AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Talviaika 2009 alkaa sunnuntaina

19.10.2009 klo 0.51 | Niko Lipsanen

aiheet kalenteri,

Vuoden 2009 kesäaika päättyy ja talviaika, tai oikeammin normaaliaika, alkaa tämän viikon sunnuntaina 25.10.2009. Kelloja käännetään tunti taaksepäin sunnuntaina aamuyöstä klo 4.

Se, mihin suuntaan kelloja milloinkin käännetään, voi olla monelle vaikea muistaa. Millään järkisyillä suuntaa ei kannata pähkäillä, sillä mitään järkisyytä kesäajan ja talviajan välillä venkslailuun ei ole. Muistisäännöksi sopii se, että kelloja käännetään ainaa kesää kohti: keväällä eteenpäin ja syksyllä taaksepäin.

Joitakin vuosia sitten eräs kaverini oli menossa kokoukseen, joka pidettiin toisen kaverin kotona. Päivä oli eräs syksyinen sunnuntai, ja paikalle hän saapui noin kaksi tuntia etuajassa. Hän oli kyllä muistanut, että sinä sunnuntaina käännettiin kelloja, suunta vain meni väärin.

Muuta vahinkoa tuosta ei aiheutunut, kuin illan emännän kummastellut ja pari tuntia ylimääräistä aikaa, jonka kaverini taisi pääasiassa käyttää kuljeskellen pitkin kaupunginosan katuja. Jos sama virhe olisi muuttuvat muuttaen tapahtunut keväällä, kaverini olisi ollut kaksi tuntia myöhässä.

Tuollaisia pieniä virheitä, joilla tietysti voi joskus olla suurempiakin seuraksia, tapahtuu varmasti vuosittain kesä- ja talviajan vaihdosten takia paljonkin. Liikennevälineiden aikataulut menevät sekaisin ja ihmisten unirytmit kärsivät. Syksyllä sentään saa yhden tunnin ylimääräistä, mutta keväällä se sitten kirpaisee takaisin.

Kantani lienee tullut selväksi: mielestäni kesäajasta tulisi luopua ja pysytellä normaaliajassa ympäri vuoden.

Kesäaikaan 2010 siirrytään maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, joka ensi keväänä osuu päivämäärään 28.3.

4 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. Mia M 21.10.2009 klo 22.37:

    Itse käytän muistisääntönä lausetta ”kesäksi eteen, talveksi taakse”. Vokaaliharmonia helpottaa muistamista. Tästä tuli myös mieleeni toinen (ruuvien, mutterien, yms) kääntämiseen liittyvä muistisääntö: ”right is tight, left is loose”, jota tulee käytettyä aina kun jotain kokoaa tai purkaa.

    Vielä jos joku keksisi muistisäännön siihen mihin suuntaan kelloja käännetään matkustettaessa itään tai länteen, niin jo kävisi elämä helpoksi. Ainakin minä joudun joka kerta pähkäilemään sen vaikeimman kautta.

  2. Niko Lipsanen 22.10.2009 klo 0.37:

    Voihan tuohon matkustamiseenkin muistisääntöjä kehitellä. Sen voisi muistaa vaikka siitä, että on ainakin yksi asia, jossa Ruotsi on Suomea jäljessä.

    Tai sitten, jos on viisarikello, niin muistaa itään mennessä kiertää viisareita myötäpäivään. Jos kellotaulun ajattelee pyöränä, niin silloinhan se perinteisiä karttailmansuuntia ajatellen kiertäisi myötäpäivään käännettynä itään. Ja sitten länteen mennessä taas käännetään vastapäivään, johon suuntaan pyöräkin silloin pyörisi.

    Tuo kuulostaa vaikealta selitettynä, mutta luulen, että sen voi silti hahmottaa mielessään aika selkeästi.

    Tosin aikavyöhykkeeltä toiselle siirtyessään pitää tietää paitsi suunta myös se, kuinka monta tuntia kelloa siirretään. Siihen onkin sitten jo hankalampi keksiä muistisääntöä, joten käytännössä aika pitää jatkossakin tarkistaa jostakin.

  3. Niko Lipsanen 23.10.2009 klo 21.20:

    Puretaan tuo viisarikellon kanssa matkustamisen muistisääntö vielä vähän selkeämpään muotoon:

    Eli jos ajattelee ilmansuunnat kellotaululle niin, että keskiyö on pohjoisessa, niin sitten vain kiertää viisareita joko itään tai länteen riippuen siitä, kumpaan suuntaan on aikavyöhykkeiden välillä matkustamassa.

  4. Mia M 26.10.2009 klo 17.42:

    Joo, pitääkin kokeilla tuota kellosääntöä kun tätä seuraavan kerran pähkäilee. Vaikuttaa ainakin hyvin selkeältä!

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2009 : Talviaika 2009 alkaa sunnuntaina

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan