Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEITA

Esittely Arkisto Aiheet Tilaa!

Valokuvia Lauttasaaren vesitornista

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 22.9.2010 klo 6.21

Aiheet: , , ,

Lauttasaaren vesitorni, Helsinki

Lauttasaaren vesitornista on ilmeisesti saatu aikaan jonkinlainen kiista. Helsingin Uutisten mukaan (HU 21.9.10) kiinteistövirasto haluaisi purkaa tarpeettomaksi käyneen tornin kun taas Lauttasaari-seura haluaisi säilyttää paikallisen maamerkkinsä.

Tornin huipulta on komeat näköalat niin Lauttasaareen, Helsingin kantakaupunkiin kuin Espoon Keilaniemeenkin. Kävin niitä itsekin katselemassa pari vuotta sitten, kun torni oli 50-vuotissynttäreidensä kunniaksi auki yleisölle. Laitoin nyt nuo silloin ottamani kuvat kuvablogiini näytille.

Harmihan se olisi, jos tuollainen hieno torni purettaisiin. Tottahan se tietysti on, että hankala sitä on avoimeksi näköalatorniksi muuttaa, kun sisätilat ovat sen verran ahtaat. Siihen sitä ei ole suunniteltu, mutta voisi sitä silti aina silloin tällöin pitää avoinna.

Rakennuslautakunta, yleisten töiden lautakunta ja kaupunginmuseo ovat kuulemma ottaneet myönteisen kannan tornin suojeluun. Jostakin pitäisi kuitenkin löytyä rahaa myös sen kunnostamiseen.

» 17 valokuvaa Lauttasaaren vesitornista

Maantieteilijän matkakuvat

Jaa sosiaalisessa mediassa

 

 

Uusimmat kirjoitukset

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Twitter: @nlipsane

Keskustelu

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä. Kirjoita sinä ensimmäinen!

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2010/09/lauttasaari-vesitorni/trackback (?)