ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Talvisia valokuvia Nyköpingin keskustasta

Nyköping, Ruotsi

Nyköping on 50 tuhannen asukkaan kaupunki Ruotsissa, vajaat sata kilometriä Tukholmasta lounaaseen. Matkailijoita sinne päätyy etenkin kaupungissa sijaitsevan Skavstan lentokentän takia. Se oli myös syy, miksi Mari ja minä sinne päädyimme marraskuussa 2007.

Varsinaisesti olimme matkalla Pariisiin ja sieltä Guadeloupelle. Alkuperäinen tarkoituksemme oli matkata Ruotsin kautta Pariisiin junalla, ja laivaliput olimme hankkineet hyvissä ajoin. Ennen junalippujen ostamista kuitenkin selvisi, että Ranskassa oli (yllätys, yllätys) rautatielakko. Onneksi Ryanairilta sai vielä kohtuuhintaisia lentoja Skavstalta Beauvais’n kentälle lähellä Pariisia.

Koska lento oli aamulla, tulimme Nyköpingiin yöksi. Yövyimme Ibis-ketjun hotellissa, joka sijaitsi tosin vähän hankalasti kaupungin ulkopuolella. Kävelimme sieltä aamulla keskustaan, jossa otin muutamia valokuvia, ja sitten menimme bussilla lentokentälle.

Laitoin kuvablogiini kuusi kaupungin keskustasta ottamaani valokuvaa. Marraskuinen aamu oli vähän hämärä, joten valo ei valitettavasti ollut paras mahdollinen valokuvauksen kannalta.

» Katso valokuvat Nyköpingin keskustasta

Maantieteilijän matkakuvat

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.