ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Syyspäiväntasaus 2009

Hämeen linna Hämeenlinnassa

Katso myös: Syyspäiväntasaus 2012

Syksy tulee. Säät ovat olleet mukavan aurinkoisia, mutta kovasti on jo viilennyt. Ei enää tarkene ulkona t-paidassa.

Yksi syksyn merkkipaaluista on syyspäiväntasaus. Tänä vuonna 2009 se on keskiviikkona 23.9. Silloin Maapallon päiväntasaaja osoittaa suoraan kohti Aurinkoa, ja päivä ja yö ovat koko pallolla yhtä pitkät. Pohjoisella pallonpuoliskolla päivä jatkaa lyhentymistään kohti talvipäivänseisausta, joka on 21. joulukuuta.

Vaikka kesä alkaakin olla takana, ei kesäaika pääty vielä syyspäiväntasaukseen. Kelloja käännetään tunti taaksepäin vasta lokakuun viimeisenä sunnuntaina, joka näyttäisi tänä vuonna olevan 25.10.

Syyspäiväntasaus on myös maailman syntymäpäivä, jos uskotaan piispa James Ussherin laskutoimituksia. Hänen mukaansa maailma luotiin 23.10. vuonna 4004 eaa. Tuo päivämäärä on kyseisen vuoden syyspäiväntasaus. Hän tosin ilmeisesti luuli sen olleen vasta tiistaina 25.10., päivää ennen luomiskertomuksen mukaista Auringon, Kuun ja tähtien luomista.

Myös juutalaisen kalenterin uusi vuosi alkaa syyspäiväntasauksen tienoilta.

Laitoin tähän kirjoitukseen syksyisen kuvan Hämeen linnasta Hämeenlinnassa. Se ei varsinaisesti liity syyspäiväntasaukseen, mutta syksyn tuloon kuitenkin. Otin kuvan 23.10.2007 (kuvan lisenssi).

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 22.9.2009 klo 14.46:

    Juuri kun valittelin ilmojen kylmenemisestä, niin heti saatiin pari suhteellisen lämmintä ja aurinkoista päivää. Kiva juttu.

    Ja huomenna on sitten se syyspäiväntasauskin.