Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEITA

Esittely Arkisto Aiheet Tilaa!

Käyttökokemuksia Lumix TZ7 -kamerasta

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 25.1.2010 klo 7.06

Aiheet: , , , ,

Bulevardi

Minulla oli aikaisemmin Panasonicin Lumix-sarjan kameramalli DMC-TZ3, johon olin sangen tyytyväinen. Se kuitenkin unohtui jerevanilaisen taksin takapenkille ja jäi sille tielleen.

Lumixin TZ-sarja (Travel Zoom) on sillä välin edennyt jo malliin DMC-TZ7 asti. Ulkoa kamera on hyvin samanlainen kuin TZ3:kin, mutta kuoren sisällä on tapahtunut kehitystä.

Merkittävin uudistus lienee zoomin venyminen molemmista päistään. Pituutta sillä on nyt 25–300 mm (kinovastaavana), mikä on huikea määrä niin pienelle kameralle. Itseäni ilahduttaa etenkin laajakulman leviäminen kolmella millimetrillä. Helsinginkin näkee nyt avarammin silmin, kun kuvaan saa mahtumaan näkymiä, joita aikaisemmin ei voinut tallentaa.

Huomaan ottavani nykyisin entistä harvemmin pystykuvia. Vaakakuvaus on kuin perusasento, pystykuvia tarvitsee kaupunkikuvauksessa lähinnä silloin, kun jokin korkea kohde ei vaakaotokseen mahdu. Laajemmalla objektiivilla tällaisia tilanteita tulee eteen entistä harvemmin.

Videokuvan laatu on kuulemma parantunut. Pitäisi varmaan kokeilla sitäkin. Videokuvaus onnistuu suurimmillaan 848 x 480 pikselin koossa AVCHD Lite -muodossa.

Painikkeet ovat jotakuinkin samoilla kohdilla kuin TZ3:ssakin, joskin videokuvaus on siirretty valintakiekosta omaksi painikkeekseen. Painike on takaseinässä kohdalla, jota tulee liian helposti painettua väärin. Videokuvaus on lähtenyt useamman kerran päälle vahingossa niin itselläni kuin muillakin, joille olen kameran käteen antanut. Itse tuohon varmaan ajastaan tottuu, mutta onhan se vähän hankala, jos haluaa antaa muidenkin ottaa kameralla kuvia.

Kuvien laatu on erinomainen, mutta niin se oli aikaisemmassakin Lumixissani. Edelleen jaksaa hämmästyttää se, kuinka hyviä ilta- ja yökuvia kameralla saa jopa käsivaralta kuvaten. Myös sisätiloissa saa hyviä kuvia ilman salamaa, jos ei aivan pimeää ole.

Matkakameraksi TZ7 on erinomainen. Se on sen verran pieni, että sitä viitsii kantaa mukanaan, mutta riittävän tukeva, että siitä saa otteen. Leveällä laajakulmalla saa niin maisemat kuin sisänäkymätkin hyvin talteen.

Esimerkkinä Panasonic Lumix DMC-TZ7:llä otetusta kuvasta käsivaralla otettu yöotos Bulevardin Erottajan-puoleisesta päästä Helsingissä. Otin kuvan 13.1.2010 (kuvan lisenssi).

Jaa sosiaalisessa mediassa

 

 

Uusimmat kirjoitukset

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulutus - tavaroita ja ostotottumuksia
  • Maantiede - oma tieteenalani
  • Matkat - matkajuttuja ja valokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Ruoka - syömistä ja juomista
  • Savolaisuus - heimoasiaa
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muita nettijuttuja
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

 

TWITTER @nlipsane

    Keskustelu

    Tähän kirjoitukseen on jätetty yksi kommentti tai paluuviite. Jatka ihmeessä keskustelua!

    1. Jyri Väätäinen 9.4.2011 klo 23.29:

      Hyvä laatu tuossa kamerassa. Itse käytän Canon EOS 1000D:ää, mutta se on aika iso, eikä jaksa koko ajan kantaa mukanaan.

    Kirjoita kommentti

     

    Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

    Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2010/01/panasonic-lumix-dmc-tz7/trackback (?)