Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Nykytaide kuin juna-aikataulu
28.8.2009 klo 13.33 | Niko Lipsanen
Kokoomuspoliitikko Harry Bogomoloff on käynyt Helsingin juhlaviikoilla kuuntelemassa muun muassa Kalevi Ahon huilukonserttoa eikä ollut erityisen vaikuttunut kuulemastaan. Hänen mielestään kyseessä oli kauhea puolituntinen kakofonia.
En ole Ahon konserttoja kuunnellut. Luotan kuitenkin tässä Bogon arvioon. Todennäköisesti olisin ollut esityksestä jotakuinkin samaa mieltä.
Tätä kirjoittaessani Bogon kirjoitukseen sataa kommentteja. Niissä toistuu vanha tuttu kaava: Katriina Kajannes kertoo jonkun aikalaiskriitikon pitäneen ”Beethovenin sinfoniaa juopuneen musiikkina” ja Antti Liikkasen mielestä Bogon kannattaa Picasson näyttelyyn menemisen sijaan ostaa iltapäivälehti.
Jos siis pitää nykytaidetta, tai edes jonkun nykytaiteilijan tuotosta, huonona, on se vain osoitus siitä, ettei kykene ymmärtämään taidetta riittävän syvällisesti. Kritisoimalla taidetta osoittaa vain olevansa sivistymätön moukka, kuten esimerkiksi Markku Hyvönen käy Bogomoloffille varsin suoraan kommentoimassa.
Myös piraattipuolueen varapuheenjohtaja Harri Kivistö sanoo sanansa asiaan:
Mitä luovempi tahtoo olla ja mitä enemmän tahtoo luomansa kulttuurin eroavan olemassaolevasta sitä harvempi tuotoksista kykenee nauttimaan tai niitä aidosti arvostamaan.
Niinpä. Voihan sitä joku arvostaa vaikka hyvin laadittuja juna-aikatauluja. Junia täytyy olla sopivasti liikenteessä, on vastattava ruuhka-aikojen kysyntään, suunniteltava kohtauspaikat yksiraiteisilla osuuksilla, varmistettava vaihtoyhteydet risteysasemilla, sovitettava tavarajunat matkustajajunien sekaan ja niin edelleen.
Olen aivan varma, että maailmasta löytyy lukuisa joukko asianharrastajia, joille juna-aikataulujen lukeminen on kuin sinfoniaa kuuntelisi. Tällaiselle harrastajalle on varmasti järkyttävä kokemus matkustaa myöhässä kulkevassa junassa, joka soittaa taideteosta väärin.
Asiaan perehtymättömälle juna-aikataulujen taiteelliset arvot avautunevat yhtä huonosti kuin taiteellisin osa modernia musiikkia tai muuta nykytaidetta. Aikatauluista on tosin sen verran iloa, että niistä voi katsoa, milloin juna menee. Aikataulutaiteilijan laatimista kuvitteellisen rautatieverkoston kuvitteellisista aikatauluista lienee jo haastavampaa repiä irti viihdykettä.
Molemmat huvitukset ovat sinänsä varsin harmittomia harrastuksia: syventyy vain johonkin asiaan ja sen sääntöihin ja nauttii sitten esityksistä, joissa noita sääntöjä omaleimaisesti ja taidolla noudatetaan.
Jos joku yksityinen säätiö tai muu asiasta innostunut mesenaatti haluaa rahoittaa modernin huilukonserton toteuttamisen tai pienoisrautatien rakentamisen soittamaan aikataulusinfoniaa, niin mikäpä siinä. Ei sitä ole mitään syytä estää, vaikkei itse kummastakaan taidemuodosta erityisemmin nauttisi.
Julkisia verorahoja en kuitenkaan kumpaankaan taidemuotoon laittaisi. Aikataulutaiteilijat eivät tosin ole tainneet vielä keksiä sellaista edes vaatia.
Kuvassa on riitasointu. Turun satamaan menevä juna ei ole saapunut Espoon asemalle, vaikka aikataulun mukaan sen olisi pitänyt jo lähteä. Otin kuvan 11.8.2009 (kuvan lisenssi).