ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Veli-Pekka Tynkkynen hyökkää hatarin perustein

Ateistit ovat viime aikoina aktivoituneet vilkkaaseen lähetystyöhön. Eniten näkyvyyttä saivat kesällä muutaman bussin kylkeen ostetut bannerit, mutta lähetystyö jatkuu aktiivisesti niin blogeissa, keskustelupalstoilla kuin lehtien yleisönosastoilla.

Yksi aktiivisista lehtikirjoittelijoista on maantieteilijä Veli-Pekka Tynkkynen. Puolitoista viikkoa sitten Etelä-Saimaa julkaisi hänen kirjoituksensa Uskonto, valta ja hyvinvointiyhteiskunta. Kirjoitus on alla lainattuna pätkissä. Omat kommenttini olen kirjoittanut lainausten väliin.

VIIME AIKOINA mediassa on keskusteltu kiivaasti koulun elämänkatsomusaineiden sisällöstä, etenkin mahdollisesta uskonnonopetuksen muuttamisesta uskontotiedoksi. Kirkko on vastustanut ehdotusta vaatien jopa tiukempaan raamattuoppiin sidotun uskonnonopetuksen lisäämistä.

Vapaa-ajattelijat puolestaan pelkäävät kaikille yhteisen uskontotiedon olevan nykyinen uskonto-oppiaine uusissa vaatteissa. He tavoittelevat kaikille yhteistä, eri maailmankatsomuksia tasaveroisesti käsittelevää oppiainetta.

Tynkkynen aloittaa kirjoituksensa ikään kuin aikoisi käsitellä eri näkemyksiä tasapuolisesti, eli kirkko toisaalta jotakin ja vapaa-ajattelijat taas toisaalta jotakin muuta. Tasapuolisuus on kuitenkin vain näennäistä. Sen tarkoitus lienee lähinnä luoda lukijalle kuva ulkopuolisesta tarkkailijasta.

Miksi paikallisdemokratiasta ja vallasta kiinnostunut maantieteilijä pohtisi nuortemme moraalikasvatuksen sisältöä? Perinteisesti uskonnon ja maailmankatsomuksen kysymykset on rajattu oman tutkimusalani, alue- ja kaupunkisuunnittelun ulkopuolelle.

Seuraavaksi Tynkkynen tuo esiin olevansa tutkija, siis varteenotettava henkilö, joka on kiinnostunut nuorten moraalikasvatuksesta. Tämä vahvistaa kirjoituksen alun puolueetonta sävyä, sillä juuri sellaistahan tutkijalta voi odottaa (jotta asia tulisi varmasti selväksi, hän myös allekirjoittaa kirjoituksen tutkijatohtorina).

Samaan aikaan, kun eri kirkkokuntien piispat ja lehtien päätoimittajat peräänkuuluttavat pronssi- ja rautakautiseen moraalikoodistoon perustuvan uskonnonopetuksen merkitystä kulttuuritaustamme ymmärtämisessä, yhteiskunnassamme on käynnissä individualisoitumiskehitys ja yhteisistä asioista vieraantuminen.

Aloitetaan tuosta pronssi- ja rautakautisuudesta.

Kristinuskon eettinen sisältö pohjautuu valtaosin Jeesuksen ja hänen seuraajiensa opetuksiin. Jeesus eli eteläisessä Levantissa, jossa rautakauden katsotaan lähteestä riippuen päättyneen joko babylonialais- tai persialaisvalloitukseen, jotka molemmat tapahtuivat 500-luvulla eaa. Esimerkiksi Bostonin yliopiston kanaanilaisten, israelilaisten ja muiden saman seudun kansojen muinaishistoriaa käsittelevässä tutkimusprojektissa rautakausi ajoitetaan välille 1200–550 eaa.

Jeesus eli roomalaisaikana ajanlaskun alkuvuosikymmeninä. Kristinuskon moraalikoodiston väittäminen rautakautiseksi, puhumattakaan pronssikautisuudesta, on siis jotakuinkin sama, kuin pitäisi nykysuomalaista maailmankuvaa keskiaikaisena.

Kehityksen voi nähdä vapauttavana, mutta erityisesti yhteiskunnallisen vallankäytön näkökulmasta trendissä on myös vahvasti negatiivisia piirteitä, esimerkkeinä kunnallisvaalien laskevat äänestysprosentit ja vaikeudet mobilisoida ihmisiä osallistumaan omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Aiheellisesti voi kysyä, mitä hyvinvointiyhteiskunnasta jää jäljelle, jos paikallisdemokratiasta ei olla kiinnostuneita. Ainakin valta yhteisten asioiden hoitamisessa luisuu entistä pienemmälle piirille.

VÄITÄN, että uskonnonopetuksen erittäin laajan oppimäärän kautta lapsille opetetaan kritiikitöntä auktoriteettiuskoa, joka osaltaan mahdollistaa yhteiskunnallisen passivoitumisen. Uskonto jättää lapsillemme mahdollisuuden omaksua fatalistinen kuva maailmasta: kristinuskon moraali- ja pelastusopin syvin sanoma on lopulta se, että kaikki on puolestasi etukäteen Jumalan luomaa ja päättämää, joten maailmaa ei kannata itse vaivautua aktiivisesti muuttamaan.

Yhteisistä asioista ei siis olla yhtä kiinnostuneita kuin ennen. Kunnallisvaaleissakin äänestetään vähemmän. Jollakin erikoisella tempulla Veli-Pekka Tynkkynen väittää, että se johtuisi koulujen uskonnonopetuksesta. Mitään omaa väittämistään kummempaa kytköstä hän ei esitä. Hän kyllä väittää, että uskonnon kautta ”lapsille opetetaan kritiikitöntä auktoriteettiuskoa” ja esittää oman erikoisen tulkintansa kristillisestä moraali- ja pelastusopista, mutta jättää niiden kytkökset paikallisdemokratiaan hyvin ohueksi heitoksi.

Argumentin voi itse asiassa kääntää päälaelleen. Kunnallisvaalien korkein äänestysprosentti saavutettiin vuoden 1964 vaaleissa. Silloiset äänestäjät olivat käyneet koulunsa 1950-luvulla tai sitä ennen. Onko Tynkkysellä sellainen käsitys, että uskonnon opetus oli tuolloin vähemmän auktoriteettiuskoista kuin myöhemmin?

Vai olisiko uskonto yksi niistä ”yhteisistä asioista”, joista ihmiset ovat vieraantuneet? Kunnallisvaalien äänestysprosentit näyttävät kovasti menevän samaan suuntaan kuin luterilaisen kirkon jäsenten osuus väestöstä eikä päinvastoin, kuten Tynkkysen argumentoinnin pohjalta voisi luulla.

Kirkolliset piirit kiistävät uskonnon passivoivan vaikutuksen vedoten luterilaiseen työetiikkaan. Tämä etiikka on kuitenkin synnytetty raamatullisten helvetti- ja paratiisikäsitteiden avulla, eikä pelkoa voi pitää kovin hyvänä omatoimisuuden lähteenä. Uskonnonopetusta puolustetaan myös sanomalla, että yhteiskuntaa käsitellään jo historiassa, maantiedossa sekä filosofiassa.

Olkinukke on varsin kätevä argumentaatiotapa. Kun määrittelee itse, mitä mieltä vastapuoli on ja vielä muotoilee asian sopivan yksinkertaiseksi, niin onkin jo huomattavasti helpompi vastata itse.

Uskonnottomien elämänkatsomustiedon rinnalla uskonto on kuitenkin ainoa oppiaine, jossa ihmisyys ja yhteiskunta linkitetään eriteltynä moraalisiin kysymyksiin. Uskonnolla on siis monopoli moraalisten pohdintojen osalta, millä on merkittävä vaikutus koululaisten maailmankuvan rakentumiseen.

Filosofiasta voisi minun puolestani tehdä pakollisen oppiaineen. Ei-uskonnollisia eettisiä oppeja voitaisiin käsitellä siellä. Joka tapauksessa kristillisen etiikan hyvä tuntemus on länsimaissa olennaista. Vaikka ei uskoisikaan, niin sen kulttuurinen merkitys on joka tapauksessa niin valtava, ettei länsimaista yhteiskuntaa voi ymmärtää ilman sitä.

DOGMEISTA vapaa kriittinen ajattelu on keskeinen innovatiivisen yksilön ja luovan yhteiskunnan ominaisuus. Itse opiskelin koulussa uskontoa, joten olen vakuuttunut, että elämänkatsomustiedon kaltainen oppiaine antaa yksilöllistyvän yhteiskunnan haasteisiin ja nuortemme moraaliseen kasvuun paremmat eväät kuin uskonnonopetus.

Tarjoaako Tynkkynen siis elämänkatsomustietoa dogmeista vapaana vaihtoehtona? Hänen argumentaationsa lienee tarkoituksellisesti epäselvää, jotta siihen olisi hankala tarttua, mutta siltä tuo lähinnä kuulostaa. Kuitenkin hän itse kirjoittaa aikaisemmassa mielipidekirjoituksessaan, että elämänkatsomustiedossa ”sitoudutaan humanismiin” (AL 16.10.09, lyhentämätön versio pdf-tiedostona). Onko se nyt siis dogmitonta vaiko ei?

”Dogmi” tarkoittaa opinkappaletta. Vaikka se yleensä esiintyykiin uskonnollisissa yhteyksissä, voidaan dogmeista puhua minkä tahansa oppijärjestelmän yhteydessä. Jokaisella eettisellä järjestelmällä on jotkin opinkappaleet, joihin järjestelmä perustuu. Siksi on mieletöntä peräänkuuluttaa dogmitonta kriittistä ajattelua.

Olisin viidennellä luokalla ennemmin halunnut kuulla ”toisen kohtaamisesta ja hänen asemaansa asettautumisesta” kuin ”alku- ja patriarkkakertomuksista”. Lukiossa olisin mieluummin perehtynyt teemaan ”maalliset ja uskonnolliset katsomukset maailmankuvan perustana: tieteiden, näennäistieteiden ja uskontojen rajankäynti” kuin ”kristilliseen käsitykseen Jumalasta, ihmisestä, luonnosta ja pelastumisesta”.

Vertaamalla opetussuunnitelmia opetushallituksen internet-sivuilla kukin voi muodostaa oman näkemyksen näiden aineiden moraalista kasvua ja yhteiskunnallista vastuuta edistävistä piirteistä. Etenkin niitä perheitä kannustan tähän, joissa harkitaan eroamista tai on erottu kirkosta, mutta perheen koululaiset kuuluvat edelleen tottumuksesta kirkkoon.

Tynkkynen taitaa luottaa, ettei moni oikeasti käy vertaamassa opetussuunnitelmia, sillä eipä niistä mitään erityisen ihmeellistä löydy. Laitan tähän esimerkin vuoksi linkit vuosiluokkien 6–9 opetussuunnitelmien perusteisiin: evankelisluterilainen uskonto ja elämänkatsomustieto.

Itse hän yrittää poimia vertauspareiksi esimerkkejä, joissa uskonnonopetus asettuisi mahdollisimman epäilyttävään valoon. Hän kuitenkin epäonnistuu siinä surkeasti: niin alku- ja patriarkkakertomukset kuin kristilliset käsitykset Jumalasta, ihmisestä, luonnosta ja pelastumisesta kuuluvat länsimaisen ihmisen yleissivistykseen. Suomalaisista yli 80 prosenttia kuuluu kristillisiin kirkkoihin. Kristinusko on siksi ilmiö, jota myös uskonnottomien on syytä ymmärtää.

Viidesosa suomalaisista ei kuulu kirkkoon, mutta edelleen noin 95 prosenttia koululaisista opiskelee uskontoa, mikä hidastaa elämänkatsomustieto-aineen kehitystä.

Humanistiliittoon kuuluu noin sata jäsentä (Wikipedian mukaan; en löytänyt tietoa liiton omilta sivuilta) ja silti humanismiin sitoutunutta elämänkatsomustietoa opiskelee kolme prosenttia koululaisista. Kummassakohan on suurempi epäsuhta?

Yhteenvetona voi lähinnä todeta, että varsin heppoisat argumentit Veli-Pekka Tynkkynen mielipidekirjoitukseensa valitsi. Kytkös paikallisdemokratian rapautumisen ja dogmaattisen uskonnonopetuksen välillä jäi vihjailujen asteelle. Loppu on sillisalaattia, johon haetaan argumentteja vähän sieltä sun täältä, mutta kovin vähän jää lopulta käteen.

Veli-Pekka Tynkkysen vastaus kirjoitukseen on blogin kommenteissa.

Tähän artikkeliin on jätetty 7 kommenttia ja/tai paluuviitettä. Liity mukaan keskusteluun!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 30.1.2010 klo 14.10:

    Veli-Pekka Tynkkynen laati tähän kirjoitukseen vastineen, joka on ladattavissa Word-tiedostona. Muunnan sen lähiaikoina html-muotoiseksi, jotta se on nähtävissä myös tällä sivulla ilman tarvetta avata erillistä tekstinkäsittelytiedostoa.

  2. Niko Lipsanen 30.1.2010 klo 18.53:

    Tynkkynen vastaa kritiikkiin

    Alla on Veli-Pekka Tynkkysen vastaus tähän blogikirjoitukseen (ladattavissa yllä myös .doc-muotoisena). Tynkkysen alkuperäisestä lehtijutusta olevat pätkät ovat sisennettyinä lainauksina. Oma blogitekstini on normaalifontilla sisentämättömänä ja Tynkkysen vastaukset lihavoituna tekstinä.

    Yksi aktiivisista lehtikirjoittelijoista on maantieteilijä Veli-Pekka Tynkkynen. Puolitoista viikkoa sitten Etelä-Saimaa julkaisi hänen kirjoituksensa Uskonto, valta ja hyvinvointiyhteiskunta. Kirjoitus on alla lainattuna pätkissä. Omat kommenttini olen kirjoittanut lainausten väliin.

    VIIME AIKOINA mediassa on keskusteltu kiivaasti koulun elämänkatsomusaineiden sisällöstä, etenkin mahdollisesta uskonnonopetuksen muuttamisesta uskontotiedoksi. Kirkko on vastustanut ehdotusta vaatien jopa tiukempaan raamattuoppiin sidotun uskonnonopetuksen lisäämistä.

    Vapaa-ajattelijat puolestaan pelkäävät kaikille yhteisen uskontotiedon olevan nykyinen uskonto-oppiaine uusissa vaatteissa. He tavoittelevat kaikille yhteistä, eri maailmankatsomuksia tasaveroisesti käsittelevää oppiainetta.

    Tynkkynen aloittaa kirjoituksensa ikään kuin aikoisi käsitellä eri näkemyksiä tasapuolisesti, eli kirkko toisaalta jotakin ja vapaa-ajattelijat taas toisaalta jotakin muuta. Tasapuolisuus on kuitenkin vain näennäistä. Sen tarkoitus lienee lähinnä luoda lukijalle kuva ulkopuolisesta tarkkailijasta.

    Miksi paikallisdemokratiasta ja vallasta kiinnostunut maantieteilijä pohtisi nuortemme moraalikasvatuksen sisältöä? Perinteisesti uskonnon ja maailmankatsomuksen kysymykset on rajattu oman tutkimusalani, alue- ja kaupunkisuunnittelun ulkopuolelle.

    Seuraavaksi Tynkkynen tuo esiin olevansa tutkija, siis varteenotettava henkilö, joka on kiinnostunut nuorten moraalikasvatuksesta. Tämä vahvistaa kirjoituksen alun puolueetonta sävyä, sillä juuri sellaistahan tutkijalta voi odottaa (jotta asia tulisi varmasti selväksi, hän myös allekirjoittaa kirjoituksen tutkijatohtorina).

    Tavoitteeni näillä kahdella johdantokappaleella oli yksinkertaisesti tuoda esiin keskustelun tausta – kirkko sitä, vapaa-ajattelijat tätä – sekä korostaa kaupunkisuunnittelun ja paikallisdemokratian tutkijana tuovani tähän, perinteisesti rajatulle teologi-piirille sallittuun teemaan, ja siten tabuun, uudenlaisen näkökulman. En yritä lainkaan peitellä kantaani uskontokriittisenä tutkijana, joten tuo tasapuolisuuden tavoittelu ei pidä paikkaansa. Sen käsittää jokainen, joka lukee juttuni kokonaan, eikä kuin piru raamattua kohta kerrallaan.

    Jokaisella tutkijalla on oma yhteiskunnallinen agendansa, sitä et voi kohdallasikaan kiistää. Vallankäyttö tapahtuu aihe- ja metodologiavalinnoilla, mutta myös oman position luoman näkemyksen/maailmankuvan kautta. Tämän piilottaminen on vallankäyttöä, jos mikä. Sinunkin luterilais-oikeistolainen taustasi on hyvä juttujesi lukijoiden saada tietää, kun kirjoitat. Tämä pätee minusta sekä akateemiseen kirjoittamiseen että yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun.

    Samaan aikaan, kun eri kirkkokuntien piispat ja lehtien päätoimittajat peräänkuuluttavat pronssi- ja rautakautiseen moraalikoodistoon perustuvan uskonnonopetuksen merkitystä kulttuuritaustamme ymmärtämisessä, yhteiskunnassamme on käynnissä individualisoitumiskehitys ja yhteisistä asioista vieraantuminen.

    Aloitetaan tuosta pronssi- ja rautakautisuudesta.

    Kristinuskon eettinen sisältö pohjautuu valtaosin Jeesuksen ja hänen seuraajiensa opetuksiin. Jeesus eli eteläisessä Levantissa, jossa rautakauden katsotaan lähteestä riippuen päättyneen joko babylonialais- tai persialaisvalloitukseen, jotka molemmat tapahtuivat 500-luvulla eaa. Esimerkiksi Bostonin yliopiston kanaanilaisten, israelilaisten ja muiden saman seudun kansojen muinaishistoriaa käsittelevässä tutkimusprojektissa rautakausi ajoitetaan välille 1200–550 eaa.

    Jeesus eli roomalaisaikana ajanlaskun alkuvuosikymmeninä. Kristinuskon moraalikoodiston väittäminen rautakautiseksi, puhumattakaan pronssikautisuudesta, on siis jotakuinkin sama, kuin pitäisi nykysuomalaista maailmankuvaa keskiaikaisena.

    Hienoa, että tunnustat kristinuskon moraalin olevan erittäin vanhaa perua! Sitä ajoin kirjoituksellanikin takaa – en tarkkaa radiohiiliajoitusta. Se, edustaako kristinuskon moraalioppi pronssi- tai rautakautista maailmaa ja onko vanha testamentti nyt sitten tarkasti ottaen syntynyt puhuttuna perinteenä ja myöhemmin kirjoitettu pronssi- vai rautakaudella, on asian, kirjoitukseni sanoman kannalta kokolailla merkityksetöntä.

    Toiseksi, vaikka kuinka yrität vuosilukujargonillasi korostaa kristinuskon olevan ”moderni” uskonto ja moraalikoodisto, sen opeista, ihmeteoista ja niihin liitetyistä moraalinormeista merkittävä osa on muista, kauan ennen oletetun Jeesuksen aikaa harjoitetuista polyteistisistä uskonnoista ammennettuja – aivan kuten suurin osa kristillisistä juhlapyhistäkin. Eli vaikka kuinka yrität hilata raamatun moraalisanomaa uudenaikaisemmaksi, se ei siksi muutu. Ja ilman muuta tavoitteeni on osoittaa kristinuskon moraaliopin olevan epäilyttävä ja erittäin kaukana nyky-yhteiskuntamme moraalista. Sitä se on etenkin ja erityisesti maantieteilijän silmin.

    Vanhan testamentin – siis takuulla pronssikaudella syntyneen tarinan – luomisen, perisynnin ja 10 käskyn sekä muiden ”totuuksien” sekä julmien tarinoiden iskostaminen lasten mieliin aloitetaan muuten aivan peruskoulun ensimmäiseltä luokalta. Tai oikeammin jo nelivuotiaana, jolloin kirkko lähettää kastetuille lapsille raamatun kuvakirjana. Tälle kirjalle muuten sensuuriviranomaiset laittaisivat oitis K-15 leiman, jos kuvakirjan kuvat muutettaisiin piirretyksi elokuvaksi (lukija: jos luulet puhuvani Aatamista ja Eevasta – olet epäeettisen uskontosi sokaisema). Mutta eihän moraalin ylintä tasoa edustavalle pyhälle kirjalle saa tällaista asetettua, mikä osoittaa uskonnon olevan maallistuneessa Suomessakin lain ja aidosti moraalisen yhteiskuntamme kritiikin tavoittamattomissa.

    On siis epärehellistä väittää, että kristinuskon opin, niin kuin se kouluissa lapsille opetetaan, olevan ajallisesti nykyistä maailmaamme lähellä. Minusta siis tuntuu, että heittosi ”nykysuomalainen maailmankuva on keskiaikainen” pikemminkin todistaa, että itse pelaat aikakausilla, puuttumatta itse asiaan – nyky-yhteiskunnan ja raamatun moraaliopin valovuosien eroon.

    Kehityksen voi nähdä vapauttavana, mutta erityisesti yhteiskunnallisen vallankäytön näkökulmasta trendissä on myös vahvasti negatiivisia piirteitä, esimerkkeinä kunnallisvaalien laskevat äänestysprosentit ja vaikeudet mobilisoida ihmisiä osallistumaan omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

    Aiheellisesti voi kysyä, mitä hyvinvointiyhteiskunnasta jää jäljelle, jos paikallisdemokratiasta ei olla kiinnostuneita. Ainakin valta yhteisten asioiden hoitamisessa luisuu entistä pienemmälle piirille.

    VÄITÄN, että uskonnonopetuksen erittäin laajan oppimäärän kautta lapsille opetetaan kritiikitöntä auktoriteettiuskoa, joka osaltaan mahdollistaa yhteiskunnallisen passivoitumisen. Uskonto jättää lapsillemme mahdollisuuden omaksua fatalistinen kuva maailmasta: kristinuskon moraali- ja pelastusopin syvin sanoma on lopulta se, että kaikki on puolestasi etukäteen Jumalan luomaa ja päättämää, joten maailmaa ei kannata itse vaivautua aktiivisesti muuttamaan.

    Yhteisistä asioista ei siis olla yhtä kiinnostuneita kuin ennen. Kunnallisvaaleissakin äänestetään vähemmän. Jollakin erikoisella tempulla Veli-Pekka Tynkkynen väittää, että se johtuisi koulujen uskonnonopetuksesta. Mitään omaa väittämistään kummempaa kytköstä hän ei esitä. Hän kyllä väittää, että uskonnon kautta ”lapsille opetetaan kritiikitöntä auktoriteettiuskoa” ja esittää oman erikoisen tulkintansa kristillisestä moraali- ja pelastusopista, mutta jättää niiden kytkökset paikallisdemokratiaan hyvin ohueksi heitoksi.

    Argumentin voi itse asiassa kääntää päälaelleen. Kunnallisvaalien korkein äänestysprosentti saavutettiin vuoden 1964 vaaleissa. Silloiset äänestäjät olivat käyneet koulunsa 1950-luvulla tai sitä ennen. Onko Tynkkysellä sellainen käsitys, että uskonnon opetus oli tuolloin vähemmän auktoriteettiuskoista kuin myöhemmin?

    Vai olisiko uskonto yksi niistä ”yhteisistä asioista”, joista ihmiset ovat vieraantuneet? Kunnallisvaalien äänestysprosentit näyttävät kovasti menevän samaan suuntaan kuin luterilaisen kirkon jäsenten osuus väestöstä eikä päinvastoin, kuten Tynkkysen argumentoinnin pohjalta voisi luulla.

    Yhteisistä, samoista ja kaikkia yhdistävistä asioista ei olla yhtä kiinnostuneita kuin ennen – se on fakta. Toisen maailmansodan jälkeisessä, vielä pitkälle agraarissa Suomessa elettiinkin kommunitaristisissa kyläyhteisöissä ja pikkukaupungeissa. Jällenrakennusajan demokratiaan ja modernin projektiin kuului velvollisuus mm. äänestää. Uskon kyllä kirkon saarnanneen kansalaisvelvollisuuksien täyttämisen puolesta. En esittänytkään, että uskonto ja sen opetus olisi meidät nykyiseen tilanteeseen tuonut, vaan yhteiskunnan muutos, jonka otan tosiasiana. Nyky-yhteiskunta on siten varsin erilainen ja siihen pohjaankin argumenttini, johon kuului alun perin muun muassa seuraava pätkä, joka jäi kirjoituksestani tilanpuutteen takia pois:

    ”Ongelmaa ei voi tietenkään pelkistää suomalaiseen kouluopetukseen. Merkittävän tuen tähän kehitykseen tuo yltiöuskonnollisuudesta ja pseudotieteestä ammentava yhdysvaltalainen ”terrorisminvastaisen sodan” värittämä populaarikulttuuri. Nuorten suosiman MTV -musiikkikanavan vuosittaisissa palkintogaaloissa ei aiemmin kuulunut Thank god! -huutoja, mutta nyky-diivoille uskonnollisuudesta on tullut myyntivaltti, jonka julkituomisesta kilpaillaan. Pelkään, että tämä kulttuuri-ilmiö suotautuu yhtä huomaamattomasti suomalaisten nuorten maailmaan kuin yhdysvaltalaisten kreationistien vaalima pseudotieteellinen ”älykäs suunnittelu” suomalaiseen tiedemaailmaan.”

    Jälkimoderni, maallistunut yhteiskuntamme on kuitenkin yksilön itsemääräämisoikeuden kannalta takuulla vapaampi kuin sotienjälkeinen vahvasti luterilainen Suomi – ja hyvä niin. Kouluopetuksemme, erityisesti uskonto, ei vain enää vastaa tähän vapautuneen yhteiskuntamme moraalisen kasvatuksen tarpeeseen. Tällä haluan sanoa sen, että Suomessa, jossa merkittävä osa ihmisistä aidosti uskoi kristinuskoon (aika ennen 1960 -lukua) uskonnon opetus on todennäköisesti edistänytkin mallikansalaisuutta. Puhun kirjoituksessa kuitenkin nyky-Suomesta, missä alle 80 % väestöstä kuuluu kirkkoon, suurin osa kansalaisista on ns. kulttuurikristittyjä eli ”juhlii” kirkollisina pyhinä eikä muuta, kun taas esimerkiksi koululaisista vain 40% sanoo uskovansa yliluonnolliseen. Väitän siis edelleen, että jälkimodernissa (vrt. ed. populaarikulttuuri -viittaus) ja maallistuneessa Suomessa uskonnon opetus jättää mahdollisuuden omaksua auktoriteettikritiikitön ja etenkin eri äärilahkojen myötä passiivinen kansalaisen rooli. Yliluonnollisesta opettaminen muuten tieteeseen perustuvassa koulutusjärjestelmässä luo myös pohjan kaikelle muulle, perinteisten uskontojen ulkopuolisten mutta perusteiltaan samanlaisten yliluonnollisten satujen kritiikittömälle omaksumiselle. Puhun ”taika”uskosta, astrologiasta, scientologiasta sekä muusta New Wave -hömpötyksestä.

    Kirkolliset piirit kiistävät uskonnon passivoivan vaikutuksen vedoten luterilaiseen työetiikkaan. Tämä etiikka on kuitenkin synnytetty raamatullisten helvetti- ja paratiisikäsitteiden avulla, eikä pelkoa voi pitää kovin hyvänä omatoimisuuden lähteenä. Uskonnonopetusta puolustetaan myös sanomalla, että yhteiskuntaa käsitellään jo historiassa, maantiedossa sekä filosofiassa.

    Olkinukke on varsin kätevä argumentaatiotapa. Kun määrittelee itse, mitä mieltä vastapuoli on ja vielä muotoilee asian sopivan yksinkertaiseksi, niin onkin jo huomattavasti helpompi vastata itse.

    Mitä, jos kuitenkin vastaisit pointtiini eli siihen, onko paratiisilla ja helvetillä kiristäminen hyvä tapa edistää aktiivista kansalaisuutta ja omatoimisuutta, etkä heiluttaisi heinäseivästäsi?

    Uskonnottomien elämänkatsomustiedon rinnalla uskonto on kuitenkin ainoa oppiaine, jossa ihmisyys ja yhteiskunta linkitetään eriteltynä moraalisiin kysymyksiin. Uskonnolla on siis monopoli moraalisten pohdintojen osalta, millä on merkittävä vaikutus koululaisten maailmankuvan rakentumiseen.

    Filosofiasta voisi minun puolestani tehdä pakollisen oppiaineen. Ei-uskonnollisia eettisiä oppeja voitaisiin käsitellä siellä. Joka tapauksessa kristillisen etiikan hyvä tuntemus on länsimaissa olennaista. Vaikka ei uskoisikaan, niin sen kulttuurinen merkitys on joka tapauksessa niin valtava, ettei länsimaista yhteiskuntaa voi ymmärtää ilman sitä.

    Kristillisten tarinoiden tunteminen – ilman, että yliluonnollinen sotketaan asiaan – on ilman muuta tärkeää. Se on sitä ihan kulttuuriperinnön kannalta sekä kielessämme viljalti esiintyvien sanontojen ymmärtämisen takia. Tämänkin vastineen taidat ottaa Jobinpostina…

    DOGMEISTA vapaa kriittinen ajattelu on keskeinen innovatiivisen yksilön ja luovan yhteiskunnan ominaisuus. Itse opiskelin koulussa uskontoa, joten olen vakuuttunut, että elämänkatsomustiedon kaltainen oppiaine antaa yksilöllistyvän yhteiskunnan haasteisiin ja nuortemme moraaliseen kasvuun paremmat eväät kuin uskonnonopetus.

    Tarjoaako Tynkkynen siis elämänkatsomustietoa dogmeista vapaana vaihtoehtona? Hänen argumentaationsa lienee tarkoituksellisesti epäselvää, jotta siihen olisi hankala tarttua, mutta siltä tuo lähinnä kuulostaa. Kuitenkin hän itse kirjoittaa aikaisemmassa mielipidekirjoituksessaan, että elämänkatsomustiedossa ”sitoudutaan humanismiin” (AL 16.10.09, lyhentämätön versio pdf-tiedostona). Onko se nyt siis dogmitonta vaiko ei?

    ”Dogmi” tarkoittaa opinkappaletta. Vaikka se yleensä esiintyykiin uskonnollisissa yhteyksissä, voidaan dogmeista puhua minkä tahansa oppijärjestelmän yhteydessä. Jokaisella eettisellä järjestelmällä on jotkin opinkappaleet, joihin järjestelmä perustuu. Siksi on mieletöntä peräänkuuluttaa dogmitonta kriittistä ajattelua.

    Elämänkatsomustieto on rakennettu kootusti nyky-yhteiskunnassamme laajasti hyväksytyistä moraalisista käsityksistä ja teorioista eli se tukeutuu filosofiaan, psykologiaan, kulttuurintutkimukseen, maantieteeseen sekä muun muassa oikeustieteeseen. Siinä mielessä se ei ole mihinkään yhteen dogmiin sidottu, kuten (kristin)usko. Minusta väitteesi, että nyky-yhteiskunnan moninaisuus voitaisiin kuvata jonkun dogmaattisen opinkappaleen mukaiseksi, on suorastaan vale. Liekö taustalla tyypillinen oikeistouskovaisten arkaainen yritys leimata ateistit vasemmistolaisiksi ja elämänkatsomustieto tämän poliittisen kannan edistäjäksi? Kehotan astumaan sieltä menneiden vuosien luterilaisesta Suomesta ihan tänne nykypäivään, missä ani harva näkee yhteyden uskon/maailmankatsomuksen ja poliittisen kannan välillä.

    Tärkeää on myös se, että aivan keskeisenä ET:ssä on ystävyyden ja empaattisuuden korostaminen opeteltaessa toisen ihmisten kunnioittamista. (Huom! Ilman minkäänlaisia alkuoletuksia, kuten ”’syntinenkin’ ansaitsee inhimillisen kohtelun.”) Nämä ovat minusta asioita, jotka tulisi meidän koulukiusattujen maassamme nostaa 1-5 luokan opetuksessa aivan ykköskysymykseksi. Ekaluokkalaiselle (tai sille parka nelivuotiaalle!) kertominen alku- ja patriarkkakertomuksista, terveen seksuaalisen itsetunnon kehittymisen kannalta vahingollisesta perisynnistä, vedenpaisumuksesta, jossa jumala murhaa lähes koko ihmiskunnan, saatikka Goljatin sekä Jeesuksen yksityiskohtaisesta verisestä tappamisesta on empatiakyvyn kehittymisen kannalta suorastaan turmiollista.

    Olisin viidennellä luokalla ennemmin halunnut kuulla ”toisen kohtaamisesta ja hänen asemaansa asettautumisesta” kuin ”alku- ja patriarkkakertomuksista”. Lukiossa olisin mieluummin perehtynyt teemaan ”maalliset ja uskonnolliset katsomukset maailmankuvan perustana: tieteiden, näennäistieteiden ja uskontojen rajankäynti” kuin ”kristilliseen käsitykseen Jumalasta, ihmisestä, luonnosta ja pelastumisesta”.

    Vertaamalla opetussuunnitelmia opetushallituksen internet-sivuilla kukin voi muodostaa oman näkemyksen näiden aineiden moraalista kasvua ja yhteiskunnallista vastuuta edistävistä piirteistä. Etenkin niitä perheitä kannustan tähän, joissa harkitaan eroamista tai on erottu kirkosta, mutta perheen koululaiset kuuluvat edelleen tottumuksesta kirkkoon.

    Tynkkynen taitaa luottaa, ettei moni oikeasti käy vertaamassa opetussuunnitelmia, sillä eipä niistä mitään erityisen ihmeellistä löydy. Laitan tähän esimerkin vuoksi linkit vuosiluokkien 6–9 opetussuunnitelmien perusteisiin: evankelisluterilainen uskonto ja elämänkatsomustieto.

    Itse hän yrittää poimia vertauspareiksi esimerkkejä, joissa uskonnonopetus asettuisi mahdollisimman epäilyttävään valoon. Hän kuitenkin epäonnistuu siinä surkeasti: niin alku- ja patriarkkakertomukset kuin kristilliset käsitykset Jumalasta, ihmisestä, luonnosta ja pelastumisesta kuuluvat länsimaisen ihmisen yleissivistykseen. Suomalaisista yli 80 prosenttia kuuluu kristillisiin kirkkoihin. Kristinusko on siksi ilmiö, jota myös uskonnottomien on syytä ymmärtää.

    Ei elämänkatsomustiedon sisältö varmaan sinunlaiselle uskovalle ihmiselle avaudukaan. Kehotinkin opetussuunnitelmien vertailuun niitä, jotka ovat kirkon jäseninä tottumuksesta, eivätkä siis aidosti usko kristillisiin oppeihinne. Tästä voit kuitenkin käydä katsomassa vapaa-ajattelijoiden silmälasien läpi tulkittuna ET:n hyviä puolia (http://www.et-opetus.fi/index.php/et-uskonto) – jos vaikka joku päivä tulet toisiin ajatuksiin.

    Viidesosa suomalaisista ei kuulu kirkkoon, mutta edelleen noin 95 prosenttia koululaisista opiskelee uskontoa, mikä hidastaa elämänkatsomustieto-aineen kehitystä.

    Humanistiliittoon kuuluu noin sata jäsentä (Wikipedian mukaan; en löytänyt tietoa liiton omilta sivuilta) ja silti humanismiin sitoutunutta elämänkatsomustietoa opiskelee kolme prosenttia koululaisista. Kummassakohan on suurempi epäsuhta?

    Mitä tekemistä jollakin humanistiliitolla tai vapaa-ajattelijoilla on tässä asiassa? Näytät väittävän, että kirkosta eroamisen väistämättömänä seurauksena tulisi olla jäsenyys näissä järjestöissä? Aika paksua! Epäsuhta on siinä, että ET:tä opiskelee vain 3 prosenttia (vaikkakin luku on jatkuvassa kasvussa), vaikka kirkon ulkopuolella elää jo viidennes suomalaisista. Siis tätä 17 % ajoin takaa, vaikka ei matematiikka tässä niin yksinkertaista olekaan. Ja etenkin sitä laajaa, noin 40-50 % osuutta kansasta, joka on mukana, vaikkei usko.

    Yhteenvetona voi lähinnä todeta, että varsin heppoisat argumentit Veli-Pekka Tynkkynen mielipidekirjoitukseensa valitsi. Kytkös paikallisdemokratian rapautumisen ja dogmaattisen uskonnonopetuksen välillä jäi vihjailujen asteelle. Loppu on sillisalaattia, johon haetaan argumentteja vähän sieltä sun täältä, mutta kovin vähän jää lopulta käteen.

    Argumenttini ovat takuulla heppoisia ihmiselle, joka uskoo vakaasti täysin päinvastaiseen maailmankuvaan – silloin on äärimmäisen vaikea kuvitella omassa näkökulmassa, dogmissa olevan aihetta kritiikille. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että olet sisäistänyt dogmisi, ja toimit kuin esimerkillinen, laupias kristitty, ja annoit blogisi kautta minulle mahdollisuuden vastata kritiikkiisi. Kiitos siitä!

  3. Niko Lipsanen 2.2.2010 klo 2.52:

    Kommentoin ohessa joitakin kohtia Veli-Pekka Tynkkysen vastauksesta.

    Tavoitteeni näillä kahdella johdantokappaleella oli yksinkertaisesti tuoda esiin keskustelun tausta – kirkko sitä, vapaa-ajattelijat tätä – sekä korostaa kaupunkisuunnittelun ja paikallisdemokratian tutkijana tuovani tähän, perinteisesti rajatulle teologi-piirille sallittuun teemaan, ja siten tabuun, uudenlaisen näkökulman.

    Tuo ontuu pahasti ainakin siinä, että ensinnäkään aihe ei ole mitenkään tabu, ja toisekseen näkökulmassasi ei ollut mitään uutta. Etenkään avauksesi ei tuonut aiheeseen mitään sen enempää kaupunkisuunnittelun kuin paikallisdemokratiankaan kannalta, vaikka jälkimmäistä yrititkin käyttää keppihevosenasi.

    Jokaisella tutkijalla on oma yhteiskunnallinen agendansa, sitä et voi kohdallasikaan kiistää. Vallankäyttö tapahtuu aihe- ja metodologiavalinnoilla, mutta myös oman position luoman näkemyksen/maailmankuvan kautta. Tämän piilottaminen on vallankäyttöä, jos mikä. Sinunkin luterilais-oikeistolainen taustasi on hyvä juttujesi lukijoiden saada tietää, kun kirjoitat.

    Etpä sinä yhteiskunnallista agendaasi juurikaan avaa muun kuin ateismin osalta, vaikka sitä noin korostuneesti painotatkin. Eipä niin, että se nyt kaikissa yhteyksissä niin olennaista olisikaan. Minun poliittinen ja uskonnollinen taustani eivät kylläkään ole mitenkään erityisen piilossa, vaikka en niitä jokaisessa blogikirjoituksessani tuokaan kovin painokkaasti esiin.

    Se, edustaako kristinuskon moraalioppi pronssi- tai rautakautista maailmaa ja onko vanha testamentti nyt sitten tarkasti ottaen syntynyt puhuttuna perinteenä ja myöhemmin kirjoitettu pronssi- vai rautakaudella, on asian, kirjoitukseni sanoman kannalta kokolailla merkityksetöntä.

    Jos se on merkityksetöntä, niin miksi sitten vaivauduit tuomaan sen edes esiin – semminkin, kun ajoituksesi on virheellinen?

    Kristinuskon eettinen sisältö perustuu valtaosin Jeesuksen ja hänen seuraajiensa opetukseen. Tämä tapahtui historiallisella ajalla. Ei se tietysti tyhjästä syntynyt, vaan tietysti vanhatestamentillinen tausta vaikuttaa omalla painollaan. Sisältö on kuitenkin monin paikoin radikaalisti erilainen, ja on yksinkertaisesti historiallinen virhe sivuuttaa tämä ja sanoa kristinuskon opetuksia pronssi- tai rautakautisiksi.

    Sinun markkinoimasi humanismi pohjautuu monin osin antiikin Kreikan filosofeihin, ja on siten huomattavasti Jeesuksen aikaa vanhempaa perua. Mutta ei kai pitkä historiallinen tausta ajatuksista epäilyttäviä tee? Hyvän ja pahan kysymykset ovat varmasti askarruttaneet ihmisten mieltä vuosituhansien ajan, ja mitä tahansa me aiheesta lausummekin, niin todennäköisesti se on olennaisin osin sanottu paljon aikaisemmin, ehkä jo halveksimallasi pronssikaudella.

    Ja ilman muuta tavoitteeni on osoittaa kristinuskon moraaliopin olevan epäilyttävä ja erittäin kaukana nyky-yhteiskuntamme moraalista. Sitä se on etenkin ja erityisesti maantieteilijän silmin.

    Minä olen maantieteilijä, eikä se minun silmin siltä näytä. En ymmärrä, millä tavalla maantieteilijyyden ylipäänsä pitäisi asiaan vaikuttaa. Voitko vähän avata päättelyketjuasi?

    Väitän siis edelleen, että jälkimodernissa (vrt. ed. populaarikulttuuri -viittaus) ja maallistuneessa Suomessa uskonnon opetus jättää mahdollisuuden omaksua auktoriteettikritiikitön ja etenkin eri äärilahkojen myötä passiivinen kansalaisen rooli.

    Vai että oikein ”jättää mahdollisuuden omaksua”? Eiköhän tuon passiivisen roolin omaksumiseen ole tässä ”jälkimodernissa ja maallistuneessa” yhteiskunnassa ihan riittävät mahdollisuudet ihan uskonnonopetuksesta riippumatta.

    Yliluonnollisesta opettaminen muuten tieteeseen perustuvassa koulutusjärjestelmässä luo myös pohjan kaikelle muulle, perinteisten uskontojen ulkopuolisten mutta perusteiltaan samanlaisten yliluonnollisten satujen kritiikittömälle omaksumiselle. Puhun ”taika”uskosta, astrologiasta, scientologiasta sekä muusta New Wave -hömpötyksestä.

    Käsityksesi on täysin väärä. Perinteinen uskonnollisuus ennemminkin vähentää kuin lisää todennäköisyyttä uskoa pseudotieteisiin ja new age -viritelmiin (ks. esim. Wall Street Journal 19.9.08: Look Who’s Irrational Now).

    Mitä, jos kuitenkin vastaisit pointtiini eli siihen, onko paratiisilla ja helvetillä kiristäminen hyvä tapa edistää aktiivista kansalaisuutta ja omatoimisuutta, etkä heiluttaisi heinäseivästäsi?

    Argumenttisi saa minut vain entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että uskonnon, tai vähintäänkin pintaa syvemmälle menevän uskontotietämyksen, opettaminen kouluissa on hyvä asia. Jos kristillisen etiikan tosiaan näkee vain paratiisilla ja helvetillä kiristämiseksi, niin lienee syytä panostaa siihen, että käsitys muuttuu monitahoisemmaksi.

    Mitä taas aktiiviseen kansalaisuuteen ja omatoimisuuteen tulee, niin eivätköhän ne yhteiskunnallisesti passiiviset ole pääsääntöisesti niitä, joille uskontokin on hällä väliä -asia.

    Minusta väitteesi, että nyky-yhteiskunnan moninaisuus voitaisiin kuvata jonkun dogmaattisen opinkappaleen mukaiseksi, on suorastaan vale. Liekö taustalla tyypillinen oikeistouskovaisten arkaainen yritys leimata ateistit vasemmistolaisiksi ja elämänkatsomustieto tämän poliittisen kannan edistäjäksi?

    Tämä lienee kääntöpuoli siinä peräänkuuluttamassasi uskonnollisen ja yhteiskunnallisen taustan esilletuomisessa: jotkut yrittävät siitä innostuneena vääntää kaiken samaan muottiin. Valtatutkijaksi näkemyksesi ovat kyllä hämmentävän suoraviivaisia. Ehkä kannattaisi välillä yrittää ottaa argumentit ihan argumentteina eikä etsiä sieltä taustalta jotakin poliittista agendaa?

    Mitä dogmaattisuuteen tulee, niin olet toisaalla itse väittänyt, että elämänkatsomustiedossa ”sitoudutaan humanismiin”. Nyt taas annat ymmärtää kyseisen oppiaineen opetuksen olevan dogmitonta. Tarkoituksenani on vain tuoda esiin ristiriita näiden kahden väittämäsi välillä.

    Mitä tekemistä jollakin humanistiliitolla tai vapaa-ajattelijoilla on tässä asiassa?

    Sinä kytket uskonnonopetukseen osallistuvien oppilaiden ja luterilaisen kirkon jäsenmäärän toisiinsa. Kai silloin on yhtä luontevaa tarkastella ilmoittamasi mukaan humanismiin sitoutuneen elämänkatsomustiedon opiskelijoiden lukumäärää suhteessa kyseistä aatetta ajavan tahon jäsenmäärään?

    Argumenttini ovat takuulla heppoisia ihmiselle, joka uskoo vakaasti täysin päinvastaiseen maailmankuvaan – silloin on äärimmäisen vaikea kuvitella omassa näkökulmassa, dogmissa olevan aihetta kritiikille.

    Luulenpa, että vaatii huomattavasti vahvempaa uskoa omaan agendaansa nähdä jotakin johdonmukaisuutta siinä, mitä sinä viitatussa mielipidekirjoituksessa ja tässä keskustelussa yrität sanoa.

  4. Veli-Pekka Tynkkynen 7.2.2010 klo 22.24:

    ***Sinun markkinoimasi humanismi pohjautuu monin osin antiikin Kreikan filosofeihin, ja on siten huomattavasti Jeesuksen aikaa vanhempaa perua. Mutta ei kai pitkä historiallinen tausta ajatuksista epäilyttäviä tee? Hyvän ja pahan kysymykset ovat varmasti askarruttaneet ihmisten mieltä vuosituhansien ajan, ja mitä tahansa me aiheesta lausummekin, niin todennäköisesti se on olennaisin osin sanottu paljon aikaisemmin, ehkä jo halveksimallasi pronssikaudella.***

    Pitkäaikainen moraalisten ajatusten kehittäminen vuorovaikutuksessa maailman muuttumisen kanssa on se, mitä filosofiassa on tapahtunut. Näin myös humanismissa, johon meidänkin moraalimme pitkälle perustuu. Raamattu ei ole muuttunut tuona 3-2000 vuotena lainkaan – teksti on sama. Tämä on myös kouluopetuksen perusta uskonnossa. Se, miten silta raamatun ja nykymaailman välillä rakennetaan, on opettajakohtaista. Eksegetiikan avulla raamatun sanomaa on pyritty pitää kiinni nykypäivässä, mutta näkemykseni on, että nykyaika on vienyt raamatuntulkintaa eikä toisinpäin – niin kauan kuin se on ollut ilman inkvisition pelkoa mahdollista, ts. 1600 tai 1700 luvulta eteenpäin Euroopassa. Tähän viittaa raamattua arvostavien piirien, kuten kristillisdemokraattien, konservatiivinen maailmankuva ja moraalikäsitys, joka on kaukana nykymoraalifilosofien näkemyksistä koskien mm. seksuaalivähemmistöjä, ympäristöä tai eläinten oikeuksia. Korostamalla raamatun vanhakantaisuutta tuon esille myös tämän mahdollisuuden tulkita sitä enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti 2000 vuotta vanhana tekstinä.

    ***Minä olen maantieteilijä, eikä se minun silmin siltä näytä. En ymmärrä, millä tavalla maantieteilijyyden ylipäänsä pitäisi asiaan vaikuttaa. Voitko vähän avata päättelyketjuasi?***

    Maantieteilijän tulisi katsoa asioita aina myös globaalissa mittakaavassa. Uskontojen äärimuotojen – niin kristittyjen, islamistien, juutalaisten kuin hindulaisten – nostaessa päätään minusta on maantieteilijänä jopa velvollisuus kritisoida uskontoja. ”Ymmärtäväinen” asenne uskontoja kohtaan mahdollistaa tulevaisuuden eskalaation uskontojen välillä eli, jos (sallinet vertauksen) katsomme ”1930-luvun saksalaisina” sivusta. Uskonnon nimissä oikeutetaan niin muiden kansojen kuin luonnon alistaminen – tämä luulisi kiinnostavan maantieteilijää. Ja jos vain rationaalisen maailman asiat ovat maantieteilijöiden kritisoitavissa, olemme nykytilanteessa täysin hampaattomia edistämään mm. kestävän kehityksen tai ympäristönsuojelun tavoitetta.

    Meillä länsimaissa ja etenkin Euroopassa uskontokriittinen keskustelu on mahdollista niin, että myös ateistit osallistuvat siihen, mikseivät siis myös luonnontieteellisen peruskoulutuksen saaneet maantieteilijät.

    Uskontokriittisyys eroaa muita utopismiin ja epärealistisiin uskomuksiin perustuvia yhteiskuntajärjestelmiä kohtaan osoitetusta kritiikistä, sillä uskonnoille on annettu lähes kaikissa yhteiskunnissa rooli, joka on kritiikin ulottumattomissa. Tätä tabua tahdon olla maantieteilijänä rikkomassa.

    ***Vai että oikein ”jättää mahdollisuuden omaksua”? Eiköhän tuon passiivisen roolin omaksumiseen ole tässä ”jälkimodernissa ja maallistuneessa” yhteiskunnassa ihan riittävät mahdollisuudet ihan uskonnonopetuksesta riippumatta.***

    Hyvä Niko, you’ve got the point! Maailma on muuttunut niin, etteivät vanhat uskontotarinat ja -pelottelut enää vakuuta ihmistä tekemään pakosta jotakin. Yhteiskunnan maallistuminen ja postmoderni kulkevat käsi kädessä. Siksi juuri puhunkin uskomattomien kohdalla uskonnon korvaamisesta mm. empatiaan ja humanismiin perustuvalla elämänkatsomustiedolla, joka vastaa (jos opettajat ovat hyviä eli opettajankoulutukseen panostetaan) nykypäivän ”passiivisuuden houkutukseen” paremmin kuin uskonto. Ja edelleen: uskonnonopetus todellakin jättää mahdollisuuden omaksua fatalismin – tai kuten on tapana piireissä kaunistellen sanoa: ”johdatuksen” – elämän ohjenuoraksi. Suurin osa uskonto-opetuksen läpikäyneistä, kuten minä, pystyy sisäistämään rationaalisen maailmankuvan, mutta joukkoon mahtuvat myös ne, jotka ”hurahtavat”. Ja tämä siksi, että uskonto on ainoa oppiaine, jossa satujen opettelu otetaan todesta.

    ***Käsityksesi on täysin väärä. Perinteinen uskonnollisuus ennemminkin vähentää kuin lisää todennäköisyyttä uskoa pseudotieteisiin ja new age -viritelmiin (ks. esim. Wall Street Journal 19.9.08: Look Who’s Irrational Now).***

    Jenkeissä kaikki kristilliset sukujuuret omaavat ovat vahvan kristillisen perinnön piirissä, joten suurimmalle osalle on kotona tai kirkossa opetettu raamatun sanomaa ja tarinoita – muutos postmoderniin ja sekularismiin on sielläkin erittäin tuore ilmiö. Lähes kaikki on siis ehdollistettu kristillisen perinnön kautta uskomaan yliluonnollisen mahdollisuuteen. On toki luonnollista, että ihminen, jolle on näin annettu ymmärtää, on altis täyttämään maailmansa jollakin toisella yliluonnollisella, kun yhden uskonnon ylivalta on osassa maata herpaantunut. Mitä tulee konservatiivi-oikeistokristittyjen taikauskoon, on ilmi selvää, etteivät he usko muuhun kuin mitä raamattu ja kirkkoisät heille opettavat – ja tämä perustuu pitkälle pelkoon (luepa kirja ”American Fascists”).

    Oikeastaan juttusi vain vahvistaa edellä esittämääni näkemystä, että uskomattomien (=kulttuuristen kristittyjen) olisi mitä pikimmin luovuttava uskonnon opiskelusta, jota perustellaan usein kulttuuriperinnön oppimisella, jotta olisi mahdollista päästä eroon ”yliluonnollisen oravanpyörästä”.

    ***Argumenttisi saa minut vain entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että uskonnon, tai vähintäänkin pintaa syvemmälle menevän uskontotietämyksen, opettaminen kouluissa on hyvä asia. Jos kristillisen etiikan tosiaan näkee vain paratiisilla ja helvetillä kiristämiseksi, niin lienee syytä panostaa siihen, että käsitys muuttuu monitahoisemmaksi.***

    Ongelma on siinä, ettei hyvien asioiden poimiminen raamatusta poista sitä tosiasiaa, että aina tulee olemaan piirejä – niin kauan kuin uskonto otetaan uskontona, eikä esimerkiksi kristillisen etiikan opiskeluna, irrotettuna yliluonnollisesta – jotka käyttävät tätä asiaa muita alistaakseen. Jos kristinusko olisi todella halunnut olla moraalin etuvartija, se olisi jo kauan sitten poistanut väkivaltaiset, julmat ja epäeettiset kohdat raamatusta, ja opettanut vain ja ainoastaan positiivisista asioista. Mutta kun ei ole tehnyt, taivas ja helvetti kun ovat niin myyvät konseptit…

    ***Tämä lienee kääntöpuoli siinä peräänkuuluttamassasi uskonnollisen ja yhteiskunnallisen taustan esilletuomisessa: jotkut yrittävät siitä innostuneena vääntää kaiken samaan muottiin. Valtatutkijaksi näkemyksesi ovat kyllä hämmentävän suoraviivaisia. Ehkä kannattaisi välillä yrittää ottaa argumentit ihan argumentteina eikä etsiä sieltä taustalta jotakin poliittista agendaa?***

    Miksei voi tuoda esiin oman yhteiskunnallisen kantansa (minä olen muuten vihertävä humanisti ja ateisti) ja samalla perustella näkemyksensä hyvillä argumenteilla? Silloinhan lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla: jos argumentti on hyvä, se vakuuttaa myös laajemmin argumentin esittäjän maailmankuvan oikeutuksesta. Miksi siis piilottaa taustansa?

    ***Mitä dogmaattisuuteen tulee, niin olet toisaalla itse väittänyt, että elämänkatsomustiedossa ”sitoudutaan humanismiin”. Nyt taas annat ymmärtää kyseisen oppiaineen opetuksen olevan dogmitonta. Tarkoituksenani on vain tuoda esiin ristiriita näiden kahden väittämäsi välillä.***

    Humanismi ei voi olla dogmaattista, koska siihen saa liittää ”epifyyttejä” toisin kuin pyhään skriptuuraan.

    ***Sinä kytket uskonnonopetukseen osallistuvien oppilaiden ja luterilaisen kirkon jäsenmäärän toisiinsa. Kai silloin on yhtä luontevaa tarkastella ilmoittamasi mukaan humanismiin sitoutuneen elämänkatsomustiedon opiskelijoiden lukumäärää suhteessa kyseistä aatetta ajavan tahon jäsenmäärään?***

    Totta kai kytken kirkon jäsenmäärän ja uskonnonopiskelijat toisiinsa, koska Suomen lain mukaan kirkon jäsenen on pakko opiskella uskontoa. Jos tämä olisi vapaavalintainen aine, kuten aikuislukiossa, uskonpa, että prosentit menisivät ainakin 50/50. Pointti on siinä, että me elämme humanismin periaatteiden mukaan maassamme, joten sitä olisi uskonnon sijasta opetettava etenkin niille, jotka eivät oikeasti usko. Elämänkatsomustieto on kuitenkin muutakin kuin humanismia, sillä siinä on laaja oppimäärä maailman maailmankatsomusten tutustumisessa sekä vastuu ympäristöstä ja tulevista sukupolvista.

    Kirkon jäsenyys on lisäksi annettu lähes kaikille suomalaisille kysymättä kasteessa, eikä lapsella / nuorella ole mahdollisuutta vastoin vanhempiensa tahtoa erota. Kyse on pakkojäsenyydestä, ja uskonnonopetus pakkoindoktrinaatio, kun taas uskonnottomien oikeuksia puolustamaan profiloituneet humanisti- tai vapaa-ajattelijajärjestöt perustuvat aikuisiällä tehtyyn enemmän tai vähemmän poliittiseen aktivismiin tähtäävään valintaan, ja siten vertautuvat poliittisiin puolueisiin ja kansalaisjärjestöihin. Kirkon pakkojäsenyyden todellinen luonne paljastuu vertaamalla kirkon jäsenmäärää kirkollisvaalien äänestysprosenttiin, joka lienee niin alhainen, ettei siitä edes mediassa kehdata mainita.

    ***Luulenpa, että vaatii huomattavasti vahvempaa uskoa omaan agendaansa nähdä jotakin johdonmukaisuutta siinä, mitä sinä viitatussa mielipidekirjoituksessa ja tässä keskustelussa yrität sanoa.***

    Minun maailmani ei perustu uskoon, vaan faktoihin sekä niistä johdettuihin käsityksiin maailmasta.

  5. Niko Lipsanen 11.2.2010 klo 4.19:

    Jos maailmasi perustuu faktoihin, niin ehkä voisit myös tuoda niitä esiin. Sellaisia ei kirjoituksissasi kuitenkaan ole juuri näkynyt. Spekuloit uskontojen välisellä eskalaatiolla ja heiluttelet natsikorttia, mutta mitään tosiasioihin perustuvaa tietoa et väitteidesi tueksi esitä.

    Minäkin olen valmistunut maantieteestä ja tiedän, ettei siihen vaadita opintopistettäkään moraalifilosofiaa. Siksikään en edelleenkään ymmärrä tuota pointtiasi: maantieteessä ei sitouduta mihinkään arvojärjestelmiin, saatikka uskonnottomuuteen.

    Sinun kovasti haikailemasi humanismikaan ei menesty kuin kristinuskon loisena. Muiden maailmanuskontojen kulttuuripiireissä sen jalansija on varsin marginaalinen. Ei liene sattumaa, että esimerkiksi ihmisoikeudet ovat vahvimmillaan juuri kristityissä maissa – etenkin niissä, joiden kristillinen historia on pitkä.

    Pseudotieteiden ja uskonnottomuuden kytkös ei ole pelkästään amerikkalainen ilmiö. Keskustelin äskettäin erään venäläisen tutkijaystäväni kanssa, ja hän oli huolissaan siitä, kuinka new age, astrologia yms. leviävät siellä. Hänkin, itse ateisti, tunnisti ilmiön taustalla perinteisen uskonnollisuuden marginalisoitumisen neuvostoaikoina. Nyt tilalle sitten tulee kaikenlaista okkultismia.

    Myös omakohtaiset kokemukseni erilaisiin pseudotieteisiin vinksahtaneista ihmisistä täällä Suomessa tukevat sitä, että kristillisyys pikemminkin estää kuin suosii sitä.

    Jos olet päinvastaista mieltä, niin voisitko pelkkien spekulaatioiden sijaan esittää joitakin faktojakin? Niiden kaivaminen tuskin tuottaa sinulle mitään ongelmia, sillä maailmankuvasihan on rakennettu niiden päälle.

    Vilkaisin, mitä tuosta mainitsemastasi kirjasta kerrotaan Wikipediassa ja lukaisin muutaman pari kirja-arvosteluakin. Niiden perusteella sisältö näyttää juuri siltä, mitä fasistiksi huutelijalta voi odottaakin. Onko tuo siis sitä aineistoa, josta kaivat ne faktasi?

  6. Jarmo 8.11.2011 klo 16.10:

    Suvaitsevaisuutta soisi molemmille kiistan osapuolille. Toivottavasti joskus muistatte, mistä olette tulleet ja minne olette matkalla.

  7. Fourteenyearsold 20.4.2013 klo 22.34:

    Hahha, huomaa selkeästi kuinka Tynkkysen kommentit muuttuvat agressiivisemmiksi joka kerralla. Hän selkeästi ajattelee ja tuo ilmi että uskovainen ihminen ei pysty olemaan niin älykäs kuin ateisti ja leimaa kaikki uskovaiset. Hänen argumenttinsa ovat ilman muuta hataria ja yrittää käyttää hienoja sanoja tehdäkseen puheestansa vaikuttavampaa.

    Ottakaa myös huomioon se, että nykyaikaisessa uskonnonopetuksessa kerrotaan vain Jeesuksen elämästä -Jeesushan on historiallinen, joskus elänyt henkilö- eikä saarnata että usko Jumalaan.
    Yläkoulussa opetellaan eri uskontoja jotka on sivistäviä osata. Kerrotaan miten ne ovat syntyneet ja mihin levinneet ja erilaisista uskonnollista juhlista yms. Itsellä ei kertaakaan koulussa edes kerrottu että jos uskoo Jumalaan, pääsee taivaasen, sen opin kyllä ihan muualta.

    Olisi naurettava poistaa uskonnonopetus, sillä maailmassa on satoja uskontoja, jotka on sivistyksen kannalta tärkeitä tietää. Ja eihän uskonto pakota uskomaan. Jokainen tekee itse omat päätöksensä. Enemmän huolehtisin vanhemmista, jotka aivopesevät lapsensa pienistä pitäen oman uskontonsa mukaan. Tynkkynen, jos sinun (oletettu) lapsesi nyt kertoisi että uskoo Jumalaan, mitäs tekisit? Empä usko että kertoisit että hienoa, olet löytänyt oman tiesi. Todennäköisesti aloittaisit saarnaamaan, miten epäeettistä ja epärealistista on uskoa. Muista myös, että tiede ei voi myöskään todistaa että Jumalaa ei olisi.

    Kristillisyys kuuluu Suomen kulttuuriin. Naurettavaa yritä tuhota vielä sitäkin. Suomen perustuslaki takaa uskonnonvapauden, älä yritä muuttaa ihmisiä. Ja vaikka mitkä uskonnonopetukset poistettaisiin, uskonto säilyy aina. Se on säilynyt meidän ajanlaskumme ajan ja varmasti säilyy aina.

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2010/01/tynkkynen-uskonto/trackback (?)