ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Verla on vaatimaton Unesco-kohde

Verla

Heinäkuun alkupuolella tuli pistäydyttyä yhdessä Suomen Unesco-kohteista, Pohjois-Kymenlaakson Jaalassa sijaitsevassa Verlan ruukkikylässä. Otin siellä myös sarjan valokuvia, joita voi käydä katsomassa kuvablogin puolella.

Maailmanperintökohteeksi Verla on melko vaatimaton. Silti se ansaitsee paikkansa listalla: on hyvä, ettei maailmanperintö ole vain kokoelma toinen toistaan pömpöösimpiä monumentteja.

Itse asiassa Unescon perusteluissakin korostetaan Verlan tavanomaisuutta. Kyseessä on esimerkki pienestä teollisuuskylässä, joita 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilla syntyi paperi- ja kartonkiteollisuuden ympärille.

Verla ei miljöönä ole yhtä vaikuttava kuin vaikkapa Fiskarin tai Pinjaisten rautaruukit. Se mikä siellä on kuitenkin erikoista on se, että vanhat koneet ovat yhä paikoillaan. Puuhiomo ja pahvitehdas suljettiin vanhentuneina vuonna 1964 ja muutettiin joitakin vuosia myöhemmin museoksi. Koneet olisivat kai edelleen jotakuinkin käyttökunnossa.

Myös syrjäinen sijainti on etu. Sen ansiosta Verlan kylämiljöö on välttynyt uudelta rakentamiselta. Aivan vuosisataisessa asuun maisema ei silti ole päässyt jäämään, sillä Verlankoskessa on 1950- ja 90-luvuilla rakennetut voimalaitokset.

Vaikka koneet ovatkin Verlassa se juttu, niin jätin museokierroksen väliin. Sisään pääsee vain kerran tunnissa opastetulle kiertokävelylle. Maantieteilijänä olen enemmän kiinnostunut ulkoilmapaikoista. Kiertelin tehdasalueella ja kylällä ja otin valokuvia.

Näin jälkikäteen huomaan, että itse tehdas osui itse asiassa aika harvaan otokseen. Ehkä siitä olisi muutaman kuvan enemmänkin voinut ottaa. Mutta oli kylässä muutakin katsottavaa.

» Katso valokuvat Verlan ruukkikylästä

Jos ne koneet kiinnostavat, niin niistä on hyviä kuvia Wikimedia Commonsissa.

Tähän artikkeliin on jätetty 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Kaisa Kyläkoski 7.8.2009 klo 10.59:

    Minusta Verla oli erittäin vaikuttava. Nimenomaan käymällä opastetulla kiertokäynnillä sai tietää mitä oli työnteko entisaikana ja kuinka paljon tehtiin yhden neliömetrin kartonkipalan vuoksi.

  2. Niko Lipsanen 7.8.2009 klo 16.16:

    Vaatimatonkin voi olla vaikuttavaa. Mutta joo, kuten sanottua, niin varmaan juuri koneet ja teollisuushistoria ovat niitä asioita, jotka tekevät Verlasta erityisen, vaikka sinänsä hieno miljöö ei niin erikoinen olisikaan.