ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Lentäminen ekotouhua?

Lentokoneita

Suomen Kuvalehti kertoi äskettäin, että uuden tutkimuksen mukaan lentoliikenteen ilmastosynnit olisivat selvästi arvioituja pienemmät. Tieto perustuu siihen, mitä lentotekniikan emeritusprofessori Seppo Laine kertoo Finnairin tuoreessa yhteiskuntaraportissa.

Tuo olisi iloinen uutinen. On vain hyvä asia, jos jokin toiminta vaikuttaakin ilmastonmuutoksen vähemmän kuin on ennakoitu.

Mainittu Finnairin yhteiskuntavastuuraportti (pdf) ja Seppo Laineen artikkeli löytyy Finnair-konsernin verkkosivuilta.

Parisivuisessa kirjoituksessa Laine kirjoittaa muustakin kuin tästä uudesta tutkimuksesta. Hän kertoo muun muassa, että suihkukoneiden päästöt ovat matkustajaa kohti pienimmillään noin 4000–5000 kilometrin pituisilla lennoilla. Lyhyemmillä lennoilla päästöjä nostaa se, että tehokkaan matkalennon osuus jää pienemmäksi, pidemmillä taas se, että polttoainetta on varattava mukaan enemmän. Pitkillä, yli kymmenen tuhannen kilometrin, lennoilla onkin perusteltua laskeutua välillä tankkausta varten.

Yksi lentämisen ympäristövaikutuksiin liittyvä tekijä on lennon vuorokauden- ja vuodenaika. Tiivistysjuovien, siis niiden valkoisten vanojen, joita suihkukoneiden jäljiltä näkyy taivaalla, säteilypakote on Laineen mukaan noin 40 prosenttia hiilidioksidin vastaavasta. Juovat ehkäisevät pitkäaaltoisen säteilyn poistumista ilmakehästä ja lisäävät siksi kasvihuoneilmiön voimakkuutta etenkin öisin ja kylmään vuodenaikaan. Ilmaston kannalta on siis parempi lentää kesäpäivänä kuin talviyönä.

Se uusi tutkimustieto, joka puhdistaisi lentämisen ilmastovaikutuksia, liittyy eri aikaisemmin suhteellisen huonosti tunnettuihin päästökomponenttien yhteisvaikutuksiin. Tutkimuksien mukaan näillä päästökomponenteilla olisikin merkittävä viilentävä vaikutus. Erityisesti tämä johtuu rikkiyhdisteiden negatiivisesta säteilypakotteesta ja otsonin arveltua vähäisemmästä säteilypakotteesta.

Kun eri päästökomponentit lasketaan yhteen, olisi lentoliikenteen säteilypakote tutkimuksen tulosten perusteella 0,48 kertaa hiilidioksidin aiheuttama säteilypakote.

Valitettavasti Laine ei artikkelissaan kerro, mistä tutkimuksesta tässä on kyse. Sitä hän ei kuitenkaan kerro, vaan viittaa ainoastaan ”aivan äskettäin julkaistuun tutkimukseen”. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, ketkä ja missä tutkimuksen ovat tehneet, niin voisi etsiä lisää tietoa siitä, mitä tutkimuksessa sanotaan ja minkälaisin sanankääntein sitä arvioidaan muualla.

Lisäksi Laine itsekin viittaa siihen, että lentoliikenteen aiheuttamien cirrus-pilvien vaikutukset tunnetaan vielä heikosti. Ne on siksi jätetty arvioiden ulkopuolelle.

Vaikka lentoliikenteen ilmastovaikutukset olisivatkin vaatimattomammat kuin mitä joissakin uhkakuvissa on arveltu, niin ei se ainakaan vielä mitään varsinaista ekotouhua silti ole. Laine virittelee kuitenkin näkymiä tulevaisuudesta, jossa biopolttoaineilla saataisiin hiilidioksidipäästöt nollattua ja kokonaissäteilypakoite jopa negatiiviseksi. Ne cirrus-pilvet ovat tosin edelleen kysymysmerkki.

Biopolttoaineet mainitaan myös SK:n uutisessa. Siinä kerrotaan myös, että Finnairille kalustoa toimittavan Airbusin emoyhtiö EADS olisi ilmoittanut aikomuksesta panostaa levästä tehtäviin polttoaineisiin. Toivotaan kaikkea hyvää niille panostuksille (niihin liittyvistä haasteista kannattaa lukea Ilmastotieto-blogin leväenergia-artikkeli, jonka on kirjoittanut Tuomas Helin).

Ei siis vielä henkäistä helpotuksesta ja anneta synninpäästöä lentoliikenteelle. Odotetaan, mitä niistä cirrus-pilvistä saadaan selville, ja katsotaan, minkälaisia arvioita tuo Laineen mainitsema tutkimus saa. Ja onhan se aina mahdollista, että niitä yllättäviä tutkimustuloksia ilmestyy jatkossakin – suuntaan tahi toiseen.

Kuvassa ovat Malevin ja Finnairin koneet Helsinki-Vantaan lentokentällä. Otin kuvan 31.3.2005. Katso lisenssitiedot kuvan sivulta.

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Paluuviite: www.blogispotti.fi (25.3.2010 21.27)