Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

2.12.2009 klo 17.31 | Niko Lipsanen

dominica karibia politiikka vaalit yhteiskunta

Dominican pääministeri Roosevelt Skerrit (DLP) ilmoitti pari viikkoa sitten, että seuraavat vaalit järjestetään 18.12. tänä vuonna. Dominicalla pääministeri päättää vaalien ajankohdan, mutta takarajana on kuitenkin viiden vuoden pituinen vaalikausi. Takaraja olisi tullut vastaan vasta ensi toukokuussa.

En tiedä, kuinka paljon ennakkoon vaaleista on ilmoitettava, mutta aika viime tipassa niistä tällä kertaa kerrottiin. Kuukausi ei ole pitkä aika valmistautua vaaleihin. Ehdokkaiden asettamiselle takaraja on tänään. Hallitseva Labour-puolue (DLP) on tietysti voinut kulissien takana valmistautua vaaleihin jo pidempään.

Vaaleanpunaisessa talossaan kokoontuva Dominican parlamentti (House of Assembly) on ylipäänsä vähän eriskummallinen viritelmä. Parlamenttiin kuuluu 30 jäsentä, mutta heistä vain 21 valitaan vaaleilla. Loppuja yhdeksää kutsutaan senaattoreiksi. Heistä viisi nimittää tehtäviinsä hallitus ja neljä oppositio.

Se, että parlamentissa istuu jäseniä, joita ei valita vaaleissa, on ainakin minusta varsin epädemokraattista. Dominicalaiset eivät kuitenkaan vaikuta pitävän asiaa ongelmallisena. Menettely mahdollistaa sen, että monet vaalit hävinneistäkin ehdokkaista nousevat parlamenttiin, mutta senaattoreina.

Dominicalla on brittiläisen mallin mukaisesti yhden hengen vaalipiirit. Niinpä puolue voi jäädä ilman edustajaa, vaikka lähes puolet vaalipiirin edustajista kannattaisi sitä. Vuoden 2005 vaaleissa Castle Brucen vaalipiirin paikka ratkesi yhden äänen erolla. Senaattoreilla voidaan tuoda edustaja hävinneillekin, mutta siitä päättäminen ei ole äänestäjien vaan puoluejohdon vallassa. Toinen suosittu tapa on nostaa uusia lupaavia kykyjä senaattoreiksi ja tuoda heille siten näkyvyyttä seuraavia vaaleja varten.

Yhden hengen vaalipiireissä on myös se ongelma, että vaalipiirien asukasmäärät muuttuvat. Jos rajat pidetään ennallaan, kuten Dominicalla on pidetty, pääsee oman edustajan toisissa vaalipiireissä valitsemaan huomattavasti pienempi joukko kuin toisessa. Ei ole järin demokraattista sekään. Toinen vaihtoehto, vaalipiirien rajojen muuttaminen, tarjoaa taas kulloinkin vallassa olevalle puolueelle mahdollisuuden muokata rajoja tarkoitushakuisesti.

Joulukuun vaaleista odotetaan tiukkoja. Hallitseva Labour on ennakkosuosikki, mutta United Workers’ Party (UWP) voi tarjota kovan vastuksen. Labouria rasittavat korruptiosyytökset, mutta toisaalta puolue on Venezuelan ja Kiinan auliilla rahoituksella pystynyt toteuttamaan monia sen suosiota nostavia hankkeita.

Kolmas puolue, Dominica Freedom Party (DFP), putosi viime vaaleissa parlamentin ulkopuolelle. Se voi nyt saada yhden tai ehkä jopa kaksi paikkaa, mutta se ei ole mitenkään varmaa. Jos puolueella käy tuuri, se voi kuitenkin päästä vaa’ankieliasemaan kahden suuremman puolueen väliin.

Ulkopuolisen on vaikea nähdä puolueiden harjoittamassa talouspolitiikassa juurikaan eroa. Kaikki haluavat rakentaa muualta saaduilla rahoilla teitä, kouluja ym. tarvittavaa. Kohteiden tärkeysjärjestyksessä voi olla joitakin eroja, mutta suurin ero on ulkopolitiikassa: siinä, mistä suunnasta niitä rahoja yritetään haalia.

Dominicalla tienvarsien opaskylteissäkin kerrotaan, minkä maan avustusvaroilla ne on pystytetty. Perinteisesti suuntana ovat olleet Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska, mutta Labour on kääntänyt suuntaa. Dominica on lähestynyt erityisesti Venezuelaa ja olikin ensimmäinen englanninkielisen Karibian maista, joka liittyi Chávez-vetoiseen ALBA-liittoumaan. Tämän Venezuela on palkinnut rahoittamalla Petro Caribe -ohjelman kautta teiden, asuntojen ja muiden infrastruktuurihankkeiden toteuttamista.

Chávezin kaltaisten wannebe-diktaattorien ohella lähentymistä on tapahtunut ihan perinteisiinkiin kansanvallan halveksijoihin, kuten Castrojen Kuubaan ja kommunistiseen Kiinaan. Skerrit irtisanoi pääministerikautensa alussa suhteet Taiwaniin, ja siitä lähentyminen eri diktaattoreja kohtaan alkoikin.

Reaalipoliittisesti suunta voi olla hyödyllinen, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Diktaattoreilla on rahaa, eikä kansa pääse valittamaan vastaan, jos niitä rahoja käytetään ulkopolitiikan edistämiseen. Länsimaat olisivat eettisesti kestävämpi yhteistyösuunta, mutta niiltä ei tässä taloudellisessa tilanteessa ole odotettavissa kovin merkittäviä rahavirtoja.

Kaikki dominicalaiset eivät kuitenkaan ole innoissaan venezuelalaisesta ja kiinalaisesta rahasta. Etenkin UWP on kunnostautunut hallituksen arvostelijana. Vaaleissa ratkaistaan Dominican suunta, ja se voi loppujen lopuksi olla pienestä kiinni.

Toisaalta voi käydä kuten Economic Citizenship -ohjelman kanssa. Se siis tarkoittaa käytännössä sitä, että Dominican kansalaisuuden voi ostaa. DFP aloitti ohjelman ollessaan vallassa 80- ja 90-luvuilla. UWP kritisoi ohjelmaa voimakkaasti, mutta päästyään valtaan itse asiassa laajensi sitä. Nyt vallassa on Labour, ja ohjelma on edelleen pystyssä.

Parasta olisi, jos dominicalaiset pystyisivät ottamaan ohjakset omiin käsiinsä ilman jatkuvaa turvautumista ulkopuoliseen apuun. Siksi voisi ainakin pidemmällä tähtäimellä olla hyvä, että Labour häviäisi vaalit. Jos rahahanat ulkoa tyrehtyvät, on pakko keksiä jotakin itse. Me länsimaalaiset voimme tukea sitä esimerkiksi ostamalla Reilun kaupan banaaneja (katso aikaisempi kirjoitukseni).

Kuvassa on pääministeri Roosevelt Skerritin vaalimainos vuodelta 2005. Mainos oli tienvarressa hänen vaalipiirissään Vieille Casessa vielä 30.11.2007, jolloin otin kuvan (kuvan lisenssi).