ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Viron historiallinen museo Tallinnassa

Viron historiallinen museo, Tallinna

Tallinnassa tulee käytyä melko usein, mutta siellä sijaitsevassa Viron historiallisessa museossa (Eesti Ajaloomuuseum) kävin ensimmäistä kertaa vasta toissapäivänä. Museo sijaitsee pörssinäkin palvelleessa Suurkillan talossa Tallinnan vanhan kaupungin halkaisevan Pikk-kadun varrella.

Sisäänpääsy maksoi viisi euroa. Siihen nähden, että museo oli varsin pieni, pääsymaksu oli mielestäni melko kallis. Museo oli muutenkin lievä pettymys. Vanha kiltatalo on kyllä hieno, mutta muutoin museo oli vähän vaisu.

Nykyaikaiseen tyyliin museossa oli paljon vuorovaikutteisia elementtejä. Aikakoneessa olisi saanut matkata menneeseen aikaan ja kokeilla kysymyksiin vastaamalla, kuinka olisi selviytynyt silloin. Minut kone yritti heittää Ruotsin vallan ajalle, mutta aikamatka keskeytyi näytölle ilmaantuneeseen Windows-virheilmoitukseen. Vieressä olisi voinut leikkiä hansakauppiasta pelin muodossa.

Tallinnan historialle omistetussa huoneessa ei ollut juuri muuta kuin suuria julisteita, joissa oli kuvia ja runsaasti tekstiä.

Esineistöä oli mielestäni esillä turhan vähän. Tekstiä, kuvia ja videoita katselen mieluummin netistä. Eivät ne ole syy mennä paikan päälle museoon. Minusta museossa kuuluu päästä näkemään historiallisia esineitä, jotka kertovat menneistä ajoista. Toki niitäkin museossa oli, esimerkiksi hieno asekokoelma, mutta turhan vähän.

Monet esineistä oli myös piilotettu erilaisiin laatikoihin. Ensin piti avata ovi ja sitten luukku, että näki esineen. Jos lisäksi halusi tietää, mikä kyseinen esine oli, piti kaivaa luukun sisäpuolelta taskusta pahvilappu ja lukea siitä. Ehkä tuollainen on hauskaa lapsista, mutta itse en kovin moneen esineeseen jaksanut tällä tavalla tutustua.

Jos vanhat virolaiset rahat kiinnostavat, niin niitä on museon yläkerrassa nähtävissä suurin määrin.

Viron historiallisella museolla on Suurkillan talon ohella käytössään myös toinen rakennus, Piritan rannan lähellä sijaitseva Maarjamäen linna. Siellä en ole käynyt, eikä kokemus kiltatalon museotiloista suoranaisesti siihen houkuttele. Tilat siellä kuitenkin lienevät isommat, joten ehkä esineistöäkin on saatu enemmän esille.

Suurkillan talo, Tallinna

Olen ottanut oheiset kuvat Suurkillan talosta Tallinnassa 6.7.2011 (kuvien lisenssi).

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.