Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

2.1.2010 klo 8.03 | Niko Lipsanen

keittiö kielet kulttuurit ruoka savo savolaisuus

Tapahtui erään nyt jo kuntakartalta poistuneen maalaiskunnan yläasteella joskus 1980-luvulla:

Kotitaloustunneilla oli tapana jakaa luokka muutamaksi pienemmäksi ryhmäksi, jotka sitten valmistivat kukin osan senkertaisesta ateriakokonaisuudesta. Usein jonkin ryhmän homma meni vähän pieleen – opetteluahan se oli – mutta tällä nimenomaisella kerralla jälkiruokaryhmän tuotos oli harvinaislaatuisen epäonnistunut. Itse asiassa tuotos oli täysin syömäkelvoton.

Opettaja arveli, että syy epäonnistumiseen oli liian suuri leivinjauheen määrä. Jälkiruokaryhmäläiset vakuuttivat kuitenkin laittaneensa sitä ihan ohjeen mukaan. En muista ohjeen vaatimaa määrää, mutta sanotaan nyt vaikka, että se oli ”1 tl”. Ryhmän jäsenet vakuuttivat, etteivät he laittaneet leivinjauhetta kuin yhden tesilitran.

Miksiköhän muuten teelusikan lyhenne on ”tl”, mutta ruokalusikan ”rkl”? Lyhenteitä keksittäessä on selventävän väli-k:n avulla otettu huomioon, että joissakin länsimurteissa ”d” ääntyy ärränä, mutta itämurteiden muunnosta d:stä t:ksi ei ole huomioitu. Epäreilua tuommoinen.

Joka tapauksessa on harhaanjohtavaa, että lusikka lyhennetään samalla tavoin kuin litra. Jos lyhenteet olisivat vaikkapa ”tlus” ja ”rlus”, niin vaaraa litramittoihin sekoittumisesta ei olisi.

Turha tuosta virheestä on kyseisen jälkiruokaryhmän jäseniä syyttää. He vain johdonmukaisesti päättelivät, että jos mittayksikkö päättyy ”l”, niin se tarkoittaa litraa. Koska teralitraa leivinjauhetta ei ollut saatavilla, he päätyivät tesilitraan.

Mainittakoon vielä, että en itse kuulunut kyseiseen ryhmään. En myöskään muista, mistä jälkiruoasta ole kyse. Saattaa myös olla, että leivinjauheen sijaan kyse oli perunajauhosta. Joka tapauksessa emme sillä kertaa jälkiruokaa saaneet.