle? Mitkä ovat mielestäsi sitten niitä asioita, joihin kaupungin varat tulisi käyttää ja jotka ovat tavoittelemisen arvoisia?

    ”Yhtä lailla voidaan arvella, kuinka paljon nykymusiikin ystävissä on niitä, jotka sanovat arvostavansa sitä vain siksi, että kuulostaisivat kulttuurisesti sivistyneiltä. Menevät konserttiin ja kuuntelevat pari tuntia kakofoniaa ja sen jälkeen sormi jossakin elegantissa asennossa kehuvat ulkoa opettelemillaan latteuksilla, kuinka hieno esitys oli.”

    Totta, tilanne ei muutu miksikään. Mikä on keskeinen ajatuksesi?

    ”Vastaesimerkkinä käyttämäni aikataulutaide on ainakin siinä rehellisempää, että harva varmaan tuntee sosiaalisesta painetta väittää suuresti arvostavansa sitä.”

    Väitätkö todella, että suomalaisessa yhteiskunnassa koetaan painetta modernin taiteen arvostamiseksi? Sehän on kuitenkin loppujen lopuksi melko pienen joukon mielenkiinnon kohteena. Useimmiten kuulee nimenomaan Bogomoloffin viljelemiä adjektiiveja modernista musiikista puhuttaessa. Tämä johtuu tietysti osittain suomalaisesta taidekasvatuksesta, joka on täysin retuperällä. Jokaisella on omanlaisensa mieltymykset, mutta koulutuksen tulisi tuoda taiteen koko kenttä oppilaiden tietoisuuteen.

    ”Toki taiteilijoilla on vapaus, eihän sitä kukaan ole yrittänyt kiistää. Tukeakin heitä saa ken vain aivan vapaasta tahdostaan niin haluaa tehdä.”

    Kuten itsekin varmasti ymmärrät, tämä johtaisi kulttuurielämän alasajoon ja estäisi ammattitaiteilijoiden olemassaolon. Ilmaiseksihan kukaan ei ala työtänsä tekemään.

  4. Petri Sainio 28.8.2009 klo 23.21:

    Eniten tässä Bogon aloittamassa ”keskustelussa” kismittää se, että nykymusiikista/-taiteesta puhutaan jonain yleisenä käsitteenä, jonka alla olevat tekeleet ovat keskenään samanlaisia. Aivan yhtä typerää on puhua vaikkapa ”rock-musiikista” ja väittää sen olevan sellaista ja tälläistä – puhutaanko siis Strapping Young Ladistä, Gene Vincentistä vaiko 22-Pistepirkosta?

    Harva jääkiekkoa ymmärtämätön kommentoi julkisuudessa jääkiekko-ottelun olevan järjetöntä säheltämistä, vaikka peliin perehtymättömän silmissä se sellaiselta vaikuttaakin. Kuitenkin nämä nykymusiikin ”harrastelija-arvostelijat” tuomitsevat kaiken kuulemansa ”kakofoniaksi”, vaikka eivät omaa edes alkeellisinta kuullunjäsentämisen kykyä. Usein kuulee valitettavan mm. siitä, että nykymusiikissa ”ei ole melodiaa” – ehkä ei aina olekaan, mutta pitäisikö kissaakin syyttää siitä, että se ei ole koira? Musiikissa voi olla paljon mielenkiintoisempiakin elementtejä kuin melodia; rytmi, harmonia, väri, dynamiikka, sekä tärkeimpänä kaikista – teoksen yleinen dramaturgia; siis se, kuinka jostain tapahtumasta siirrytään toisenlaiseen tapahtumaan/tunnelmaan.

    Kaikissa supermegamarketeissa ihmisiä kidutetaan melodisella pakkoroskamusiikilla (pakkoroskamusiikki tarkoittaa samaa kuin roskaposti; ei-tilattua pakkosyöttöä – lajista riippumatta), joten ei melodioissa noin keskimäärin ole mitään ihmeellistä.

    Minusta oli muuten hirveän lohdullista lukea tänään ilmestyneestä NYT-liitteestä Agents-kitaristi Esa Pulliaisen musiikillisista mieltymyksistä; kieltämättä yllättävää, mutta loppujen lopuksi ei niinkään…

  5. Niko Lipsanen 29.8.2009 klo 1.02:

    hthamalainen kirjoitti:

    Taiteella ei siis mielestäsi ole itseisarvoa, vaan sen ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa järjestävälle taholle?

    Kyse ei ollut taiteen vaan verorahojen tarkoituksesta. Taiteella ei tarvitse olla tarkoitusta, toisin kuin verovarojen käyttökohteilla.

    Laajempaan keskusteluun siitä, mihin verorahoja pitäisi käyttää, ei kuitenkaan ole tässä yhteydessä syytä mennä. Rönsyäisi keskustelu jo turhan pitkälle aiheesta.

    Väitätkö todella, että suomalaisessa yhteiskunnassa koetaan painetta modernin taiteen arvostamiseksi?

    Riippuu siitä, missä piireissä liikkuu. Luulenpa, että tunnet niitä piirejä, joissa tuollaista painetta saattaa esiintyä.

    Jokaisella on omanlaisensa mieltymykset, mutta koulutuksen tulisi tuoda taiteen koko kenttä oppilaiden tietoisuuteen.

    Ja kenen määriteltäväksi jätetään, mikä on ”taiteen koko kenttä”? Jos mukaan otetaan kaikki, mitä joku keksii taiteeksi kutsua, niin eipä taida peruskoulun ja lukion tuntikehykset riittää. Menee jo aika monta tuntia niiden juna-aikataulujen pläräämiseen.

    Laajemminkin ongelma on se, kuka määrittelee mikä taide on tukemisen arvoista ja mikä ei. Yksityisen rahan ollessa kyseessä mitään ongelmaa ei ole, käyttäköön kuten haluavat. Mutta kun käytetään julkisia verorahoja, olisi päätösten oltava perusteltavissa. Kuuluuko tuki yhtä lailla myös aikataulutaiteilijoille?

    Kuten itsekin varmasti ymmärrät, tämä johtaisi kulttuurielämän alasajoon ja estäisi ammattitaiteilijoiden olemassaolon.

    Eivätkö yksityisten säätiöiden myöntämät apurahat ole ihan suhteellisen merkittävä rahoituskanava taiteilijoille? Ja ainakin kuvataiteilijat hyötyvät myös yksittäisistä taideharrastajista, jotka ostavat heidän teoksiaan.

  6. Niko Lipsanen 29.8.2009 klo 1.30:

    Petri Sainio kirjoitti:

    Eniten tässä Bogon aloittamassa “keskustelussa” kismittää se, että nykymusiikista/-taiteesta puhutaan jonain yleisenä käsitteenä, jonka alla olevat tekeleet ovat keskenään samanlaisia.

    Tuo on ihan oma tulkintasi, joka perustuu varsin vähän siihen, mitä keskustelussa Bogon blogissa tai täällä on sanottu. Kyseessä on varsin puhdasoppinen olkinukke.

    Usein kuulee valitettavan mm. siitä, että nykymusiikissa “ei ole melodiaa” – ehkä ei aina olekaan, mutta pitäisikö kissaakin syyttää siitä, että se ei ole koira?

    Kissaa ei pidä syyttää siitä, että se ei ole koira, mutta pitääkö koirien ystäviä syyttää siitä, jos kaikki eivät erityisemmin ole kissojen perään?

    Musiikissa voi olla paljon mielenkiintoisempiakin elementtejä kuin melodia; rytmi, harmonia, väri, dynamiikka, sekä tärkeimpänä kaikista – teoksen yleinen dramaturgia; siis se, kuinka jostain tapahtumasta siirrytään toisenlaiseen tapahtumaan/tunnelmaan.

    Tähän sopii hyvin esittämäni vertaus aikataulutaiteeseen. Onko se mielestäsi vähemmän taidetta kuin tuo, mitä kuvailet edellä?

  7. hthamalainen 29.8.2009 klo 10.35:

    ”Taiteen koko kentällä” en tarkoita, että jos esimerkiksi tekisin taidetta juna-aikatauluilla, oma taiteeni tulisi esitellä kaikille peruskoululaisille. Yleisesti ottaen jokainen taideteos on kategoroitavissa johonkin laajempaan taideteosten joukkoon, Ahon huilukonserton tapauksessa vaikkapa suomalainen moderni taidemusiikki.

    Omana kouluaikani ylipäätään modernia taidemusiikkia ei edes sivuttu vasta kuin lukion valinnnaisella musiikinkurssilla. Itse olen tutustunut moderniin taidemusiikkiin musiikkiopiston ja myöhemmin musiikin ammattiopintojen kautta. Kuuntelemalla ja soittamalla.

    Modernin musiikin kuunteleminen ei välttämättä edellytä kuitenkaan kuulijoiden olevan musiikin ammattilaisia. Kuten kapellimestari Susanna Mälkki totesi, on muusikoiden ja musiikkitieteilijöiden tehtävä analysoida teoksia musiikillisista lähtökohdista ja kuulijan tehtävä kuunnella ja käsitellä subjektiivista kokemustaan parhaiten katsomallaan tavalla.

    Säveltäjä-kapellimestari ranskalainen Pierre Boulez on väittänyti stravinskiläisen hengen mukaisest, että musiikki ei ole kykeneväistä ilmaisemaan mitään konkreettista. Hänen mukaansa, jos musiikin tarkoituksena on peilata jotain tekstiä tai tapahtumaa, se menettää perusteensa olemassaololleen. On yksinkertaisempaa ja selkeämpää ilmaista asiansa sanallisesti. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta se sisältää totuuden siemenen. Se vapauttaa kuulijan nauttimaan äänestä itsestään, eikä edellytä teoksen perinpohjaista analysointia, joka ei periaatteessa ole edes mahdollista – jokainenhan kuitenkin tulkitsee äänimassan täysin subjektiivisesti.

    Palatakseni kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen: suomalainen taideopetus peruskoulussa on äärimmäisen heikossa jamassa. Missä on esimerkiksi taidehistorian opetus? Onko järkeä opettaa lapsia kuvaamataidon tunneilla 9 vuotta piirtämään vai olisiko kenties järkevämpää kertoa heille osa ajasta kuvataiteen historiasta?

  8. Niko Lipsanen 29.8.2009 klo 12.34:

    Yleisesti ottaen jokainen taideteos on kategoroitavissa johonkin laajempaan taideteosten joukkoon

    Kuinka kategorisoisit juna-aikataulutaiteen?

    Ahon huilukonserton tapauksessa vaikkapa suomalainen moderni taidemusiikki.

    Mielenkiintoinen käsite: on siis erikseen sellainen musiikki, joka on taidetta, ja sitten se musiikki, joka ei sitä ole (muuten kai käsite ”taidemusiikki” ei olisi mielekäs). Onko se vaikeaselkoisuus, mikä tekee musiikista (tai taiteesta ylipäänsä) taidetta?

    Joka tapauksessa taiteen kenttä on sen verran laaja, että jonkinlaista rajausta on pakko tehdä. Kuka tekee sen päätöksen, että vaikkapa ”suomalainen moderni taidemusiikki” kuuluisi opetusohjelmaan, mutta juna-aikataulutaide ei?

    Siitä en ole lainkaan eri mieltä, etteikö osan (vaikka suurenkin osan) piirtämisen opetteluun käytettävästä ajasta voisi mieluummin suunnata taidehistoriaan.

  9. hthamalainen 29.8.2009 klo 14.40:

    Voisin pitää juna-aikataulutaidetta vaikkapa osallistuvana tilataiteena, jossa yleisö pääsee osaksi taideteosta, jossa olemassaolevaa systeemiä on käytetty hyödyksi.

    Suomalainen moderni taidemusiikki on helppo jakaa osatekijöihinsä. Aho on suomalainen säveltäjä, musiikki on modernia, ehkäpä oikeampi käsite olisi modernistinen tai avantgarde. Taidemusiikin käsite on hieman ongelmallisempi. Nykyään taidemusiikilla ei ole kuitenkaan enää mitään arvosisältöä, vaan sillä vältetään klassisen musiikin käsitettä, joka puolestaan tarkoittaa wieniläisklassista musiikkia. Wieniläisklassisia säveltäjiä ovat esimerkiksi Haydn, Mozart ja Beethoven. Länsimainen taidemusiikki on mielletävissä esitysperinteeksi, joka kattaa niin renesanssisäveltäjät (Palestrina, di Lasso, Machaut jne.) kuin nykysäveltäjät (Lindberg, Saariaho, Boulez, Stockhausen jne.).

    Väittäisin, että erityisesti klassisen musiikin (sic!) kuuntelijoiden keskuudessa on vähemmän negaatioita muita musiikin lajeja kohtaan, eikä päinvastoin.

  10. Niko Lipsanen 30.8.2009 klo 12.20:

    Voisin pitää juna-aikataulutaidetta vaikkapa osallistuvana tilataiteena, jossa yleisö pääsee osaksi taideteosta, jossa olemassaolevaa systeemiä on käytetty hyödyksi.

    Kuuluuko mielestäsi tällaiselle antaa julkista rahoitusta siinä missä modernille taidemusiikillekin? Minun mielestäni molempia pitää kohdella tasa-arvoisesti, ja jättää kummatkin ilman verorahoja.

  11. hthamalainen 30.8.2009 klo 12.31:

    Tällaista päättelyketjua seuraamalla päästään siihen, ettei verovaroja tarvi itse asiassa jakaa millekään eikä kenellekään. Valtio nykymuodossaan voidaan lakkauttaa ja pääomakeskittymät alkavat hallita yhteiskuntaa ilman valtion sääntelyä. Aistinko kenties vitsakimppujen havinaa?

  12. Niko Lipsanen 30.8.2009 klo 13.37:

    Jos modernia taidemusiikkia ei tueta verovaroin, niin siitä seuraa, ettei mitään eikä ketään enää tueta ja valtio nykymuodossaan voidaan lakkauttaa?

  13. hthamalainen 30.8.2009 klo 15.53:

    Jos taidetta ei voi kategoroida, eikä ylipäätään määritellä mikä on taidetta, on seurauksena, että mikään ei ole taidetta, kaikki on taidetta, tai taiteesta ei voida tietää mitään eli sitä ei käytännössä ole olemassa: onko siis mitään olemassa? Tämä nyt tietysti on pelkkää typerää filosofointia ja käytännöllistä lähinnä provosoimismateriaalina.

    Vakavasti ottaen, olisi sääli, jos moderni musiikki katoaisi lavoilta. Musiikki on kehittynyt kautta vuosisatojen. Olisi sääli, jos emme voisi nauttia sen tuottamista hedelmistä myös jatkossa. Joka tapauksessa se vaatii valtion tukea, kuten tähänkin asti, sillä pelkillä säätiö- ja yksityistuella hommaa ei pyöritetä.

  14. Niko Lipsanen 30.8.2009 klo 17.48:

    Jos taidetta pitää tukea, niin olisihan se hyvä, jos edes tiedettäisiin, mikä on taidetta.

    Siitä sitten vaan perustamaan omaa modernin musiikin säätiötä, jos muualta ei rahaa tule. Ei se edellytä muuta kuin sen, että niitä, joiden mielestä kyseisen musiikkisuuntauksen katoaminen olisi sääli, on tarpeeksi paljon. Jos ei ole, niin ei se niin sääli sitten loppujen lopuksi olekaan.

  15. Niko Lipsanen 27.2.2011 klo 7.27:

    Jatkoin taidepoliittista keskustelua Lipsanen & Ruso -blogissa: Taiteen oltava riippumatonta valtiosta. Tällä kertaa innoittajana olivat perussuomalaisten vaaliohjelman taidepoliittiset linjaukset sekä niistä käyty keskustelu.

  16. Paluuviite: www.blogispotti.fi (28.8.2009 13.42)

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2009/08/nykytaide-aikataulu/trackback (?)